Raskausdiabetes yleistyy

Häiriön tärkein riskitekijä on ylipaino.

Raskausdiabeteksella tarkoitetaan poikkeavaa glukoosiaineenvaihduntaa, joka todetaan ensimmäisen kerran raskausaikana.

Diagnoosiin johtava poikkeava tulos glukoosirasituskokeessa todettiin Suomessa 11,2 prosentilla synnyttäjistä vuonna 2010. Kuusi vuotta myöhemmin vastaava luku oli 17,4 prosenttia.

– Raskausdiabetes on tärkeä todeta, koska se aiheuttaa erityisesti hoitamattomana ongelmia äidille, sikiölle ja vastasyntyneelle. Lisäksi sillä on myöhäisvaikutuksia äidille ja lapselle, toteavat Kristiina Tertti ja Tapani Rönnemaa Lääkärilehdessä julkaistavassa artikkelissaan.

Verenpaineongelmien esiintyvyys odotusaikana on raskausdiabetesta sairastavilla Suomessa noin 20 prosenttia. Todennäköisyys synnyttää keisarileikkauksella on noin kaksinkertainen verrattuna niihin, joilla häiriötä ei ole.

On tavallista, että sikiö on suurikokoinen. Synnytykseen saattaa silloin liittyä ongelmia.

Raskausdiabeteksen myöhäisvaikutukset ovat merkittäviä. Sekä äidin että lapsen riski sairastua metaboliseen oireyhtymään ja tyypin 2 diabetekseen on suurentunut. Äidillä tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuus on noin 7-kertainen verrattuna äiteihin, joilla ei ole ollut raskausdiabetesta.

Lähde: Tertti K, Rönnemaa T. Raskausdiabetes yleistyy. Suom Lääkäril 2018;73:2272–4.

Artikkeli on julkaistu Lääkärilehdessä 40/2018.

Teksti: Suvi Sariola

Kuva: Panthermedia