Anafylaksiaan kuolee yhä useampi

Aikuisten anafylaksiakuolemat ovat lisääntyneet. Alle 16-vuotiailla reaktiot eivät ole viime vuosina johtaneet kuolemaan.

Anafylaksiakuolemat ovat lisääntyneet Suomessa. Joka vuosi muutama aikuinen kuolee anafylaksiaan. Alle 16-vuotiailla reaktiot eivät ole viime vuosina johtaneet kuolemaan.

Tuoreen tutkimuksen mukaan vuonna 2013 anafylaksiakuolemia oli Suomessa seitsemän, kun vuonna 1996 niitä oli vain yksi. TAYS:n lastentautien erikoislääkärin Juho Kivistön mukaan nousu on tilastollisesti merkitsevä, mutta ei dramaattinen. Määrä vaihtelee vuosittain.

– Trendi heijastelee allergiasairauksien lisääntymistä väestössä. Anafylaksiakuolemat eivät kuitenkaan ole lisääntyneet samalla tavalla kuin allergiset sairaudet ja anafylaksiat, Kivistö sanoo.

Yleisimpiä anafylaksiakuoleman aiheuttajia ovat ampiaisen pistot, lääkkeet ja ruoka-aineet.

Tutkimuksessa anafylaksiaan kuolleiden suomalaisten keski-ikä oli 59 vuotta. Noin kuusi kymmenestä kuolleesta oli miehiä.

Kansainvälisesti vertailtuna Suomessa on melko vähän analfylaksiakuolemia. Tutkimusjaksolla 1996–2013 yhteensä 54 ihmistä kuoli anafylaksiaan. Ilmaantuvuus oli 0,59 miljoonaa henkilövuotta kohti.

Lapset säästyvät anafylaksiakuolemilta

Aiemmassa tutkimuksessa on todettu, että lasten allergisten reaktioiden aiheuttamat sairaalahoidot ovat Suomessa kaksinkertaistuneet. Juho Kivistön mukaan on kansainvälisestikin ajatellen merkittävää, että alle 16-vuotiailla suomalaisilla ei ole ollut anafylaksiakuolemia.

– Varmaa syytä ei tiedetä. Se voi liittyä meidän korkeatasoiseen astmahoitoomme. Tiedetään, että astman huono hoitotasapaino on fataalin anafylaksian riskitekijä.

Kivistö muistuttaa, että lapsen anafylaksiakuolema on mahdollinen Suomessakin. Jatkotutkimuksissa pyritään etsimään keinoja tunnistaa potilaat, jotka voivat saada henkeä uhkaavan allergisen reaktion.

Suomalaisten ja ruotsalaisten tutkijoiden tutkimus julkaistiin Journal of Allergy and Clinical Immunology -lehdessä.

Kirjoittaja:
Miia Soininen
toimittaja

Kuva: Fotolia