Fast track vei ortopedin

Konsta Pamilosta ei tullutkaan diplomi-­insinööriä, mutta prosessit kiehtovat lääkärinäkin.

Fast track  vei ortopedin Kuva 1 / 2

Vaikka lääketieteen tohtori Konsta Pamilo on lääkäri kolmannessa polvessa, lääkärin veli ja lääkärin puoliso, alan valinta ei ­ollut itsestään selvä.

"Lukioaikana matematiikka ja ­fysiikka olivat lähellä sydäntä, ja olin aika hyvä niissä. Päätin haluta diplomi-insinööriksi ja pääsin lukemaan teknistä fysiikkaa.

Puolitoista vuotta jaksoin sitä, mutta sitten alkoi tuntua, ettei tämä ole sitä mitä haluan tehdä. Tekninen fysiikka oli todella teoreettista, ja ehkei lahjakkuus ihan riittänyt sinne suuntaan.

Käsillä tekeminen on aina ollut minulle hyvin tärkeää. Kun päätin pyrkiä lääketieteelliseen, operatiivinen ala oli jo siinä vaiheessa selvä tavoite.

Pääsin ensimmäisellä yrittämällä ­sisään, enkä ole kertaakaan katunut alan vaihtoa.”

Pieni kipu on sallittua

Valmiina erikoislääkärinä Konsta Pamilo asettui Jyväskylään. Vuonna 2010 hänet nimitettiin Keski-Suomen keskussairaalan ortopedian osaston ylilääkäriksi.

”Kun olin aloittanut, ylilääkäri Maija Pesola kyseli, että mitäs mieltä olen fast track -toiminnasta. Se kuulosti kovin järkevältä. Sovittiin, että ryhdytään muuttamaan teko­nivelkirurgian prosesseja.

Fast track on näyttöön perustuva tapa yhdenmukaistaa tekonivelpotilaan hoitoprosessi. Lyhyt sairaalassaoloaika ei ole sen päämäärä, mutta se voi olla ­tulos.

Prosessiin kuuluu potilaan terveyden optimointi ennen leikkausta. Leikkaustulokseen vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin operoitava nivel, kuten muut sairaudet.

Myös kipulääkitys optimoidaan. Varsinkin polvileikkauksen jälkeen potilaat ovat hyvin kipeitä, mutta opioidien ­liikaa käyttöä pyritään välttämään. Ei ­ylilääkitä. Osastolla uudenlainen kipulääkitys hävitti potilaiden leikkauksen jälkeisen pahoinvoinnin.

Pieni kipu on sallittua. On parempi olla vähän kipeä, mutta liikuntakykyinen kuin kivuton, joka ei lääkkeiden ­sivuvaikutusten takia pysty liikkumaan.

Anestesiassa puudutteen määrän pitää olla mahdollisimman pieni. Potilaan täytyy päästä viimeistään kuuden tunnin jälkeen leikkauksesta ylös ja kävelemään.

Plus että virtsarakon toiminta palautuu nopeasti, kun ei puuduteta liikaa, jolloin vältytään katetroinneilta.

Aikainen mobilisaatio on tärkeä. Potilas pääsee liikkeelle, veri kiertää, keuhkot tuulettuu, ja potilas alkaa toipua.

Kävelyyn lähtö on helpompaa leik­kauspäivänä kuin sitä seuraavana päivänä. Leikkauksen jälkeisenä päivänä häviää osa voimista. Syytä ei oikein tiedetä, mutta esimerkiksi noin 24 tuntia polvileikkauksen jälkeen nelipäisen reisilihaksen voimasta häviää 80 prosenttia.”

Heureka – yhteistyöhön!

Prosessien uudistaminen toteuttaa sote-ajattelua tulipa sote-uudistus tai ei.

”Fast track alkoi tästä vanhasta sairaalasta. Pari vuotta sitten käynnistimme perusterveydenhuollon kanssa tekonivelprojektin.

Kävi tuuri. Tien toiselta puolelta terveyskeskuksesta tuli osastonylilääkäri Marja-Liisa Kinnunen meille viikoksi katsomaan, mitä teemme. Hän piti meille esitelmän heidän nopeasti kotiin -projektistaan. Tajusin, että ajatellaan asioista samalla tavalla ja hoidetaan samoja potilaita. Ehkä se kannattaa tehdä yhdessä.

Soitin hänelle, että mitäs jos ryhtyisimme miettimään toimintaa uudella tavalla. Tehtiin suunnitelma, josta ­innostuivat myös uuden Sairaala Novan suunnittelijat, ja projektille saatiin rahoitus.

Suurin asia projektissa on ollut se, ­että perusterveydenhuolto on mukana suunnittelussa. Potilashan tulee yleensä sairaalaan kotoa perusterveydenhuollon kautta, menee takaisin kotiin ja on sitten yhteydessä joko meihin tai terveyskeskukseen.

Ensimmäisen kerran urani aikana meillä ei ole jonoa tekonivelleikkauksiin. Polille pääsee kahdessa viikossa, leikkaukseen kahdessa kuukaudessa. Aiemmin jouduttiin aina miettimään, miten täytetään hoitotakuu.

Leikkauksen valmistelu alkaa terveysasemalla

Konsta Pamilo kertoo kuinka hyödyllistä on kyseenalaistaa tutuimmatkin rutiinit.

”Potilaan tilanteen optimointi tehdään nykyään perusterveydenhuollossa. Katsotaan esimerkiksi hemoglobiini, sokeriasiat, paino ja aloitetaan potilasohjaus.

Kun kaikki on leikkausta ajatellen kunnossa, potilas saa lähetteen. Kun ­potilas tulee meille, hän tietää jo mihin hänet on lähetetty ja mikä häntä odottaa. Jos me tehdään leikkauspäätös, hän on leikkausvalmis.

Perusterveydenhuollossa on myös ­sosiaalitoimi mukana. Kysytään esimerkiksi, onko rahaa hoitaa hampaat kuntoon? Keskustellaan jo etukäteen leik­kauksen jälkeisen tuen tarpeesta.

Sairaalan poliklinikalla muutettiin prosessia niin, että fysioterapeutit ottavat vastaan potilaat, jotka ortopedi kiertää katsomassa.

Leikkaussalien toimintaa tehostettiin niin, että polvileikkaukset tehdään ­yhdessä salissa, lonkan operaatiot toisessa. Primaarileikkauksia ja revisioita ei tehdä samana päivänä. Primaarit ovat suurin massa, jonka täytyy virrata sujuvasti. Silloin jää luontevasti tilaa ja aikaa harvinaisemmille tapauksille.

Mietittiin uudestaan sekin, mitä kukin salissa tekee ja kellonajat milloin sinne kannattaa tulla, jolloin turhat soittelut jäävät pois. Jokaisella on myös ­sovittu 15 minuutin tauko. Kerkeää kahville. Tauolla saa olla ihan hyvällä omallatunnolla.

Uusin kehitysvaihe ovat päiväkirurgiset tekonivelleikkaukset. Ensimmäiset viisi ovat menneet suunnitellusti ilman komplikaatioita.”

Ortopedi Konsta Pamilo pitää hyödyllisenä, ettei fast track -operaation jälkeen tarvita katetreja eikä leikkausalueen laskuputkia. – Ne saattavat pidentää hoitoaikoja ja tehdä potilaan olon sairaaksi. En voi olla terve, kun minulla lähtee letku polvesta.

Onnekkaita sattumia ja hyviä kouluttajia

”Valmistumisen jälkeen suoritin perusterveydenhuollon jakson. Sen jälkeen olin jo neuvotellut työpaikan Turun ­kirurgiseen sairaalaan. Vähän ennen kun piti mennä sinne tuli ilmoitus, ettei työpaikkaa olekaan.

No, soittelemaan sairaaloita läpi.

Kurssikaveri oli ollut miehensä kanssa Rauman aluesairaalassa töissä, mutta kertoi heidän olevan lähdössä pois. Ikinä en ollut Raumalla käynytkään, mutta soitin ja tärppäs.

Kuukauden kuluttua Turusta soitettiin, että voisit sittenkin tulla. Vastasin, että viihdyn Raumalla oikein hyvin.

Tämäkin sattuma oli onnekas. Raumalle tuli samaan aikaan uusi ortopedi Turusta. Timo Lindström oli hyvin opetusmyönteinen ja innostunut. Hän sanoi heti, että nyt tehdään lokikirja siitä, mitä pitää missäkin kohtaa oppia ja olla tehnyt. Monista muista lokikirjoista poiketen tätä oikeasti seurattiin ja järjestettiin sellaisia leikkauksia, joita piti vielä opetella.

Raumalta lähdin Helsinkiin suorittamaan kirurgian runkokoulutuksen loppuun. Sen aikana mietin, mihin seuraavaksi. Sainkin paikan Ortonista.

Eteen tuli kuitenkin jälleen sattuma. Erään kongressin iltajuhlassa tapasin ortopedi Esa Anttilan, joka puhui positiivisesti Jyväskylästä ja siitä, että aluesairaalan jälkeen olisi hyvä käydä keskussairaalassakin ennen yliopistoa.

Läksin taas töihin kaupunkiin, jossa en ollut koskaan aikaisemmin käynyt.

Esa Anttila on toiselta ammatiltaan näyttelijä, joten hän osasi asetella ­sanansa. Eikä hän valehdellut. Täällä ­Jyväskylässä oli opetus erittäin hyvää ja ortopedia monipuolista.

Kun taitoa tuli lisää, sai vastuutakin. Annettiin kokeilla siipiä, mutta jos tuli ongelma, tiesi kaverin tulevan nopeasti auttamaan. Erikoistuva sai hyvän opin ja potilas varmasti hyvän hoidon.

Piti sitten miettiä, mihin yliopistoon menisi jatkamaan. Soitin Helsinkiin ja kysyin työnkuvaa, miten erikoistumisrunko menee? Tuli semmoinen vastaus, että ensimmäiseksi useampia kuukausia ensiavussa. Sitten voidaan katella ­lisää.

Soitin Tampereelle. Sieltä sain aivan erilaisen vastauksen, enkä enää miettinyt pidemmälle.

Tampereella oli silloin hirveän vähän erikoistuvia jakamassa päivystyksiä. Raskas ajanjakso, mutta näki paljon. Tampereellakin oli hyviä kollegoita, jotka auliisti opettivat ja antoivat vastuuta. Tekonivelsairaala Coxassa syttyi lopullinen kiinnostus tekonivelkirurgiaan.

Valmistuin, ja siinä kävi niin, että ­Jyväskylässä työskentelevä reumaortopedi Mauri Kammonen sanoi alkavansa mielellään opettaa minusta reumaortopedia. Reumaortopediaan kuuluu tekonivelkirurgia ja paljon muutakin, joten päätin tulla.

Mauri oli sanansa mittainen mies. Tehtiin töitä parivaljakkona. Siinä sai vinkkejä, jotka auttoivat kehittymään paremmaksi helpommin kuin kantapään kautta oppimalla.”

Kirjoittaja:
Hannu Ollikainen
toimittaja

Kuvat:
Tommi Anttonen

Julkaistu Lääkärilehdessä 8/2019

Oletko jo lukenut nämä?