Lihavuusleikkaus elämäntapamuutosta parempi diabeteksen parantaja

Leikkausryhmäläiset pystyivät myös vähentämään ja lopettamaan diabeteslääkityksiään huomattavasti todennäköisemmin kuin verrokkiryhmäläiset, jotka laihduttivat perinteisemmin keinoin.

Lihavuusleikkauksen avulla laihtuvat usein parantuvat myös aikuistyypin diabeteksesta, mutta tutkijoille on jäänyt epäselväksi onko vaikutus suurempi kuin perinteisemmän elämäntaparemontin. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella vaikutus näyttäisi olevan paitsi huomattavasti suurempi myös pitkäaikainen.

Yhdysvaltalaisten tutkimukseen osallistui 61 lihavaa potilasta, joista puolet satunnaistettiin lihavuusleikkaukseen ja puolet intensiiviselle laihdutuskuurille. Kummatkin ryhmät saivat lisäksi tukea elämäntapojen muuttamisessa.

Osallistujia seurattiin kolmen vuoden ajan ja tuona aikana kävi selväksi, että laihdutusryhmäläisistä huomattavan monet parantuivat aikuistyypin diabeteksesta. Riippuen käytetystä leikkausmenetelmästä leikkausryhmäläisistä 30–40 prosenttia parantui osittain tai täysin, kun vertailuryhmäläisistä niin ei käynyt yhdellekään.

Leikkausryhmäläiset pystyivät myös vähentämään ja lopettamaan diabeteslääkityksiään huomattavasti todennäköisemmin kuin verrokkiryhmäläiset, jotka laihduttivat perinteisemmin keinoin. Leikkausryhmäläiset myös laihtuivat huomattavasti enemmän.

Tutkijat pitävät erityisen merkittävänä sitä, että monien tutkimukseen osallistuneiden painoindeksi oli vain 30–35 eli heidät luokiteltiin ainoastaan lihaviksi, kun yleensä lihavuusleikkauksia tehdään vasta huomattavasti lihavammille.

Suomessa lihavuusleikkauksia tehdään pääasiassa sairaalloisen lihaville potilaille, joiden lihavuus on jatkunut vähintään viisi vuotta ja joiden painoindeksi on yli 40. Tämä tarkoittaa 170-senttimetriselle henkilölle vähintään 116 kilon painoa ja 180-senttiselle yli 130 kiloa. Vaikeahoitoista diabetesta tai useita lihavuuteen liittyviä sairauksia potevia leikataan kuitenkin jo, kun painoindeksi ylittää 35.

Tutkimus julkaistiin Jama Surgery -lehdessä.

Lue lisää:
Diabeetikon seurantaa jatkettava lihavuusleikkauksen jälkeenkin 

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Jama Surgery 2015;DOI:10.1001/jamasurg.2015.1534

Kuva:
Panthermedia 

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.