Lääkekorvausmenot kasvoivat 73 miljoonaa euroa

Syöpälääkkeiden, immunovasteen muuntajien ja veritautien lääkkeiden korvausmenot kasvoivat edelleen eniten.

Kela korvasi vuonna 2018 lääkkeitä yhteensä 1 460 miljoonalla eurolla noin kolmelle miljoonalle henkilölle. Summa kasvoi 73 miljoonalla eurolla eli 5,3 prosenttia edellisvuodesta.

Siten 2017 nähty lääkekorvausmenojen pieneneminen säästötoimien seurauksena ei saanut jatkoa.

Eniten kasvoivat syöpälääkkeiden ja immunovasteen muuntajien sekä veritautien lääkkeiden korvausmenot kuten aiempina vuosinakin. Näissä ryhmissä on paljon uusia, kalliita lääkkeitä.

Syöpälääkkeiden ja immunovasteen muuntajien korvaussumma kasvoi lähes 94 miljoonaa euroa eli neljänneksellä. Korvauksia sai viime vuonna 146 000 henkilöä enemmän kuin vuonna 2017.

– Syöpälääkkeissä yksittäinen lääkeaine saattaa kerryttää useiden miljoonien eurojen kustannukset, sanoo erikoistutkija Leena Saastamoinen Kelasta tiedotteessa.

Eniten korvauksia maksettiin eturauhassyöpälääke entsalutamidista (31 miljoonaa euroa) ja muun muassa veren ja luuytimen syöpiin käytettävästä lenalidomidista (30 miljoonaa euroa). Entsalutamidin korvausmenot kasvoivat 16 miljoonalla eurolla ja lenalidomidin 6 miljoonalla eurolla.

Veritautien lääkkeiden korvaussumma, 27 miljoonaa euroa, kasvoi noin 20 prosenttia, vaikka käyttäjiä oli edellisvuoteen verrattuna vain neljä prosenttia enemmän.

– Korvausmenojen kasvu johtuu uusimpien verenohennuslääkkeiden käytön lisääntymisestä. Niiden korvattavuus laajeni vuonna 2018 uusiin käyttöaiheisiin, mikä lisäsi käyttäjien määrää ja kustannuksia tuntuvasti, Saastamoinen kertoo.

Insuliinien korvausten kasvu taittui

Diabeteslääkkeiden korvausmenot ovat kymmenen viime vuoden aikana kasvaneet nopeasti.

Insuliinien korvausmenot vähenivät selvästi vuonna 2017 eräiden valmisteiden hinnan alenemisen seurauksena, eivätkä sen jälkeen ole alkaneet kasvaa.

Muiden diabeteslääkkeiden kuin insuliinien korvausmenot pienenivät vuoden 2017 korvausmuutosten jälkeen, mutta kasvavat jälleen. Niiden korvaussumma kasvoi nyt lähes 7 miljoonalla eurolla.

Sydän- ja verisuonitautien lääkkeiden korvausmenot pienenivät 22 miljoonaa euroa

Eräiden lääkeryhmien korvausmenot pienenivät vuonna 2018. Eniten vähenivät sydän- ja verisuonitautien lääkkeiden korvausmenot, jotka pienenivät 16 prosenttia eli 22 miljoonaa euroa. Niiden kokonaissumma oli lähes 117 miljoonaa euroa. Myös keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden ja astmalääkkeiden korvausmenot pienenivät.

– Vaikka korvausmenot pienentyvät joissakin lääkeryhmissä hieman, kokonaiskustannukset Leena Saastamoisen mukaan kasvavat, koska uusia ja kalliita lääkkeitä tulee jatkuvasti lisää.

Kirjoittaja
Minna Pihlava
toimittaja

Kuva
Fotolia