Erittäin hyvin vaimennettu juoksukenkä lisää jalkaan kohdistuvaa iskukuormitusta

Kengän paksu pohja ei välttämättä alenna iskun voimakkuutta, huomattiin tuoreessa tutkimuksessa.

Juokseminen maksimaalisesti vaimennetulla kengällä lisää jalkaan kohdistuvaa iskukuormitusta verrattuna normaalikenkään, huomattiin tuoreessa tutkimuksessa. Tutkijoiden hypoteesin mukaisesti jalan oma jousto väheni jalkineen lisääntyneen vaimennuksen myötä. Iskunvaimennuksesta tuli siten jäykempi.

Tutkijat arvelevat, että juoksijan iskuvaimennuksen säätely adaptoituu jalkineen vaimennukseen, ja siksi vaimennus ei vaikuta toivotulla tavalla.

Vaikka juoksukenkien vaimennusta on vuosikymmenten aikana tutkittu ja lisätty, eivät juoksuvammat siitä huolimatta ole vähentyneet, huomautetaan tutkimusraportissa.

Perinteinen oletus siitä, että pehmeällä ja paksulla pohjalla varustettu jalkine vaimentaa parhaiten juoksun aiheuttaman iskukuormituksen, perustuu koneellisessa iskutestauksessa saatuihin tuloksiin. Ne on saatu kun jalkineen päälle tiputetaan paino ja mitataan törmäyksen iskuvoima. Juoksussa tilanne on kuitenkin erilainen, huomauttavat tutkijat. Lisävaimennus ei pysty alentamaan iskun voimakkuutta eikä vähentämään juoksuvammoja.

Ihminen ei pysty itse aistimaan iskukuormituksen suuruutta juoksussa eri lailla vaimennetuilla jalkineilla. Puettavat sensorit saattavat tarjota tulevaisuudessa apua oikeanlaisen jalkineen löytämiseen, vaikkeivät ne vielä ole tarpeeksi tarkkoja.

Tutkimuksen kirjoittajat ovat biomekaniikan tutkijat Juha-Pekka Kulmala, Jukka Kosonen, Jussi Nurminen ja Janne Avela. Se tehtiin yhteistyössä HUS liikelaboratorion ja Jyväskylän yliopiston kanssa.

kirjoittaja:
Tiiamari Pennanen
toimittaja

Kuva: Fotolia

Julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkossa.