Kaksi lasta sairastui polioon Ukrainassa

Turvapaikanhakijoita tulee tällä hetkellä monista korkean riskin maista. Heillä voi olla puutteellinen poliosuoja. THL suosittaa, että näistä maista Suomeen tuleville turvapaikanhakijoille, joiden aiemmasta rokotushistoriasta ei ole tietoa, annetaan poliorokotusten sarja.

Kahden pikkulapsen on todettu sairastuneen muuntuneen rokoteviruksen aiheuttamaan polioon kesällä 2015. Molemmat sairastuneet ovat kotoisin Lounais-Ukrainasta.

Muuntuneet rokotevirukset ovat harvinaisia. Ne voivat levitä väestöissä, joissa rokotussuoja on puutteellinen. Ukrainassa vain puolet lapsista sai vuonna 2014 rokotuksen poliota vastaan. Vuoden 2015 aikana 14 prosenttia alle 1-vuotiaista on saanut poliorokotuksen, sillä rokotteesta on ollut pulaa.

– Yhden halvausoireiseen polioon sairastuneen lisäksi väestössä on yleensä satoja oireettomia tartunnan saaneita, kertoo THL:n rokotusohjelmayksikön ylilääkäri Hanna Nohynek.

Turvapaikanhakijoille poliorokotus

WHO arvioi polion leviämisen riskin Ukrainassa suureksi, mutta pitää laajan kansainvälisen epidemian riskiä pienenä.

Onko todennäköistä, että polio leviää Ukrainan rajanaapureihin, Hanna Nohynek?

– EU-maissa Romaniassa, Puolassa, Slovakiassa ja Unkarissa väestön rokotuskattavuus on hyvä, pikkulapsilla yli 94 prosenttia, joten valtaväestöön polio tuskin noissa maissa leviää. Tosin näissäkin maissa saattaa olla taudille alttiita rokottamattomia vähemmistöjä, kuten romaneja.

WHO suosittelee poliorokotteen ottamista Ukrainaan ja muihin korkean esiintyvyyden maihin matkustaville. Korkean riskin maita ovat Afganistan, Etiopia, Irak, Israel, Kamerun, Mali, Nigeria, Pakistan, Päiväntasaajan Guinea, Somalia, Syyria ja Ukraina.

Turvapaikanhakijoita tulee tällä hetkellä monista korkean riskin maista. Heillä voi olla puutteellinen poliosuoja. THL suosittaa, että näistä maista Suomeen tuleville turvapaikanhakijoille, joiden aiemmasta rokotushistoriasta ei ole tietoa, annetaan poliorokotusten sarja.

Epävakaat olot ja niiden aiheuttamat ongelmat rokotusohjelmille edesauttavat polion leviämistä.

– Esimerkiksi Syyriasta ei ole tietoa kuin yhdestä tautitapauksesta viime vuonna. Ei kuitenkaan ole lainkaan varmaa, että sotaa käyvästä maasta saadaan tietoa kaikista tapauksista.

Tapaukset ovat vähentyneet

Polion hävittämiseksi tehty työ on viime vuosikymmeninä tuottanut tulosta maailmalla. Poliotapaukset ovat vähentyneet 99 prosenttia vuodesta 1988. Tuolloin arvioitiin vuodessa 350 000 sairastuneen. Vuonna 2014 villin polioviruksen aiheuttamia poliotapauksia oli 359 ja muuntuneen rokoteviruksen aiheuttamia tapauksia 55. Vuonna 2014 poliota oli endeemisenä sairautena enää kolmessa maassa, Afganistanissa, Nigeriassa ja Pakistanissa. Vuonna 1988 poliota esiintyi jatkuvasti 125 maassa.

Tänä vuonna maailmassa on syyskuun alkuun mennessä havaittu 37 villin polioviruksen aiheuttamaa ja 12 muuntuneen rokoteviruksen aiheuttamaa tautitapausta.

Elokuussa 2015 WHO tiedotti, että oli kulunut vuosi edellisestä Afrikan mantereella todetusta villin polioviruksen aiheuttamasta tautitapauksesta. Maa voidaan todeta poliosta vapaaksi, kun edellisestä tartunnasta on kulunut kaksi vuotta.

Parhaillaan, osana polion juurimista maailmasta, pyritään eroon elävien heikennettyjen virusten käyttämisestä rokotteissa. Näin muuntuneen rokoteviruksen aiheuttamista poliotapauksistakin päästäisiin eroon. Suomessa on saatavilla vain lihakseen pistettävää rokotetta, jossa eläviä, heikennettyjä viruksia ei ole. Viimeksi Suomessa käytettiin elävää, heikennettyä poliovirusrokotetta vuonna 1984 ilmaantuneen epidemian pysäyttämiseksi.

Virusta etsitään jätevesistä

Viimeinen poliotapaus Suomessa havaittiin vuonna 1985. Poliorokotusten kattavuus on erinomainen, pikkulapsilla 97 prosenttia. THL seuraa poliovirusten mahdollista kiertoa väestössä etsimällä viruksia jätevesinäytteistä. Näytteistä voidaan tunnistaa sekä villit poliovirukset, elävät poliorokotevirukset että rokoteviruksista muuntuneet (cVDPV) kannat.

Poliotartunnan voi saada joko hengitysteiden tai suun kautta. Virus kulkeutuu ruoansulatuskanavan kautta suolistoon, jossa se lisääntyy useita viikkoja. Toisinaan virus pääsee leviämään suolistosta keskushermostoon. Oireetonkin henkilö voi tartuttaa tautia.

Vähemmän kuin yksi sadasta poliotartunnasta johtaa halvausoireiseen tautiin. Keskushermostoon päästyään poliovirus vaurioittaa lihasten toiminnasta vastaavia hermosoluja ja aiheuttaa vastaavien lihasten halvauksen ja myöhemmin surkastumisen. Polio todetaan ulostenäytteestä virusviljelyllä.

Lue myös:
Palaako polio Eurooppaan?
Poliotartuntoja kolminkertaisesti vuodentakaiseen nähden

Lähteet: Hanna Nohynek, THL, WHO, The Global Polio Eradication Initiative, ECDC

Lisätietoa: Matkailijan terveysopas

Kirjoittanut:
Hertta Vierula
toimittaja

Kuva:
Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.