Oppimisvaikeuksien tunnistaminen ja tukeminen

Oppimisvaikeuksien tunnistaminen ja tukeminen Kuva 1 / 1

Oppimisvaikeus todetaan noin 5-20 %:lla suomalaisista, mutta sen yleisyys vaihtelee eri tutkimuksissa. Oppimisvaikeuksien merkitys on lisääntynyt yhteiskunnallisten muutosten myötä. Niillä ajatellaan olevan suuri merkitys nuorten syrjäytymiskehityksessä, koska ne huonontavat oppimistuloksia ja lisäävät koulunkäynnin keskeytymisen riskiä.

Mutta kenelle kuuluu ongelmien tunnistaminen ja tukitoimet: lapsen ja nuoren arkiympäristölle vai terveydenhuollon toimijoille? Ja miten oppimisvaikeuksien havaitsemisen, varhaisen tukemisen, jatkotutkimusten ja hoidon moniammatillinen työnjako ja yhteistyö pitäisi järjestää? Mietimme vastauksia näihin kysymyksiin.

Mikä on oppimisvaikeus?

Oppimisvaikeudet on määriteltävä tarkkaan, jotta oppilaan persoonallisuuden piirteitä, temperamenttia ja käytös- ja toimintatapoja ei rinnastettaisi häiriöksi. Oppimisvaikeuksilla tarkoitetaankin opetettavien taitojen oppimisen vaikeutta, kuten lukemis-, kirjoittamis- ja laskemiskyvyn häiriöitä.

Vaikeudet eivät saa selittyä aistivammoilla (sokeudella tai kuuroudella), kokonaiskehityksen viiveellä, oppimistilaisuuksien puutteella, käytös- tai tunnehäiriöillä. Oppimisvaikeudet voivat kuitenkin esiintyä yhdessä näiden piirteiden kanssa.

Lukemiskyvyn häiriö (dysleksia) on yleisin oppimisvaikeus. Sen yleisyys on tautiluokituksen mukaan Suomessa 3–10 %.

Arvioidaan, että noin 10 %:lla lapsista esiintyy jonkinlaista lukemisvaikeutta, mutta noin 2 %:lla vaikeudet ovat selvästi havaittavia ja pitkäkestoisia. Kun lapsella on sekä lukemis- että kirjoittamiskyvyn häiriö, puhutaan lukihäiriöstä

Laskemiskyvyn häiriö koskee peruslaskutaitoa (dyskalkulia) ja se todetaan noin 3-7 %:lla, josta noin puolet lukemisen vaikeuteen liittyneenä.

Muita erityisvaikeuksia

Oppimisvaikeuksista kärsivillä lapsilla ja nuorilla todetaan usein muitakin erityisvaikeuksia ja neurologisia, neuropsykiatrisia sekä psykiatrisia rinnakkaishäiriöitä.

Kielellisen erityisvaikeuden (ICD-10: F80.1, F80.2) yleisyys on vaikea-asteisena noin 3 % ja lieväasteisena jopa 7 %. Siihen voi liittyä laskemiskyvyn häiriö (sanalliset tehtävät, lukujono), ja se on myös selvä lukihäiriön riski (noin 50 %:lla).

Motorisen koordinaation häiriötä (ICD-10: F82) on 2-5 %:lla kaikista lapsista, mutta jopa 60 %:lla lapsista, joilla on oppimisvaikeuksia.

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ICD-10: F90.0) yleisyys kouluikäisillä on maailmanlaajuisesti noin 5 %.

Edellä mainitun lisäksi toiminnanohjauksen ja sosiaalisen hahmottamisen häiriöt vaikuttavat päivittäistoimien, käyttäytymisen, sosiaalisten tilanteiden ja akateemisten taitojen hallintaan. Ne, kuten myös psyykkinen oirehdinta (50 %:lla kielihäiriöissä), ovat tavallisia oppimisvaikeuksista kärsivillä lapsilla.

Oireet esiintyvät usein yhdessä. Siksi niillä arvellaan olevan yhteisiä riskitekijöitä. On myös pohdittu, että yksi tämän tautikirjon häiriöistä voi olla toisen häiriön riski. 

Syyt liittyvät aivotoimintaan

Oppimisvaikeuksien ajatellaan olevan aivojen hermoverkkojen erilaiseen aktivoitumiseen liittyviä häiriöitä, joista aiheutuu jokapäiväistä haittaa prosessoinnin työläyden vuoksi. Oppimisvaikeudet ovat joko primaarisia tai sekundaarisia.

Primaariset syyt liittyvät useimmiten monitekijäisesti perintötekijöihin. Jos vanhemmalla on lukivaikeus, sama ongelma havaitaan 30–60 %:lla lapsista. Tällä vuosituhannella on lukihäiriön taustalta tunnistettu useita alttiusgeenejä. Kaikki löydetyt geenit selittävät toistaiseksi vain pienen osan lukivaikeudesta.

Sekundaariset syyt ovat kehityksellisiä, varhaisten tapahtumien seurauksia. Näitä voi aiheuttaa muun muassa keskosuus, asfyksia ja sikiön alkoholialtistus. Myös keskushermoston infektiot ja vammat voivat olla sekundaarisia oppimisvaikeuksien syitä.

Oppimisvaikeuksien ilmenemiseen vaikuttanee riskitekijöiden lisäksi myös monia suojatekijöitä, joista on niukasti tutkimustietoa. Viime vuosina Suomessakin on alettu puhua resilienssistä (joustavuus, lannistumattomuus), josta on tutkimustietoa myös oppimisvaikeuksissa.

Varhainen tunnistaminen on tärkeää

Tutkimusten mukaan ennen kouluikää aloitetut oppimisvaikeuksien tukitoimet hyödyttävät kognitiivisten taitojen kehityksessä ja koulusuoriutumisessa. Kehitysviiveiden ja -poikkeamien varhainen tunnistaminen on siis tärkeää.

Neuvolassa käytettävän LENE:n (Leikki-ikäisen neurologisen kehityksen arviointimenetelmä) perusteella on voitu ennakoida oppimista ja suoriutumista ensimmäisellä luokalla koulussa. Myös neurologisen tutkimuksen avulla on voitu ennustaa oppimisvaikeuksia. Kaiken kaikkiaan neuvolan ja päiväkodin yhteistyö on tärkeä osa oppimisvaikeuksien havainnoinnissa.

Jos lapsen lähisuvussa on luki- tai muita kielellisiä vaikeuksia, hänen kehitystään pitää seurata tavallista tarkemmin. Erityistä tukea tarvitsevilla lapsilla ja perheillä on Suomessa terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaan oikeus varhaiseen tukeen.

Oppimisvaikeuden tunnistaminen ja tukeminen koulussa

Koulun aloitusvaiheessa on tärkeä ennakoida oppimisvaikeudet ja tuen tarve. Vaikeudet eivät nimittäin aina tule esille ennen koulun alkua.

Erityisopettaja testaa oppilaiden valmiuksia luokittain ja tarvittaessa yksilöllisesti. Mikäli oppimisvaikeus on merkittävä, jatkotutkimuksena tehdään usein koulupsykologin tutkimus. Siinä selvitetään muun muassa oppilaan taitotaso ja oppimisen vaikeuksia sekä vahvuuksia.

Yleensä oppimisvaikeuksista kärsiviä lapsia ja nuoria autetaan opeteltavien asioiden ja järjestyksen strukturoinnilla ja ohjeiden sekä tekemisen pilkkomisella. Henkilökohtainen aikuistuki ja pieni oppilasryhmä sekä toistot harjoittelussa auttavat oppimisessa.

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki jaetaan kolmeen osaan: yleiseen tavallisen luokkamuotoisen opetuksen tukeen (esim. tukiopetus), tehostettuun ja erityiseen tukeen.

Säännöllistä tukea tai useampia tukimuotoja (esim. osa-aikainen erityisopetus, kouluavustaja) tarvitsevalle oppilaalle annetaan tehostettua tukea. Sitä ennen opettaja tekee pedagogisen arvion ja laatii oppimissuunnitelman.

Niille oppilaille, joille kasvun, kehityksen ja oppimisen tavoitteisiin pääsemiseksi ei tehostettu tuki riitä, järjestetään erityistä tukea. Opetusviranomainen tekee tästä kirjallisen päätöksen, joka perustuu pedagogiseen selvitykseen ja monialaisen oppilashuollon asiantuntijalausuntoon.

Erityistä tukea tarvitseville oppilaille laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Oppilas voi olla integroituna yleisopetuksen ryhmään tai opiskella osin tai kokonaan erityisryhmässä tai -luokassa.

Oppiaineiden oppimäärät voivat olla yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaisia tai osittain tai kokonaan yksilöllistettyjä. Mikäli koulunkäynnin alussa oppimisen ongelmia pidetään vaikeavammaisen tasoisina, voidaan päättää pidennetystä oppivelvollisuudesta. Tällöin katsotaan, että yhdeksän vuotta ei riitä perusopetuksen tavoitteiden saavuttamiseen. Yleensä näin vaikeissa ongelmissa on tarvittu myös diagnostiikkaa, ja siihen liittyen käytettävissä on erikoissairaanhoidon lausuntoja.

Monta tahoa oppilasta tukemassa

Kouluterveydenhuolto jatkaa neuvolassa alkanutta lapsen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin seurantaa ja tukemista. Tämä tapahtuu yhteistyössä muiden oppilashuollon toimijoiden kanssa. Kouluterveydenhuollon tehtävänä on myös tarvittaessa ohjata oppilas jatkotutkimuksiin ja -hoitoon. 

Kunnan on järjestettävä oppilaalle terveystarkastus jokaisella vuosiluokalla ja lisäksi yksilöllisen tarpeen mukaan. Ensimmäisellä, viidennellä ja kahdeksannella luokalla tarkastuksen on oltava laaja, ja sen tekee terveydenhoitaja yhteistyössä lääkärin kanssa. Tähän tarkastukseen osallistuvat oppilas ja hänen huoltajansa, ja siihen kuuluu koko perheen hyvinvoinnin arvioiminen sekä huoltajien kirjallisella luvalla opettajan antama arvio oppilaan selviytymisestä ja hyvinvoinnista koulussa.

Terveydenhoitaja tarkastaa oppilaat vuosittain, mutta tutkimus olisi hyvä tehdä myös silloin, kun yleinen tuki ei riitä oppimiseen. Koululääkärin olisi syytä arvioida oppilaan terveydentilaa viimeistään, kun tehostettu tuki tuntuu riittämättömältä.

Koulupsykologin tutkimuksessa selvitetään oppimisvaikeuden laajuus ja taso. Siinä voi paljastua muita erityisvaikeuksia. Koulukuraattorilla voi puolestaan olla tietoa koulukiusaamisesta. Joskus perhe voi hyötyä perheneuvolan tai lastensuojelun kautta saatavasta tuesta.

Opettajalla ja erityisopettajalla on tietoa oppimisvaikeuden käytännön merkityksestä ja saadusta erityisopetuksen tiheydestä, laajuudesta ja tehosta sekä oppilaan motivaatiosta. Kunnallisen puheterapeutin arvio on tärkeä epäiltäessä kielellistä erityisvaikeutta.

Ongelman kartoittamiseen tarvitaan siis useita eri ammattilaisia. Heidän tutkimustensa perusteella lääkäri arvioi lääketieteellisten lisätutkimusten tarpeen ja käynnistää tarvittavat tukitoimet ja seurannan yhdessä oppilashuollon toimijoiden kanssa.

Vaikeimmat oppimisvaikeudet kuuluvat erikoissairaanhoitoon

Erikoissairaanhoitoon voidaan lähettää lapsi tai nuori, jolla on vaikea-asteinen oppimisvaikeus, eikä hyvin järjestetty erityinen tuki, eivätkä perusterveydenhuollon toimenpiteet ole auttaneet. Myös ongelmien vaikeaselkoisuuden vuoksi voidaan tarvita tarkempia tutkimuksia

Jatkotutkimuksia tarvitsevat myös lapset, joilla epäillään oppimisvaikeuksien taustalla sairauksia, aistivammoja tai psyykkisen hyvinvoinnin ongelmia. Vaikeista kielellisistä häiriöistä kärsivät lapset ohjataan mahdollisuuksien mukaan foniatrille ja muut tai laaja-alaisemmat oppimisvaikeudet lastenneurologille. Psykiatrista hoitoa tarvitsevat lapset ohjataan lasten- tai nuorisopsykiatrille.

Moniammatillinen työryhmä laatii lapselle kuntoutussuunnitelman, jota voidaan toteuttaa kunnallisesti tai sairaalan tai Kelan maksusitoumuksella. Vaikeista oppimisvaikeuksista kärsivä lapsi voi tarvita puheterapiaa, toimintaterapiaa tai neuropsykologista kuntoutusta.

Kuntoutussuunnitelmassa voidaan antaa ohjeita ja suosituksia koulun opetussuunnitelmaan ja koulumuotoon, mutta näistä päättää lopullisesti kouluviranomainen. Oppimisvaikeuksien vuoksi erikoissairaanhoitoon lähetetyt lapset palaavat yleensä edellä mainittujen tukitoimien käynnistyksen jälkeen koulun oppilashuollon seurantaan.

Erikoissairaanhoitoon valikoituvien pienessä ryhmässä lapsilta löytyy useammin neurologinen sairaus kuin perusterveydenhuollon tutkimuksissa. Tällaisia sairauksia ovat muun muassa lievä kehitysvammaisuus tai etenevä aivosairaus, jolloin tarvitaan jatkotutkimuksia.

Neurologiset sairaudet, joiden oireet voivat ilmetä erityisvaikeuksina, ovat kuitenkin harvinaisia. Oppimisvaikeuksien taustalla on sairaus alle 1 %:ssa tapauksista.

Hyvällä lukutaidolla on mielenterveyttä suojaava vaikutus

Jotta oppimisvaikeuksista kärsiviä lapsia ja nuoria pystytään auttamaan arjessa riittävän varhain ja tehokkaasti, tulee paikallisesti selkeästi sopia yhteistyöstä oppilashuollon eri toimijoiden välillä. 

Vaikka oppimisvaikeudet ovat usein kapea-alaisia taitopuutteita, ne eivät kaikilla koskaan kompensoidu täysin. Erityisesti näin on, jos oppimisvaikeuksiin liittyy muita oireita ja erityisvaikeuksia, esimerkiksi kun lukihäiriö liittyy kielelliseen erityisvaikeuteen. 

Heikon lukutaidon kolmannella luokalla on havaittu olevan yhteydessä vielä yhdeksännellä luokalla heikkoon koulumenestykseen. Tiedetään myös, että 80 %:lla nuorista, joilla on lukivaikeus, akateeminen minäkuva on heikompi kuin ikätovereilla.

Hyvällä ja riittävällä luku- ja kirjoitustaidolla on raportoitu olevan mielenterveyttä suojaava ja elämänlaatua parantava vaikutus. Varhainen koulumenestys onkin tärkeimpiä tulevaisuuden ennustetekijöitä. 

Huonon koulumenestyksen tiedetään olevan huonon sosiaalisen menestymisen, mielenterveyden häiriöiden ja syrjäytymisen riski. Tärkeänä pitkäaikaistavoitteena oppimisvaikeuksien hoidossa on myös sekundaaristen oireiden ehkäisy. Näitä ovat muun muassa poikkeavuuden kokemus, itsetunnon kärsiminen, huono koulumenestys, häiriökäyttäytyminen, psyykkiset oireet ja pahimmillaan syrjäytyminen, jonka kustannuksista on viime aikoina puhuttu paljon.

Tukitoimia mietittäessä oppimismotivaation säilyttäminen muun muassa löytämällä sopivat oppimisstrategiat ja -ympäristö on olennaista. Tulevaisuuden koulussa olisikin syytä lisätä oppilaiden osallisuutta koulutyön kehittämisessä. 

Lapsia motivoivia opetuksen työkaluja kehitetään. Käytössä on muun muassa lukutaidon perusteiden oppimiseen tarkoitettu internetpohjainen Ekapeli, joka soveltuu käytettäväksi esikouluiästä alkaen koulussa ja kotiharjoittelussakin.

Tutkimuksen ja kokemuksen kautta saatu tieto on lisännyt ymmärrystämme oppimisvaikeuksista. Useimmiten opettajien, koulupsykologien, koulukuraattorien ja kouluterveydenhuollon toimenpiteet riittävät vaikeuksien arvioimiseen ja lasten ja nuorten riittävään tukeen ja seurantaan. Oppimisvaikeusdiagnoosia ei tarvita, mikäli koulun tukitoimet riittävät tukemaan oppimista.

Julkaistu Lääkärilehdessä 12/15. Lue artikkeli kokonaisuudessaan liitteestä.

Kirjoittanut:
Kirsi Mikkonen
LT, lastentautien erikoislääkäri, erikoistuva lääkäri
HYKS, Lastenneurologian klinikkaryhmä
Kirsi Nikander
LL, psykoterapeutti ET, terveyskeskuslääkäri
Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto, lastenneuvola- ja kouluterveydenhuolto
Arja Voutilainen
LKT, lastentautien ja lastenneurologian erikoislääkäri, hallinnon pätevyys
HYKS, Lasten neuropsykiatrinen yksikkö

Kuva:
Panthermedia

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi