Se tavallinen tarina

Yhtä päihderiippuvaista kohti on yleensä monta muuta, joiden elämään riippuvuus vaikuttaa, kirjoittaa Merja Minkkinen.

Toukokuussa 1968 Suomen eduskunta teki yhden viime vuosisadan tärkeimmistä sosiaalipoliittisista päätöksistä. Äänin 137-33 se sääti, että ruokakaupoissa saa myydä 3,7 painoprosenttia sisältävää eli nykyistä 4,7 tilavuusprosenttia vastaavaa keskiolutta.

Yksi niistä, joiden elämään päätös vaikutti ratkaisevasti, oli äitini, 37-vuotias työssä käyvä kahden lapsen äiti. Häntä Alkoon siinä elämänvaiheessa olisi tuskin saanut mikään. Mutta kun keskiolutta nyt sai lähikaupasta, sitä myös ostettiin. Ensin pari pulloa saunailloiksi, sitten enemmän. Vähitellen juoma vaihtui punaviiniin, siitä väkeviin. Lopulta äidin annos oli pullo raakaa votkaa päivässä.

Keskiolutlain isä oli SDP:n Pekka Kuusi, myöhempi ministeri ja Alkon pääjohtaja. Kuusen sosiaalipoliittinen teesi oli, että tulonsiirrot synnyttävät talouskasvua. Hänen alkoholipoliittinen teesinsä, jonka mukaan mietojen juomien vapauttaminen vähentää väkevien kysyntää, sen sijaan meni niin pieleen kuin voi.

Väkiviinojen kulutus kasvoi jo 1969 12 prosenttia, kokonaiskulutus 46 prosenttia ja keskikaljan huimat 242 prosenttia. Kuusen harmiksi suomalaiset eivät oppineet eurooppalaisille juomatavoille, vaan pitivät vanhan humalahakuisen viinakulttuurinsa, lisäten vain siihen miedot päälle.

Joulukuussa 2017 eduskunta päätti, että päivittäiskauppoihin saa tuoda 5,5-prosenttiset oluet ja siiderit. Lääkärit ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset varoittivat seurauksista. Kuten Helsingin Sanomat totesi, kansanterveys hävisi elinkeinopolitiikalle. Eniten hyötyvät panimoteollisuus ja päivittäistavarakauppa; haitat taas maksetaan verovaroista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi, että muutos lisää alkoholin kokonaiskulutusta 5-6 prosenttia. Alkoholikuolemat lisääntyvät 150:llä, alkoholisairauksista ja tapaturmista johtuvat sairaalahoidot 1500:lla. Menetetyistä työpäivistä, työvuosista tai mielenterveyden ongelmista tuskin edes on tehty laskelmaa.

Äitini juomista kesti noin 18 vuotta. Se päättyi huhtikuussa 1987, kun isä löysi hänet lyyhistyneenä lempipaikaltaan keittiön pöydän äärestä. Ruumiinavauksen mukaan veressä oli kuolinhetkellä 3,1 promillea alkoholia. Primääri kuolinsyy: alkoholimyrkytys. Työpaikka ja terveys olivat menneet aikoja sitten, kynnys Alkoon menosta ylittynyt tuhatkertaisesti.

Äiti oli kuollessaan 55-vuotias. En väitä, ettei hän olisi alkoholisoitunut ilman keskioluen vapautumista. Mutta ehkä juominen olisi alkanut joitakin vuosia myöhemmin ja ollut vähemmän rajua. Koskaan en saa tietää.

Entä miksi kirjoitan tästä Potilaan ääni -blogissa? Muistuttaakseni, että yhtä päihderiippuvaista kohti on yleensä monta, keskimäärin viisi tai kuusi, joiden elämään riippuvuus vaikuttaa. Heidän ääntään päätöksissä kuullaan aivan liian harvoin.

Merja Minkkinen

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja sairauseläkkeellä oleva tiedotusopin lehtori. Häntä kiinnostavat fyysiset ja psyykkiset riippuvuudet sekä niiden hoitojen historia.

kuva: Mikko Käkelä