Laaturekisterit saivat lisärahoituksen

Terveydenhuollon kansallisten laaturekisterien kehittäminen sai 1,2 miljoonan euron lisärahan.

Terveydenhuollon kansallisten laaturekisterien kehittäminen sai lisäpotkua, kun eduskunta myönsi 1,2 miljoonaa euroa THL:n vetämän laaturekisterihankkeen pilottitoimintaan.

– Lisärahan turvin voimme syventää toimintaa kuudessa jo aloitetussa pilottirekisterihankkeessa ja lisäksi käynnistää pilottirekisteritoiminnan muutamissa uusissa potilas- ja tautiryhmissä. Esimerkiksi mielenterveyspalveluiden laaturekistereitä kohtaan on erittäin suurta kiinnostusta, kertoo tiedotteessa hankejohtaja Pia Maria Jonsson THL:stä.

THL:n kuusi tautikohtaista pilottirekisteriä ovat diabetes, eturauhassyöpä, HIV, iskeeminen sydäntauti, selkäkirurgia ja reuma.

Lisärahoituksen turvin viime helmikuussa alkanutta hanketta voidaan jatkaa vuoteen 2020 saakka.

Suomessa ei järjestelmällisesti kerätä koko maan tasolla tietoa potilaiden saaman hoidon laadusta. Laadun arvioimiseksi ja kehittämiseksi tarvitaan kansallisesti yhtenäistä ja kattavaa tietoa hoidon tuloksista.

Kirjoittaja:

Tuomas Keränen

Toimittaja

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla 3.1.2019.