10 kysymystä: MERS-virus ja MERS-infektio

THL:n erikoistutkija Jussi Sane kertoo, mitä MERS-viruksesta tiedetään.

MERS-koronavirus on herättänyt keskustelua, kun Maailman terveysjärjestö WHO ilmoitti 36-vuotiaan suomalaisen miehen sairastuneen MERS-infektioon. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Jussi Sane kertoo, että THL on saanut viikonloppuna Filippiineiltä tiedon, jonka mukaan miehellä olisi ollut MERS-virusinfektio. Tosin lopulliset tulokset ns. vasta-ainetesteistä eivät ole vielä tulleet.

– Pääasia on kuitenkin nyt se, että mies on täysin terve, pääsi pois karanteenista perjantaina (10.7)  ja kaikki testatut lähikontaktit ovat olleet negatiivisia, hän sanoo.

Mistä MERS-viruksessa on oikein kyse? Pyysimme Jussi Sanea vastaamaan seuraaviin kysymyksiin.

1. Mikä on MERS-koronavirus?

Middle East Respiratory Syndrome (MERS) -koronavirus todettiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2012 potilaalta, joka menehtyi vakavaan hengitystieinfektioon. MERS-koronavirus poikkeaa perimältään aiemmin ihmisillä todetuista koronaviruksista

Kaiken kaikkiaan koronavirukset ovat joukko viruksia, joita on löydetty niin ihmisistä kuin eläimistäkin. Tavallisimmin koronavirus aiheuttaa ihmisellä suhteellisen lievän hengitystieinfektion. Kuitenkin joitain vakavampia ja kuolemaan johtavia infektioita on todettu, kuten vuoden 2003 SARS (severe acute respiratory syndrome) -epidemia.

2. Tarttuuko MERS-virus helposti? 

Tällä hetkellä ei ole varmaa tietoa siitä, miten MERS-virus tarttuu. Virus leviää ihmisestä ihmiseen, mutta tartunta vaatii läheistä kosketusta sairastuneen ihmisen kanssa, eikä tehokas ilmateitse leviäminen näytä toistaiseksi todennäköiseltä. Esimerkiksi Etelä-Koreassa, jossa on ollut MERS-epidemia,  lähes kaikki tartunnat tapahtuivat sairaaloissa, jossa ollaan läheisessä kontaktissa sairastuneiden kanssa.

Lisäksi on yhä enemmän näyttöä siitä, että MERS-virusta esiintyy kameleissa, sillä niistä on löydetty virusta ja sen vasta-aineita. MERS-virus on todennäköisesti saanut alkunsa lepakoista perustuen viruksen perimän tarkempiin analyyseihin. Kameleiden arvellaan tartuttavan virusta suorasti tai epäsuorasti ihmiseen

3. Millaisia oireita MERS-virus aiheuttaa?

Useimmilla sairastuneilla on ollut vakava hengitystieinfektio, kuten keuhkokuume. Virus aiheuttaa kuumetta, yskää, hengenahdistusta ja joissain tapauksissa munuaisten vajaatoimintaa. Lisäksi useilla sairastuneilla on ollut ripulia.

Toistaiseksi on todettu ainoastaan muutama lievä sairastuminen. Koska tiedot perustuvat tällä hetkellä vähäisiin tapausmääriin, voi taudinkuvaan tulla jatkossa muutoksia. Esimerkiksi näyttäisi siltä, että immuunipuutteisilla henkilöillä taudinkuva voi olla epätyypillinen.

4. Miten MERS-infektion erottaa tavallisesta hengitystieinfektiosta?

MERS-diagnostiikka perustuu laboratoriotesteihin. Näytteet tulisi ottaa etenkin alahengitysteistä, koska siellä virusmäärä on korkea.

5. Miten infektioita hoidetaan?

Koska kyseessä on virus, tautia ei voi hoitaa antibiooteilla. MERS-virusta vastaan ei ole olemassa lääkehoitoa tai rokotetta. Siksi hoito on aina oireenmukainen ja joskus potilas saattaa tarvita tehohoitoa.

6. Voiko matkalainen ehkäistä tartunnan saamista?

Tarkkoja ohjeita taudin estämiseen ei voi antaa, koska viruksen tartuntalähde ja -reitti ovat edelleen epäselviä. Tässä kuitenkin muutama neuvo matkailijoille.


1. Pidä huolta hyvästä käsihygieniasta. Kädet pitäisi pestä riittävän usein vedellä ja saippualla ja tarvittaessa on hyvä käyttää alkoholipitoista käsihuuhdetta. 
2. Vältä läheistä kosketusta henkilöön, jolla on hengitystieinfektio, jos tämä on mahdollista.
3. Vältä koskemista luonnoneläimiin tai näiden eritteisiin.
4. Älä syö kypsentämätöntä tai huonosti kypsentynyttä lihaa, pastöroimattomia maitotuotteita tai pesemättömiä vihanneksia ja hedelmiä. Juo pullotettua tai keitettyä vettä.

 7. Missä maissa MERS-virusta on todettu?

Tartuntoja on esiintynyt Lähi-idässä, eniten Saudi-Arabiassa, Arabiemiraateissa, Jordaniassa ja Qatarissa. Virus on kulkeutunut matkailijoiden mukana Eurooppaan (Englanti, Saksa, Ranska ja Italia), Afrikkaan (Tunisia, Algeria) sekä Aasiaan (Etelä-Korea, Filippiinit, Malesia ja Kiina) ja Yhdysvaltoihin.

 8. Onko turvallista matkustaa maahan, jossa on todettu MERS-tartuntoja?

Tällä hetkellä ulkoasianministeriö tai Maailman Terveysjärjestö WHO eivät ole kehottaneet välttämään matkustamista maihin, joissa on todettu MERS-tartunta.

 9. Mitä teen, jos epäilen sairastuneeni MERS-infektioon?

Tärkeintä on kertoa sille taholle, johon otat yhteyttä, että epäilet MERS-virusta. Tällöin hoitohenkilökunta voi tehdä tarpeelliset toimenpiteet sinun vastaanottamiseksesi.

Jos olet alueella, jossa esiintyy MERS-virusta, ota yhteyttä paikalliseen terveydenhuoltoon. Jos sinulla on kuumetta ja hengitystieinfektion oireita kahden viikon kuluessa siitä, kun olet palannut Lähi-idästä tai jos olet ollut läheisessä kontaktissa ihmisen kanssa, jolla on todettu MERS-infektio, ota ensin puhelimitse yhteys lähimpään keskussairaalaan tai yliopiston sairaalaan. Siellä sinulla on mahdollista saada neuvoja infektiolääkäriltä. Jos tämä ei ole mahdollista, pyydä apua hätänumerosta 112.

10.  Voiko Suomeen tulla MERS-epidemia?

On mahdollista, että yksittäisiä MERS-tapauksia matkailijoillla esiintyy Suomessa, mutta laajemman epidemian syntyminen on epätodennäköistä. Tapausten tunnistaminen ajoissa on hyvin tärkeää ja terveydenhuollossa tuleekin aina pitää mielessä MERS-koronavirustartunnan mahdollisuus, mikäli Lähi-idässä oleskelleella henkilöllä todetaan hengitystieoireita.

Lue myös:
MERS voi aiheuttaa laajan kirjon oireita 

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Panthermedia