Neljä hyvää keinoa kieltää tosiasiat

Eriarvoisuuttakin hämmentävämpää on, kuinka heikosti se tunnistetaan, kirjoittaa Jussi Valtonen.

Neljä hyvää keinoa kieltää tosiasiat Kuva 1 / 1

Kirjailija James Baldwin totesi, että olla musta ja tiedostava Yhdysvalloissa on olla jatkuvasti raivoissaan. Ajattelin Baldwinia lasteni koulussa järjestetyssä koulutuksessa, jonka otsikko oli ”Talking about race for parents”.

Kun meitä pyydettiin kertomaan, millaisia tunteita aihe herättää, adjektiivien kirjo ulottui kiinnostuneesta aina kiusalliseen, keinottomaan, vihaiseen ja väkivaltaiseen. Tasavertaisuus, josta Martin Luther King puhui puoli vuosisataa sitten, ei ole Yhdysvalloissa lähelläkään toteutumista, millään mittarilla.

Luulen että ongelman sitkeys johtuu osin siitä, että kun kohtaamme koko yhteiskuntajärjestelmän rakenteita koskevia ongelmia, vastaamme niihin vaistomaisesti keinoilla, joista yksikään ei ole hyvä.

Kuten Baldwin kirjoitti, valkoisten tietämättömyys mustista paljastaa tarkasti mitä he eivät tiedä itsestään.

Toisin kuin on luultu, mustien ja valkoisten taloudellinen epätasa-arvo ei selity yhteiskuntaluokalla. Miljoonia amerikkalaisia seurannut Harvardin, Stanfordin ja väestöntutkimuskeskuksen tuore 30-vuotinen tutkimus osoitti hiljattain, että siinä missä rikkaista valkoisista pojista tulee aikuisinakin varakkaita, samoista oloista lähteville mustille pojille käy selvästi huonommin, silloinkin kun he saavuttavat saman koulutustason. Räikeä eriarvoisuus ei aineiston mukaan selity perhetekijöillä eikä kognitiivisilla kyvyillä.

Eriarvoisuuttakin hämmentävämpää on, kuinka heikosti se tunnistetaan. Sosiaalipsykologi Mich­ael Kraus näytti PNAS:ssa julkaistussa hätkähdyttävässä tutkimuksessaan toissa vuonna, että amerikkalaisten käsitys etnisten ryhmien taloudellisista suhteista on shokeeraavan harhainen. Ihmiset kuvittelevat afrikkalaisamerikkalaisten taloudellisen aseman parantuneen vuosien saatossa tavalla, jossa ei ole totta edes siteeksi.

Tämä onkin yksi keinoistamme: luomme haavetodellisuuden, jossa rakenteellista epäoikeudenmukaisuutta ei ole.

Rotuasioiden mutkikkuutta kuvaa, että niiden kanssa liemeen joutui myös Barack Obama, USA:n presidenteistä sosiaalisesti taitavin ja tämän nimenomaisen ongelman varmasti perusteellisimmin ymmärtävä. Mutta kun Harvardin yliopiston professori, afrikkalaisamerikkalainen Henry Louis Gates Jr. tuli pidätetyksi kotonaan vailla syytä ja Obama totesi, että mustat ja latinot ovat jo kauan tulleet suhteettoman usein poliisin pysäyttämiksi, osa amerikkalaisista raivostui. Obama oli tietenkin oikeassa, mutta monet valkoiset miehet katsoivat hänen käyttäneen rotukorttia epäreilusti. (Tässä toinen keinoistamme: suutumme tosiasioista.)

Obaman sovitteluyritys oli sympaattinen. Hän kutsui poliisin ja Gatesin oluelle Valkoiseen taloon. Ele oli kaunis, mutta se samalla naamioi järjestelmän rakenteisiin pesiytyneen ongelman kahden miehen väliseksi. (Kolmas keino: kuvittelemme järjestelmän ongelmat yksittäisiä ihmisiä tai heidän välejään kos­keviksi.)

Yksi käytännöistä, joiden on sanottu ylläpitävän rakenteellista rasismia poliisin toiminnassa, ovat pidätyskiintiöt. Jos poliiseilta edelly­tetään tietty määrä pidätyksiä joka viikko, haaviin tarttuu helpommin myös syyttömiä – eikä pidätettäviä etsitä rikkailta (lue: valkoisilta) asuinalueilta.

Poliisilaitos kieltää jyrkästi kiintiöiden olemassaolon. Kaksitoista newyorkilaista poliisia kertoi kuitenkin hiljattain, että ainakin heiltä kiintiöitä on nimenomaisesti vaadittu. Poliisien rohkea puheenvuoro ratkaistiin kuten järjestelmän tason ongelmat niin usein, yrittämällä tuhota suunsa avanneiden maine ja ura.

Viestinviejän ampuminen, neljäs keinomme.

Lasteni koulutovereiden musta äiti kertoi koulutuksessamme, että pahinta on, että koskaan ei voi itsestään selvästi luottaa siihen, mitä valkoiset opettajat lapsille sanovat. Kun lapsille oli koulussa opetettu, että voitte aina kääntyä luottavaisesti poliisin puoleen, äiti joutui kotona lisäämään lapsilleen: paitsi te. Tuo ei valitettavasti koske teitä.

Jussi Valtonen

Kirjoittaja on kirjailija ja psykologi

Julkaistu Lääkärilehdessä 7/2019.

Oletko jo lukenut nämä?