Pikkulasten pneumokokkirokotukset vähensivät antibioottikuureja ja korvien putkituksia

Erityisen huomattavaa oli toistuvien mikrobilääkehoitojen väheneminen.

Kansallisen rokotusohjelman pneumokokkirokotukset ovat vähentäneet pikkulasten korvatulehdusten hoitoja merkittävästi, havaittiin suomalaistutkimuksessa, joka on julkaistu kansainvälisessä The Pediatric Infectious Disease Journal -lehdessä.

Pikkulasten antibioottikuurien havaittiin vähentyneen 18 prosenttia ja korvien putkituksien 15 prosenttia.

Erityisen huomattavaa oli toistuvien mikrobilääkehoitojen väheneminen. Esimerkiksi vähintään 10 antibioottikuuria saaneiden lasten lukumäärä väheni seuranta-aikana jopa 39 prosenttia.

Apua antibioottiresistenssiin

Suomessa lapsille annetaan kahden ensimmäisen ikävuoden aikana keskimäärin kaksi antibioottikuuria, pääasiassa korvatulehduksiin. Viittä rokotettua lasta kohden havaittiin vuosittain yksi mikrobilääkehoito vähemmän, kun lapsia seurattiin neljän ja puolen vuoden ikään saakka.

– Mikrobilääkehoitojen väheneminen on väestötasolla hyvin merkittävää, koska korvatulehdukset ovat lapsilla yleisiä ja niihin määrätään paljon antibioottikuureja. Pneumokokkirokotukset auttavat todennäköisesti ehkäisemään merkittävästi myös antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien leviämistä”, toteaa tutkimuspäällikkö Arto Palmu THL:sta.

Pneumokokkibakteeri on yleinen korvatulehdusten aiheuttaja, ja korvatulehdukset ovat yleisin pikkulasten mikrobilääkehoidon syy. Korvien putkitus on yleisin lasten nukutusta vaativa kirurginen toimenpide.

Pneumokokkirokote kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan ja sen saavat maksutta kaikki 1.6.2010 ja sen jälkeen syntyneet lapset.

Eilisen Ilta-Sanomissa useat infektiolääkärit kuitenkin kritisoivat sitä, että Suomessa lapsille annetaan vanhempi 10-valenttinen pneumokokkirokote uuden 13-valenttisen sijaan.

kirjoittaja: Anne Seppänen
toimittaja

kuva: Fotolia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.