Tarjolla tänään... diagnostiikkaa!

Tarjolla tänään... diagnostiikkaa! Kuva 1 / 1

Lääketieteen harjoittamisen kritiikin uusi aalto nousee lääketieteen sisältä ja koskee ylidiagnostiikkaa. Siitä julkaistaan kirjoja, vedetään maailmalla erilaisia kampanjoita ja järjestetään konferensseja. Myös ulkomaiset lääkärilehdet, kuten BMJ, käsittelevät aihetta taajaan (katso esim. 
www.bmj.com/too-much-medicine).

Ylidiagnostiikkaa ei ole vielä käsitteenä pitävästi määritelty. Se näyttäisi sisältävän ylidiagnostiikan, liian innokkaan hoidon sekä liiallisen tutkimisen, medikalisaatiota ja ­sairauksien lietsontaa (disease mongering) unohtamatta. Usein nämä esiintyvät rinnatusten. Esimerkiksi ylähengitystieinfektion diagnoosi lienee yleensä oikea, mutta sen hoito (tehottomilla) yskänlääkkeillä ja turhilla antibioottikuureilla on ylihoitoa.

Liiallinen tutkiminen voi viitata erilaisiin seulontoihin, joiden hyödyt ja haitat pitäisi laittaa puntariin. Samoin liialliseen tutkimiseen voidaan sortua määräämällä turhia kuvantamis- tai laboratoriotutkimuksia joko bisneksen virkistämiseksi tai potilaan miellyttämiseksi. On puhuttu myös ohihoidosta, jolloin hoidetaan asianmukaisesti diagnosoitua sairautta tai riskitekijää, mutta hoidon merkitys potilaalle on vähäinen.

Kirjan nimi Tautitehdas on ehkä hieman harhaanjohtava. Toki ylidiagnostiikkaa ­äärimmilleen viritettynä johtaa tautitehtailuun. Pasternackin kirja on paljossa velkaa Gilbert Welchin ym. Overdiagnosis-kirjalle. Onneksi kirjoittaja tunnustaa tämän avoimesti niin viitteissä kuin kirjan johdannossakin. Paster­nack on kuitenkin etsinyt kirjaan suomalaista näkökulmaa, tosin välillä hieman laiskanoloisesti. Olisiko ollut viisaampaa kääntää ensin Overdiagnosis suomeksi ja liittää siihen osuva epilogi kotimaisesta näkökulmasta?

Tautitehdas käsittelee ensinnäkin ristitekijädiagnooseja (mm. kohonnut verenpaine ja kolesterolitaso sekä tyypin 2 diabetes): mikä on riittävän pieni NNT-luku, jolla kannattaa hoitaa (NNT-luku tarkoittaa potilasmäärää, joka on hoidettava, jotta yksi hyötyisi)? Jos hoidamme liian pientä poikkeavuutta, joudumme diagnosoimaan melkoisen joukon melko terveitä sairaaksi, jolloin yhä harvemmat hyötyvät hoidosta ja osa saa enemmän haittavaikutuksia kuin hyötyjä.

Pasternack sivuaa myös medikalisaatiota käymällä läpi diagnooseja, joissa suhteellisen normaali ominaisuus, kuten kaljuus, ujous tai lievät seksuaaliset ongelmat, muutetaan sairaudeksi. Entä onko normaali elämäntilanteeseen liittyvä alakulo aina diagnosoitava, vaikka masennuksen kriteerit täyttyisivätkin? Suomalaisen näkökulman kirjoittaja jättää tässä kohtaa avaamatta vedoten aiheen haasteellisuuteen.

Aikoinaan Welchin ym. kirjaa lukiessa hurjimmalta tuntui väite syövän ylidiagnos­tiikasta. Tämä teema ja syöpäseulonnat (mammografia) ovat merkittävä osa Paster­nackin kirjaa. Perusteluna eri syöpien ylidiagnostiikalle on havainto, että varhaisemmasta diagnostiikasta ja hoidosta huolimatta kuolleisuus eri syöpiin on pysynyt vakaana.

Tätä ilmiötä selittää Tautitehtaan mukaan se, että nykytekniikalla löydämme yhä pienempiä ja ”kiltimpiä” syöpiä, joita ei ehkä tarvitsisi hoitaa eikä ehkä kannattaisi edes kutsua syöviksi. Mutta kun syöpä on diagnosoitu, siihen on aloitettava asianmukainen hoito.

Tuoreen tutkimuksen mukaan potilaat hyväksyvät ylidiagnostiikan syövän seulonnassa ja hoidossa. Pasternackin kritiikki ei ­tarkoita, etteikö seulonnoista olisi hyötyä, mutta niiden oikea kohdentaminen on ­oleellinen kysymys. Seulonnoillakin on ­tavallaan kyllästymispisteensä, ja liian innokas seulominen voi olla haitallista esimerkiksi väärien positiivisten löydösten ja sitä seuraavan turhan hoidon muodossa.

Pasternackin Tautitehdas katsoo ilmiötä selkeästi yhdestä näkökulmasta. Tämä tekee kirjan selkeäksi, mutta jotkut kiinnostavat kysymykset jäävät tällöin käsittelemättä. 
Miten on mahdollista, että depressiota pidetään samanaikaisesti sekä yli- että alidiagnosoituna mielenterveyden häiriönä? Liittyykö tämä lääkärien tapaan toimia, alueellisiin eroihin, terveyspalvelujen saatavuuteen vai onko kyse eri toimijoiden tai eturyhmien (taloudellisen) edun tavoittelusta?

Jonkinlaista tutkivan journalismin ­innostunutta ja säkenöivää otetta tämäkin 
kirja hetkittäin siis kaipaisi. Tautitehdas on toki sujuva ja toimiva suomenkielinen perusteos ylidiagnostiikasta, ja sellaisena merkkitapaus. Kirja jää kuitenkin kuriositeetiksi, ellei se pysty avaamaan asiallista keskustelua suomalaisten lääkärien ja erikoisalayhdistysten keskuudessa.

TAUTITEHDAS
Iris Pasternack
Atena Kustannus 2015
ISBN 9789523001190
Sivuja 300
Hinta 31 e

Jari Turunen

Julkaistu Lääkärilehdessä 5/16

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi