Rutiinit auttavat

Rutiinit helpottavat, kun ei muuten jaksaisi. Ne voivat myös lievittää lääkkeen pistämisen kipua, huomasi Petri Riikonen.

Väsyttää, mikä johtuu hämärtyvistä päivistäkin mutta ennen kaikkea MS-taudistani. Nykyisin minua väsyttää ympäri vuoden, välillä lievemmin, välillä pahemmin. Paradoksaalista kyllä, näinä jaksamisen hiipumisen aikoina minua on auttanut se, mitä opin kaikkein tarmokkaimpina ja kiireisimpinä vuosinani.

Nimittäin se, miten paljon rutiinit helpottavat.

20 vuotta työskentelin aikakauslehden toimituksessa, joka valmisti työlästä populaaritieteellistä lehteä pienellä porukalla. Kiire vielä lisääntyi vuosien mittaan, kun lehden ilmestymistiheyttä lisättiin ilman vastaavaa tekijäjoukon kasvatusta. Siinä opin ajattelemaan lehden kokoamista liukuhihnana, jonka häiriötön kulku vaati, että kukin meistä hoiti säntillisesti osansa rutiinista. Samalla huomasin, miten toistuvien tehtävien rutinisointi vapautti ajattelukapasiteettia luovuutta vaativiin tehtäviin kiireen keskelläkin.

Lue lisää: Kivulias kihti

Minusta tuntuu, että opin tuolloin aika hyväksi hahmottamaan työprosesseja, jotka kannattaa rutinisoida, ja tunnistamaan sellaisia työvaiheita, joissa kannattaa panostaa rutiinin sijasta luovuuteen.

Uskon, että tuollaista prosessien ajattelua auttoi sekin, että jo ennen toimittajaksi ryhtymistäni olin kilpatanssija. Tanssiurallani, jota sitäkin jatkui miltei 20 vuotta, opin harjoittelemaan koreografioiden liikevirtaan vankan rutiinin. Sen turvin liikkeen synnyttämiseen ei tarvinnut erityisesti keskittyä, vaan luovuus vapautui liikkeen hienosäätöön ja sanattomaan kommunikaatioon tanssiparin kanssa.

Muistan lehden toimituksesta erityisesti erään aiempaa kiireisemmän kauden, jolloin oivalsin liukuhihnan tökkivän, koska rutiinimme oli puutteellista. Meillä kullakin oli sovitut vastuut, mutta ne menivät osin päällekkäin. Siksi ajauduimme tuhlaamaan aikaa esimerkiksi tarkistamalla asioita, jotka joku toinen oli jo tarkistanut. Ehdotuksestani kaikki päällekkäisyydet käytiin läpi ja karsittiin, jolloin prosessi sujuvoitui selvästi.

Nyt tehdessäni töitä kotoani käsin ja jaksamiseni ollessa ohutta, pyrin helpotuksekseni rutinisoimaan kaiken sellaisen, minkä rutinisointi tuntuu järkevältä.

Esimerkiksi jokaisen aamuni aloitan aamujumpalla, jota kyllä ajoittain säädän, mutta jonka säätöjen välillä teen samanlaisena. Siitä on tullut ikään kuin heräämisrituaalini, jonka käyn rutiinin turvin läpi, tunsinpa itseni miten väsyneeksi tahansa.

Vastaavasti jokaisena arkiaamuna, kun aloitan työni kotitietokoneella, käyn aluksi tietyssä rutiinijärjestyksessä läpi aamun yleisuutiset, sähköpostini, käyttämäni sosiaaliset mediat ja tärkeimmät tiedeuutislähteet. Siten tulen orientoituneeksi päivään ja pysyneeksi kärryillä työlleni tärkeistä aiheista, olipa aamu hyvä tai huono.

Kotitoimistossani, joka toimii täysin sähköisesti, olen rutinisoinut kaikki erilaisten materiaalien tallennustavat ja tallennuspaikat. Siksi minun ei tarvitse rasittaa itseäni miettimällä, mahtavatko arkistoni olla ajan tasalla tai minne mahdoin tallentaa tietyn lähdeaineiston.

Olen rutinisoinut – voisi sanoa ritualisoinut – myös lääkkeiden oton. Teen sen kotonani aina samassa paikassa, aina samassa järjestyksessä. Rutiinin turvin tulen ottaneeksi lääkkeet oikealla tavalla oikeaan aikaan ilman, että minun tarvitsisi joka kerralla miettiä, miten sen teen.

Rituaali auttaa myös unohtamaan sen, että MS-lääkkeen pistäminen ihon alle voi sattua. Vuosikausien pistelemisen jälkeenkin olen välttänyt pistämiskammon sillä, että olen tehnyt tapahtumasta rituaalin. Teen valmistelut ja itse injektoinnin aina samassa paikassa, samassa järjestyksessä ja yhtäjaksoisesti. Estän pistämisen kasvamista liian isoksi asiaksi myös sillä, että en päästä sitä rituaalin kulminaatiopisteeksi. En nimittäin lopeta rituaalia pistämiseen, vaan jatkan rutiinia pistotietojen kirjaamiseen ja pistotarvikkeiden poisheittoon asti.

Aivottomasti ei rutiinejaan kannata tietenkään toistaa. Sopivin väliajoin kysyn itseltäni, toimiiko tämä rutiini vai kaipaako se säätöä. Mutta jollei kaipaa, säästän ajatteluvoimani muualle.

Petri Riikonen

Kirjoittaja on biologitaustainen tiedetoimittaja ja Tiede-lehden entinen pitkäaikainen toimitussihteeri. Hän on MS-taudin takia työkyvyttömyyseläkkeellä ja tekee pieniä määriä freelancetoimittajan töitä kotoaan käsin.