Atoopikkolapsilla enemmän anemiaa

Atooppisiin sairauksiin liittyy krooninen tulehdustila, joka voi monella tapaa haitata terveyttä.

Atopiaa potevat ja allergiset lapset kärsivät anemiasta muita lapsia todennäköisemmin. Yhteys johtuu mahdollisesti kroonisesta tulehdustilasta, yhdysvaltalaistutkijat kirjoittavat. Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat kahden suuren terveystutkimuksen ja yli 240 000 lapsen ja nuoren tietoihin.

Tulosten perusteella atooppista ihottumaa, astmaa, heinänuhaa tai ruoka-aineallergioita potevat olivat saaneet edeltävän vuoden aikana anemiadiagnoosin 1,32 kertaa todennäköisemmin kuin terveet samanikäiset. Toisessa aineistossa anemiayhteys havaittiin vain astmaa tai atooppista ihottumaa potevilla.

Atooppisiin sairauksiin liittyy krooninen tulehdustila, joka voi monella tapaa haitata terveyttä. Atoopikoilla on myös tavallista enemmän uniongelmia, ylipainoisuutta, ruokavaliorajoituksia, aliravitsemusta, verenpainetautia, masennusta ja ahdistusta. Nämä kaikki on yhdistetty suurentuneeseen anemiariskiin, tutkijat kirjoittavat. Myös immuunisalpaajalääkitykset voivat selittää yhteyttä.

Tutkimus julkaistiin Jama Pediatrics -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Jama Pediatrics 2015;DOI:10.1001/jamapediatrics.2015.3065

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.