Mitä tiedetään levinneen borrelioosin hoidosta?

Mitä tiedetään levinneen borrelioosin hoidosta? Kuva 1 / 1

Lymen borrelioosin ilmaantuvuus on suurentunut viime vuosina. Vuonna 2014 laboratoriot ilmoittivat tartuntautirekisteriin yli 1 600 tapausta, joista puolet heinä-lokakuussa. Eniten borrelioosia on Ahvenanmaalla, viime vuosina vuosittain yli 1 200 tapausta 100 000 asukasta kohden, kun eteläisessä rannikko-Suomessa ilmaantuvuus on ollut 10–60 ja Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa 0–5 tapausta 100 000 asukasta kohden.

Borrelioositapausten määrä on johtanut siihen, että borrelioosin hoidosta kiistellään paljon julkisuudessa. Erimielisyyksiä on etenkin borrelioosin diagnostiikasta ja levinneen borrelioosin hoidosta. Ohessa sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri Mari Kanervan ajatuksia taudin hoidosta.

1. Kuinka suuri todennäköisyys on saada punkista borrelioositartunta

Borreliaa kantavan puutiaisen pistäessä tartuntariski on keskimäärin 10–20 prosenttia. Riski on suurempi, jos borreliaa kantava puutiainen on ollut kiinnittyneenä yli 24 tuntia. Borreliatartunnan todennäköisyyttä ei siis voida päätellä suoraan puutiaisesta tehtävällä borreliatestillä. Jos puutiainen puree, borreliatartunnan laskennallinen todennäköisyys on 2–6 prosenttia.

2. Borrelioosiin saattaa liittyä erythema migrans -ihottuma. Millainen se on?

Erythema migrans -ihottuma (EM) ilmaantuu yleensä noin viikon kuluessa (aikaisintaan kahden päivän) punkin puremasta. Ihottuma laajenee halkaisijaltaan yleensä vähintään viiden sentin kokoiseksi, mutta halkaisija voi olla jopa useita kymmeniä senttimetrejä.

Ihottuma säilyy muutamia viikkoja ja häviää vaalenemalla. Se voi olla lähes tasaisen punoittava, mutta rengasmainen punoitus ja vaalea keskusta ovat tyypillisiä. EM voi kutista tai kuumoittaa vähän. Vaikka EM paranee viikkojen kuluessa myös itsestään, sen hoidoksi tulee aina aloittaa antibioottikuuri borrelioosin myöhäisvaiheiden kehittymisen estämiseksi. Verikoetta vasta-aineiden tutkimiseksi ei tarvitse ottaa, koska EM-vaiheessa ne eivät välttämättä ole edes nousseet.

Puutiaisen pistokohdan ympärillä nähdään usein pieni punoittava ihoreaktio. Tämä ei ole EM. Jos ei ole varma, onko iholla punotusta vai EM, kannattaa asiaa mennä kysymään lääkäriltä.

3. Millaisia oireita levinneellä taudilla on?

Tyypillisiä varhaisia levinneen taudin oireita 1–3 (–6) kuukauden kuluttua tartunnasta ovat paikkaa vaihtavat nivel- tai lihassäryt. Joskus muutamassa nivelessä voi olla myös turvotusta. Potilaalla voi olla myös lievää lämpöä, mutta ei hengitystieoireita. Joskus EM-ihomuutokset voivat uusiutua ja niitä voi olla useita.

Päänsärkyä voi esiintyä vaihdellen, ja raajoissa tai vartalolla voi tuntua repiviä, polttavia kipuja ja iholla tunnottomuutta tai lisääntynyttä tuntoherkkyyttä, jotka voivat viitata borrelioosin aiheuttamaan meningoradikuliittiin (Banwarthin oireyhtymä). Kivut voivat olla erityisen voimakkaita yöllä.

Borrelioosi voi aiheuttaa tyypillisesti myös kasvohermon tai jonkin muun yksittäisen aivohermon halvauksen. Borrelioosiin voi liittyä harvinaisena (alle 10 prosentilla) sydäntulehdus eli kardiitti ja eteiskammiojohtumisen häiriö. Silmän sidekalvontulehdus eli konjunktiviitti tai silmän sisäosien tulehdus eli uveiitti ovat harvinaisia, mutta mahdollisia.

Varhaisen leviämisvaiheen jälkeen oireet voivat paikantua hermostoon tai niveliin. Potilas voi välillä olla oireeton varhaisen leviämisvaiheen jälkeen ennen myöhäisoireiden alkamista.

Joskus borrelioosi aiheuttaa kroonisen kudosvaurion. Muut borrelioosin muodot voivat ilmeisesti parantua spontaanistikin kuukausien tai vuosien kuluttua.

4. Miten keskushermoston borrelioosia tutkitaan Suomessa?

Keskushermoston borrelioosia epäiltäessä tutkitaan selkäydinnestenäyte. Likvorin ja seerumin vasta-aineet tulee määrittää samana päivänä, jotta laboratorio voi laskea intratekaalisen vasta-ainetuotannon indeksin. Suurentunut arvo vahvistaa neuroborrelioosin mikrobiologisen diagnoosin.

Keskushermosto-oireiden alkuvaiheessa selkäydinnesteestä voi löytyä borrelian nukleiinihappoa, vaikka vasta-ainetasot eivät vielä ole ehtineet nousta. Erittäin harvoin on myös mahdollista, että neuroborrelioosiin sairastuneella potilaalla vasta-aineita löytyy vain selkäydinnesteestä. Vaikka selkäydinnesteen tutkimus ei vahvistaisi diagnoosia, hoitoon voidaan ryhtyä pelkästään anamneesin ja oirekuvan perusteella, esimerkiksi silloin, kun kasvohermohalvaus ilmenee potilaalla, jolla on hiljattain ollut EM ja seerumissa todettu borreliavasta-aineita.

Neuroborrelioosin uutena biologisena osoittimena voidaan selkäydinnesteestä tutkia CXCL13-kemokiini. Sen pitoisuus pienenee parissa viikossa, kun hoito on tehonnut. Nukleiinihapon osoitus (PCR) selkäydin- tai nivelnesteestä on spesifinen tutkimus, mutta herkkyydeltään liian huono sulkemaan pois borrelioosia. Kohtalaisen käyttökelpoisena sitä voidaan pitää nivelnesteestä tutkittuna.

Jos millään mikrobiologisella tutkimuksella ei saada vahvistusta borrelioosiepäilylle, on tärkeää hakea potilaan oireille muuta selitystä tai diagnoosia. Ei ole riittävää tieteellistä näyttöä, että lymfosyyttitransfomaatiotestiä tai CD57-positiivisten lymfosyyttien osuutta voitaisiin luotettavasti käyttää borrelioosin diagnostiikassa. Silti näitä testejä käytetään esimerkiksi Saksassa yksityisissä laboratorioissa, ja suomalaisetkin potilaat ovat lähettäneet verinäytteitään niihin tutkittaviksi.

Koska borrelioosin diagnostiikkaan liittyy joskus haasteita, viimeistään positiivisen hoitovasteen voidaan katsoa vahvistavan diagnoosia. Selvä varhainen levinnyt borrelioosi paranee antibiooteilla yleensä hyvin jo hoidon aikana. Jos borrelioosi on sen sijaan jo ehtinyt aiheuttaa kudosvauriota, korjaantuminen voi kestää kuukausia mikrobiologisti tehokkaan hoidon päättymisen jälkeenkin. Tavallisia syitä huonoon hoitovasteeseen ovat väärä diagnoosi ja uusi tartunta.

5. Miten borrelioosia hoidetaan?

Varhaisen hoidon tarkoituksena on estää borrelioosin leviäminen ja ehkäistä kroonisten vaurioiden synty. Borrelioosi pyritään hoitamaan jo ihoborrelioosivaiheessa 2–3 viikon antibioottikuurilla. Jos potilaalla on myös yleisoireita, kuurin voi pidentää 3–4 viikkoon.

Levinneen borrelioosin hoito ei ole Suomessa vakiintunutta. Suomalaisen tutkimuksen mukaan levinnyttä borrelioosia sairastavista parani kolmen viikon keftriaksonihoidolla vuoden seurannassa noin 90 prosenttia.

Monessa Euroopan maassa levinnyttä borrelioosia hoidetaan kahden viikon doksisykliinihoidolla. Neuroborrelioosin hoidossa sillä on saatu vertailututkimuksissa samankaltaisia tuloksia kuin keftriaksonilla. Keftriaksonia on suositeltu erityisesti myöhäiseen keskushermosto-oireiseen tautiin (myeliitti, enkefaliitti, vaskuliitti), kun taas varhaista neuroborrelioosia (kasvohermohalvaus, radikuliitti, meningiitti) hoidetaan usein doksisykliinillä suun kautta. Keftriaksoni on toki näissäkin vaihtoehto. Suomessa on meneillään neuroborrelioosin neljän viikon doksisykliinihoitoa p.o. ja kolmen viikon keftriaksonihoitoa vertaileva tutkimus.

Nivelborrelioosin hoidossa neljän viikon amoksisilliini- tai doksisykliinihoitoa pidetään muun muassa Yhdysvalloissa käypänä hoitona. Jos oireet jatkuvat sen jälkeen, hoito voidaan uusia käyttäen keftriaksonia tai jatkaa toinen kuukausi suun kautta otettavaa antibioottilääkitystä. Sen jälkeen potilas yleensä hyötyy toistuvien oireiden hoidossa anti-inflammatorisista tai reumalääkkeistä tai artriiteissa jopa synovektomiasta enemmän kuin antibiooteista. Yleisesti ottaen pitkistä antibioottihoidoista ei ole osoitettu olevan hyötyä.

Kirjoittanut:

Mari Kanerva
dosentti, sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri, osastonylilääkäri
HYKS, infektiosairauksien klinikka

Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi