HUS:ssa tehtiin Pohjoismaiden ensimmäinen kasvojen kudosten siirto

Kudosten siirto kesti kaikkiaan 21 tuntia ja siihen osallistui 11 kirurgia ja noin 20 hoitajaa. HUS:n kasvojen kudosten siirto-ohjelman vastuulääkäri on plastiikkakirurgian dosentti Patrik Lassus.

Suomessa on tehty ensimmäinen kasvojen kudosten siirto. Leikkaus tehtiin alkuvuonna Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Kudosten siirto kesti kaikkiaan 21 tuntia ja siihen osallistui osallistui 11 kirurgia ja noin 20 hoitajaa, kerrotaan HUS:sta.

Kasvon kudosten siirron saanut potilas on toipunut tähän saakka suunnitellusti, mutta siirrännäisen toimivuutta ja mahdollista hyljintäreaktiota seurataan tarkoin.

Kasvon kudosten siirto on erittäin laaja ja vaativa kirurginen toimenpide, johon päädytään viimeisenä keinona, kun potilaan kasvot ovat niin pahoin tuhoutuneet, ettei ole enää käytettävissä muita menetelmiä. Leikkauksessa siirretään aivokuolleen luovuttajan kasvojen kudoksia korvaamaan hoitoa odottavan potilaan kasvoja.

Vaativa operaatio on maailmalla vielä harvinainen. Suomessa tehty kasvojensiirto on järjestyksessään 35. koko maailmassa, kerrotaan HUS:sta.

Hammaslääkärilehti ja Potilaan Lääkärilehti kertoivat aiemmin, että kasvojensiirtoleikkauksen suunnittelu aloitettiin Suomessa vuonna 2011. (Leikkaustiimi valmiina ensimmäiseen suomalaiseen kasvojensiirtoon) Ratkottavana on ollut monia lääketieteellisiä, mutta myös lupakäytäntöihin liittyviä ongelmia. Kirurgit ovat harjoitelleet leikkausta useaan kertaan mm. vainajilla koti- ja ulkomailla. Siirrännäisen tarkkaa kokoa ja sahauskohtia on mallinnettu 3D-sovelluksen avulla.

Kuva: HUS

Lue myös:
Leikkaustiimi valmiina ensimmäiseen suomalaiseen kasvojensiirtoon
Kasvojensiirtopotilaiden siirrännäiset "ikääntyvät" nopeasti