Toipunut päihderiippuvainen: Potilaan elämän pelastaminen on asetettava valinnanvapauden edelle

Toipunut päihderiippuvainen: Potilaan elämän pelastaminen on asetettava valinnanvapauden edelle Kuva 1 / 1

Suomessa päihderiippuvuuteen liittyy paljon häpeää. Osa tästä häpeästä on seurausta yhteiskuntamme kielteisestä suhtautumisesta ja syvälle juurtuneista asenteista sairautta kohtaan. Päihderiippuvuudesta puhutaan yhä itse aiheutettuna sairautena. Päihderiippuvuus ei kuitenkaan ole kenenkään syy, eikä siihen sairastuminen ole kenenkään oma päätös. Tästä syystä päihteiden käytön lopettaminenkaan ei onnistu riippuvaiselta pelkän oman päätöksen voimin.

Päihderiippuvuus on ennen kaikkea valinnanvapauden menettämistä. Tarve kontrolloida päihteiden käyttöä on riippuvuuden puhkeamisen ensioire. Sairauden edetessä riippuvuuden seuraukset heijastuvat kaikille elämän osa-alueille. Oma persoona ja sairaus sekoittuvat, eikä riippuvainen itse kykene erottamaan näitä toisistaan. Hän elää harhassa, että pystyy päättämään päihteiden käytöstä ja ohjaamaan elämäänsä. Todellisuudessa riippuvuus määrää kaikesta – jopa siitä, mitä sairastunut tuntee ja ajattelee.

Sairauden rumuus ei jää epäselväksi kenellekään, joka sen kanssa joutuu elämään. Puheiden ja tekojen ristiriitaisuus on tuttua päihderiippuvaisen läheisille. Päihteiden takia pilalle menneen kesäloman tai joulun jälkeen päihderiippuvainen lupaa ryhdistäytyä ja ”ottaa itseään niskasta kiinni”. Lupaukset voivat olla täysin vilpittömiä, mutta unohtuvat nopeasti.

Vapaus päättää omasta hoidostaan on potilaan ensisijainen oikeus. Päihderiippuvuus on sairaus, joka vie kyvyn toteuttaa tätä oikeutta itselle terveellä tavalla. Kenen siis kuuluu ottaa vastuu päihderiippuvaisen hoidosta?

On tärkeää, että laadukasta hoitoa tarjotaan silloin, kun päihderiippuvainen on valmis ottamaan apua vastaan. Suomessa yhtenäistä käytäntöä hoitoon ohjaamisesta ei ole. Kaikissa kunnissa sairastuneen ja hänen perheensä hätää ei oteta vakavasti. Päihderiippuvainen hakee apua päihteiden käytön lopettamiseen, mutta hoitoon pääsyn ehtona voi olla viikkojen tai kuukausien päihteetön jakso. Potilaan hoitomotivaatiota saatetaan tarkkailla niin kauan, että se menee ohi tai päihderiippuvainen kuolee.

Yksilön oikeuksien korostaminen on viety yhteiskunnassamme äärimmäisyyksiin. Joissakin kunnissa päihderiippuvainen päättää itse annetuista vaihtoehdoista hoidon, johon suostuu sitoutumaan. Jos hän on täysi-ikäinen, läheisten mielipidettä ei oteta huomioon hoitosuunnitelmaa tehtäessä.

Hoitoon pääseminen ja siihen sitoutuminen eivät takaa toipumista, kun hoidon laatu on heikko. Esimerkiksi korvaushoitoon sitoutumisesta on saatu hyviä tuloksia, mutta vain harva on sitä kautta raitistunut. Miksi tarjotaan hoitoa, jonka tuloksellisuudesta ei ole näyttöä? Miksemme käytä yhteiskunnan varoja tuloksellisten hoitojen hyväksi, kun niitä kerran on olemassa?

Päihderiippuvuuteen sairastunut ei osaa haluta sellaista hoitoa, jota hän tarvitsee. Olisiko siis perusteltua, ettei päihderiippuvainen joutuisi itse olemaan vastuussa hoidon sisältöä koskevista päätöksistä, vaan ainoastaan päätöksestä hoidon vastaanottamisesta?

Laadukas hoito tarjoaa työkalut raittiin elämän ylläpitämiseen. Vertaistuen on havaittu olevan keskeisessä roolissa päihderiippuvaisen kokonaisvaltaisessa toipumisessa. Päihderiippuvainen raitistuu, kun hän näkee sairautensa kielteiset seuraukset ja ottaa vastuun omasta toipumisestaan. Hän pystyy valitsemaan raittiin elämän ja tarve käyttää päihteitä katoaa.

Hoitavan tahon on tehtävä päätöksiä, jotka ovat potilaan edun mukaisia. Heidän on otettava vastuu potilaan ohjaamisesta tulokselliseen hoitoon ja hoitojen tuloksellisuutta on mitattava yhtenäisin kriteerein. Potilaan elämän pelastaminen on asetettava valinnanvapauden edelle.

Tehottoman järjestelmän "kouluttamien" kokemusasiantuntijoiden kuuleminen hoidon suunnittelussa ei johda muutokseen. Päättäjien on kuunneltava kokonaisvaltaisesti toipuneita päihderiippuvaisia ja heidän läheisiään. Heillä on kokemusta siitä, millainen hoito toimii ja miksi. Hoitojen kriittinen arviointi ja kehittäminen heidän kokemustensa pohjalta on mahdollisuus, jota ei ole varaa jättää käyttämättä. Se on mahdollisuus säästää niin ihmishenkiä, perheitä, koteja kuin myös sitä näiden rinnalla vähemmän tärkeää – rahaa.

Reeta Kroner
Kirjoittaja on päihderiippuvaisten valtakunnallisen potilasjärjestön, Suomen Päihderiippuvaiset ry:n varapuheenjohtaja ja toipunut päihderiippuvainen.

Kuva: Brian Kroner

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi