Ei asetyylisalisyylihappoa (ASA) automaattisesti eteisvärinäpotilaalle

Eurooppalaistutkimus havaitsi, että ASA-lääkitys on yhä yleinen eteisvärinän hoidossa, vaikka sen riskit ovat suuremmat kuin hyödyt.

Eurooppalaistutkimus havaitsi, että ASA-lääkitys (Asperin, Disperin, ASA-ratiopharm) on yhä yleinen eteisvärinän hoidossa, vaikka sen riskit ovat suuremmat kuin hyödyt.

Joka kuudes aivoinfarkti johtuu eteisvärinästä, joten veren hyytymistä estävä asetyylisalisyylihappo (ASA) on yhä monen suomalaisenkin eteisvärinäpotilaan lääkekaapissa.

American Journal of Medicine -lehdessä julkaistu artikkeli kokosi tietoja eurooppalaisten kardiologien hoitokäytännöistä. Yhdeksän maan ja 3 100 potilaan tiedot osoittivat, että yleisimmät lääkkeet eteisvärinäpotilailla olivat verenohennuslääke eli varfariini tai uudempi antikoagulantti sekä verihyytymien estolääkitys, joka oli yleensä asetyylisalisyylihappo.

"ASA on aivan liian yleisesti määrätty lääke. Sen haitat ovat suuremmat kuin hyödyt", toteaa artikkelin ensimmäinen kirjoittaja professori Gregory Y.H. Lip Euroopan kardiologisen seuran (ESC) tiedotteessa.

ASA myös suomalaispotilailla yhä käytössä

ASA:aa käytetään myös Suomessa sekä lääkärin reseptillä että omahoitona. Eteisvärinäpotilaiden on aiemmin katsottu hyötyneen ASA:sta.

– Tarkkoja lukuja en pysyty antamaan, mutta meilläkin ASA on eteisvärinäpotilailla yhä käytössä, vaikka nykykäsityksen mukaan sitä ei pitäisi määrätä tällä indikaatiolla lainkaan, toteaa professori Pekka Raatikainen Tampereen yliopistollisen sairaalan Sydänkeskuksesta.

– Pienen riskin potilailla (CHA2DS2VASc=0) sen nettovaikutus on olematon. Tukosvaaran väheneminen on siis vähäisempi etu kuin vuotovaaran lisääntymisen vaara. Suuren riskin potilailla ASA:n teho tukosten estossa ei ole riittävä, joten heillä pitäisi käyttää antikoagulaatiohoitoa.

Meilahden sairaalan sydäntutkimusyksikön ylilääkäri, kardiologi Jyri Lommi kuitenkin muistuttaa eteisvärinpotilaiden olevan usein monisairaita, mikä vaikuttaa lääkehoitoon.

– Eteisvärinäpotilailla on usein myös sepelvaltimotautia, jolloin ASA:n käyttöä joudutaan pohtimaan yksilöllisesti esimerkiksi erilaisten sydäntoimenpiteiden jälkeen, toteaa Jyri Lommi.

– Automaattisesti ASA:aa ei pitäisi määrätä eteisvärinäpotilaan tukosten estoon. Näitä seikkoja on korostettu painossa olevassa eteisvärinän Käypä hoito -suosituksessa vielä aiempaakin voimakkaammin, toteaa Pekka Raatikainen.

Raatikaisen mukaan sepelvaltimotaudissa tavanomainen annos on 100–250 mg ja yleensä 100 mg:n päiväannosta pidetään riittävänä. Pienikin annos voi kuitenkin lisätä vuotovaaraa.

Ulla Järvi
toimittaja

Kuva: Vesa-Matti Väärä

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.