Jouduin yksi päivä yllättäin miettimään, mitkä olivat minulle kaksi tärkeää konetta tai laitetta. Kysymys oli outo ja yllättävä. Kulutin pitkän ajan pohdiskeluun mitä tarkoitetaan sanalla kone. Onko se kaivinkone, pora tai jokin epämääräinen härpäke? En päässyt irti ajatuksesta, että se olisi jotain konkreettista ja kovaa, kenties metallista.
Tämän pohdiskelun seurauksena päädyin valitsemaan itselleni kaksi tärkeää konetta, ja ne olivat aneastesiakone ja läppärini. Tämä puolestaan aiheutti minulle itselleni tunteen siitä, kuinka tylsä ihminen olen. Jos minulla on mahdollisuus nimetä kaksi merkityksellistä härpäkettä, niin ainoat mieleeni juolahtavat olivat anestesiakone ja läppäri. Voiko ihminen olla tylsempi. Ehkäpä, jos olisin läppärini sijaan maininnut vaikkapa kännykän. Mutta kaikista maailman koneista valitsin kuitenkin nuo arkiset työhöni liittyvät kapistukset.
Jälkeenpäin mietin asioita, joilla oli merkitystä minulle. Äkkiseltään voi tuntua, että tällaisten asioiden listaaminen olisi helppoa, mutta toisin kävi. Ajatuksen voisi kääntää myös toisin päin: mitä ilman en voisi elää ja mitkä ovat ne asiat, jotka ovat minulle tärkeitä jokapäiväisessä elämässäni. Tässä en enää olisi ottanut listalle mukaan ainakaan anestesiakonetta. Olisivatko minulle tärkeät asiat konkreettisia vai tunnetasolla olevia asioita.
Kun elämässä käy läpi syvästi koskettavia asioita, niin jotkut ennen niin tärkeät asiat vain lakkaavat olemasta merkityksellisiä. Totta kai jokainen meistä haluaa olla onnellinen, terve, vauras ja toteuttaa itseään ja kenties luoda menestystä, jolla erottua toisten joukosta. Usealle on tärkeää päteä työssään ja saada siitä elämäänsä merkityksellisyyttä. Työstä on helppo tehdä se tärkein sisältö elämään. Työn merkitystä elämälle ei myöskään voi kiistää. Työ voi olla juuri se syy nousta ylös sängystä ja tarpoa läpi päivän. Ilman työtä voi kokea olevansa vailla elämää, vailla paikkaa yhteiskunnassa.
Aikamme trendi on puhua tavoitteista ja niiden asettamisesta itselleen. Niitä pitäisi olla jokaisella ja niitä kohti pitäisi järjestelmällisesti edetä. Vapaa-ajan harrastustenkin olisi oltava tavoitteellisia. Ei voi vain mennä juoksemaan metsään, koska se tuntuu hyvältä, vaan juoksun kulkua on seurattava sykemittarista ja itselle asetettu tavoite on saavutettava.
Tavoite voi kuitenkin olla joskus vain mahdollisuus selviytyä seuraavaan päivään. Tavoite tai toive voi olla saada olla vaikkapa päivä ilman kipuja tai elää ilman pelkoa tulevasta. Jollekin tavoite voi olla mahdollisuus olla ja elää hyväksyttynä omana itsenään.
Tavoite ja haave ovat eri asioita. Ilman tavoitteita eläminen ei tarkoita luovuttamista, eikä sitä etteikö suoriutuisi velvollisuuksistaan tai olisi taitava ja aikaansaava vaikkapa työelämässä. Miksi tavoitteita pitää olla elämän joka alueella. Eikö elämä pitäisi elää nauttien ja itseään toteuttaen ja joskus jopa epäonnistumisia kokien?
Kaikkia haaveitaan ei voi toteuttaa. Se lienee käytännön mahdottomuus useammalle meistä. Jokaisella meillä on kuitenkin mahdollisuus toteuttaa itseämme edes jollain tavalla ja uskaltautua heittäytyä elämään.
Se voi tarkoittaa muutoksia työssä, elämäntavoissa tai harrastuksissa tai sitä, että alkaa elämään elämäänsä niin, että on siihen tyytyväinen. Uskon, että jokaisella meillä on merkityksellisiä asioita ympärillämme, mutta niiden löytäminen voi viedä aikaa. Jos tavoite on elää onnellisena elämä, niin silloin sen eteen kannattaa tehdä töitä.
Onni ja elämän merkitys voi olla pienen tytön isovanhemmuus tai se voi olla ystävyyssuhde, joka kantaa vaikeidenkin hetkien yli.
Sari Hannukainen
Kirjoittaja on yksityissairaalassa työskentelevä anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri.
