Hevosen voima

Lääketiedettä opiskellut Päivi sairastui dissosiaatiohäiriöön ja joutui jättämään opinnot kesken. Ratsastusterapia on auttanut ratkaisevasti toipumisessa.

Päivi (nimi muutettu) sairastui aikuisuuden kynnyksellä. Juuri kun elämän olisi pitänyt kunnolla alkaa, Päivi joutui jättämään lääketieteen opinnot kesken ja hakeutumaan nyt jo yli kymmenen vuotta kestäneeseen psykiatriseen hoitoon.

Päivillä on diagnosoitu usein vaikeasti tunnistettava dissosiaatiohäiriö. Suojellakseen itseään lapsuuden traumalta Päivin on eritellyt minuuden, tunteet ja kehon toisistaan. Somatoformiset oireet ilmenevät esimerkiksi kouristus- ja halvauskohtauksina. Jatkuva jännitystila ja päälle kytkeytyvät traumatakaumat eivät ole juurikaan helpottaneet perinteisessä keskusteluun pohjautuvassa psykoterapiassa, ja psykofyysinen fysioterapia on ollut liian vaativaa.

Tilanteen vakavuudesta kertoo jo sekin, ettei Päivi muista paljoakaan ajanjaksosta, jolloin aloitti ratsastusterapian.

– Ratsastusterapiaa kokeiltiin omasta aloitteestani, muistelee Päivi alkuaikoja.

Kaksi maailmaa

Jähmettynyt, poissaoleva ja säpsähtelevä Päivi oli kuopiolaiselle sairaanhoitajalle Lotta Maaraselle ja hänen terapiahevoselleen ensimmäinen aikuisikään ehtinyt asiakas.

Ensimmäiset vuodet Päiviä hoiti suomenhevosruuna Ketku. Ratsastusterapian tavoitteena oli lisätä Päivin itsetuntemusta, löytää rentoutta ja rakentaa kehon ja mielen yhteyttä.

– Väsyin helposti. Ratsastamista taisi kestää noin 15 minuuttia, ja sitten minulle tuli kuvottava ja oksettava olo tai takaumat alkoivat, kertoo Päivi.

Uudelle tasolle

Aluksi tärkeintä oli vain Lotan ja hevosen järkkymätön, hyväksyvä läsnäolo.

– Vietin paljon aikaa Ketkun harjaa harjaten ja sitä silitellen. Katseltiin ratsailta maisemia ja koetettiin hengittää, Päivi muistaa.

Sitten Ketkusta jouduttiin luopumaan ja terapia jatkui Lotan toisen hevosen, Mustikin kanssa. Kun Päivi siirtyi uuden terapiahevosensa huomaan, hän sanoo hoidon saaneen aivan uuden ulottuvuuden Mustikin herkkyyden myötä.

– Jännitin terapian jatkamista Mustikin kanssa. Pelkäsin, ettei se hyväksyisi minua, kertaa Päivi.

Eikä ihme, sillä Päivi oli jo kuullut Lotalta hevosen erikoisesta herkkyydestä. Mustikki reagoi kohtaamansa ihmisen sisäisiin muutoksiin. Myös Mustikin rajat ovat tulleet selviksi. Lempeästä ja kuuliaisesta luonteestaan huolimatta se on yrittänyt ravistella asiakkaan pois selästään. Herkkä hevonen ei kestänyt psykoottisia asiakkaita lähellään.

Terapiatilanteessa Lotta tulkkaa hevosen käytöstä asiakkaalleen. Siten Päivikin pääsi jyvälle siitä, mitä hänessä tapahtuu. Näin Päivi kertoo tilanteesta omin sanoin:

– Sain Mustikin kautta tietoa siitä, olenko ylivireä, alivireä, turta tai kiukkuinen. Kun olin ylivireä tai alitajunnassani pelokas, se säpsähteli. Kun taas olin itse rennompi, hevonen käyttäytyi määrätietoisemmin. Ollessani alivireä Mustikki oli unelias, askelsi hitaasti ja saattoi kompastella enemmän. Ollessani alitajunnassani kiukkuinen Mustikki oikutteli.

Päivi myös huomasi voivansa helpottaa Mustikin oloa muuttamalla omaa oloaan muun muassa rauhoittelemalla tai hengittämällä. Samalla hänen itsesäätelykykynsä vahvistui. Herkkä hevonen alkoi myös muistuttaa asiakastaan hengityksen tärkeydestä.

– Välillä vain makasin Mustikin selässä ja kuuntelin sen hengitystä loimen alla. Jossain vaiheessa Mustikki alkoi voimakkaasti muuttaa hengitystään – se alkoi muistuttaa minua hengittämään oikein, hämmästelee Päivi.

Liikkeen voima

Ketkun askellus oli ollut töksähtelevää, ja se riitti jo laukaisemaan kehossa traumatakaumia. Mustikin askellus oli tasaisempaa ja sopi Päiville paremmin. Alussa Lotta sääteli hevosen askellusta muuttamalla Mustikin askelnopeutta tai -pituutta. Tällä tavoin päästiin selvyyteen siitä, mistä Päivin olossa oli kyse ja miten sitä voisi muuttaa.

– Välillä annoimme hevosen päättää vauhdin. Sitten aloin itse säätää Mustikin askelpituutta ja -tiheyttä kertomalla Lotalle, mitä haluaisin. Sain sillä tavalla valtaa omaan olooni, eikä se ollut enää yhtä hallitsematonta kaaosta. Sain hallinnan tunnetta, muistelee Päivi.

Koko terapia-aika käytettiin jo ratsastamiseen, ja se selvästi helpotti Päivin oloa. Lotta laittoi merkille, että Päivi alkoi tuottaa paremmin puhetta oltuaan selässä puolisen tuntia. Jatkuva jännittyneisyys alkoi helpottaa edes hetkellisesti.

Hallinnan tunnetta

Päivi kokee, että terapia on ollut prosessi, johon ovat vaikuttaneet niin tapahtumat, ympäristö kuin ympärillä olevat ihmiset.

– Tärkeän osansa terapiaan toi oleminen osana talliyhteisöä. Minua kohdeltiin tallilla kuin ketä tahansa muuta: minua tervehdittiin ja puhuteltiin. En ollutkaan enää psykiatrinen potilas.

Ratsastusterapia kokonaisuudessaan on ollut Päivin toipumisessa ratkaisevassa asemassa, pala hänen elämänsä matkaa, joka on tietyllä tapaa vasta alussa. Terapian loppuvaiheessa Päivi piteli jo itse hevosen ohjaksia. Samalla hän kuvainnollisesti tarttui oman elämänsä ohjaksiin.

– Tekemisen ja vastuun kautta sain takaisin omaa toimivuuttani ja oma-aloitteisuutta; palasen omaa itseäni, jonka olen sairauteni myötä hukannut. ●

Lotan ja ”Päivin” asiakassuhteen takia jutussa on noudatettu ja kunnioitettu terveydenhuollon vaitiolovelvollisuutta. Tilannekuvaukset terapiatilanteesta ovat Päivin omia ja niitä on muokattu vain vähän ja hänen luvallaan.

Kirjoittaja: Jenni Parikka

Kuvat: Jenni Parikka ja Päivi

Artikkeli on julkaistu Lääkärilehdessä 38/2018.