MERS voi aiheuttaa laajan kirjon oireita

MERS-viruksen aiheuttamia oireita olivat mm. kuume, yskä, hengenahdistus ja lihassärky. Myös oksentelu, ripuli ja vatsakivut olivat yleisiä. MERS oli yhteydessä merkittävään kuolleisuuteen silloin, kun potilailla on samaan aikaan muita sairauksia, toteaa Lancetissa julkaistu tutkimus.

Uuden koronaviruksen, MERS:n (Middle East respiratory syndrome coronavirus) aiheuttamia oireita olivat mm. kuume, yskä, hengenahdistus ja lihassärky Lancetin tutkimuksen mukaan. Myös oksentelu, ripuli ja vatsakivut olivat yleisiä. Kaikilta potilailta löytyi poikkeavuuksia keuhkojen röntgenkuvissa.

Tutkimuksessa selvitettiin MERS-viruksen epidemiologisia, demografisia ja kliinisiä piirteitä. Tutkimusjoukkoon kuului 47 potilasta, joista yksi oli lapsi. Potilaista oli miehiä 36. Infektiot oli raportoitu Saudi-Arabiasta syyskuun 2012 ja kesäkuun 2013 välillä.

Tartunnan vakavuus kasvoi potilaan iän myötä, ja 28 potilasta kuoli. Vain kaksi neljästäkymmenestäseitsemästä potilaasta oli alun perin terveitä.

Useilla potilailla oli mm. diabetes, munuaissairaus, kohonnut verenpaine tai sydänsairaus, kun he saivat MERS-tartunnan. MERS oli yhteydessä merkittävään kuolleisuuteen silloin, kun potilailla on samaan aikaan muita sairauksia.

Ulla Toikkanen
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.

Lisää aiheesta:
MERS-viruksen jäljet viittaavat Afrikkaan
Tutkijat selvittivät: minne MERS-virus matkustaa
Saudi-Arabia varoittaa pyhiinvaeltajia koronaviruksesta

Tutkimus: MERS-virus ei vielä globaali uhka
Uusi arvio MERS-viruksen itämisajasta
MERS on uusi vakavia hengitystieinfektioita aiheuttava koronavirus