Kukaan ei ole pelkkä diagnoosi

Kirjan perusviesti on kiteytettävissä ajatukseen kokonaisesta ihmisestä vahvuuksineen ja heikkouksineen pelkän diagnoosin sijasta. Kokonaisuutena Juusolan teos on miellyttävää luettavaa, mutta yksi kummallisuuskin odottaa lukijaa aivan kirjan lopussa.

Mervi Juusola on toimittaja, neuropsykiatrinen valmentaja, taideterapeutti, kouluttaja ja työn­ohjaaja, joka johtaa myös terapia- ja valmennuskeskusta. Levottomat aivot on hänen kolmas kasvatusaiheinen kirjansa.

Kirjan perusviesti on kiteytettävissä ajatukseen kokonaisesta ihmisestä vahvuuksineen ja heikkouksineen pelkän diagnoosin sijasta. Lääkäreitä ja muita asiantuntijoita moititaan siitä, että me päädymme liian usein ”ohueen tulkintaan” ja stereotypioihin esimerkiksi ”ADHD-lapsesta” kuuntelematta potilaan koko tarinaa. Joskus myöskään uupuneet vanhemmat eivät enää huomaa lapsensa vahvuuksia. Tätä näkökulmaa tukee myös tuore leimaava mediakeskustelu ”Asperger-henkilöistä” kohua aiheuttaneiden joukkosurmien tekijöinä. Positiivisempina stereotypioina Juusola muistuttaa useiden ADHD-diagnoosin saaneiden luovuudesta ja idearikkaudesta, ja Aspergerin diagnoosikriteereihinkin kuuluvasta jonkin aiheen perusteellisesta hallinnasta.

Teoksen vahvuus on sen käytännönläheinen, myönteiseen ajatteluun ja toimintaan kannustava ote. Juusola kirjoittaa sujuvasti, ja tiukkaa asiasisältöä elävöittävät useat potilaiden ja heidän omaistensa tarinat.

Kirjoittaja tarjoaa helposti toteutettavia konsteja arkea helpottamaan: lapsi kuuntelee paremmin, jos aikuinen menee hänen lähelleen ja kyykistyy hänen tasolleen. Nuoruusikäisten opiskelumotivaatiota voi todistetusti parantaa lisäämällä toimintaa, mm. Juusolan ja hänen asiakkaidensa mainitsemilla joustavan perusopetuksen ja omaura-luokan avulla. Kirjassa on myös useita harjoituksia, joita niin ammattilainen kuin maallikkokin voi itsekseen työstää ratkaisukeskeisen terapian hengessä.

Suurin kummallisuus odottaa lukijaa aivan kirjan lopussa. Juusola neuvoo fiksusti välttämään turhaa sokeria ja vehnäjauhoa, mutta sitten: ”Viisi kuppia vih­reää teetä ja kahdeksan lasia vettä päivässä puhdistaa ja vahvistaa elimistöäsi tehokkaasti.” Vesi ei kyllä vahvista ketään, ja elimistön ”puhdistaminenkin” on lääketieteen näkökulmasta humpuukia. Tämä ohje voi orjallisesti noudatettuna olla jopa vaarallinen, kuten useat sairaalaan nestetasapainon häiriössä joutuneet missit todistavat. Erikoista onkin, ettei Juusola ole pyytänyt kirjansa oikolukijaksi ainoatakaan lääkäriä, vaikka aihe on näinkin lääketieteellinen.

Kokonaisuutena Juusolan teos on miellyttävää luettavaa. Pieneen kirjaan on saatu mahtumaan aimo annos sekä kovaa dataa että sitä tukevaa käytännön kokemusta. Jos tuon yllä mainitun lauseen saisi pois, suosittelisin kirjaa kriittisten ammattilaisten lisäksi myös ADHD- ja Asperger-lasten vanhemmille.

Levottomat aivot – ADHD ja Asperger vahvuuksina. Mervi Juusola. Otava, Helsinki 2012. ISBN 978-951-1-26384-5. Sivuja 207. Hinta 34,60 e.

Silja Kosola