Pikkuvauvaa ei päästetty lääkärin vastaanotolle

Jos akuutisti sairastunutta kolmeviikkoista vauvaa ei päästetä lääkärin hoitoon, kyseessä on karkea virhe. Näin sanoo lastenlääkäri Tea Nieminen, jonka tietoon tällainen tapaus äskettäin tuli.

Jos akuutisti sairastunutta kolmeviikkoista vauvaa ei päästetä lääkärin hoitoon, kyseessä on karkea virhe. Näin sanoo lastenlääkäri Tea Nieminen, jonka tietoon tällainen tapaus äskettäin tuli.

Nieminen työskentelee päätoimisesti HYKS:n Lastenklinikalla, ja yhtenä iltana viikossa hän pitää yksityisvastaanottoa. Viikko sitten hänen yksityisvastaanotolleen tuli perhe, jonka kolmen viikon ikäinen vauva oli kipeä. Saatuaan hänet tutkittavakseen Nieminen totesi heti, että vauvalla on vakava hengitysvaikeus ja että hänet täytyy välittömästi lähettää sairaalaan jatkotutkimuksiin ja hoitoon.

Englantia puhuvien vanhempien kanssa keskustellessa kävi ilmi, että he olivat aikaisemmin käyneet kotoaan lähellä sijaitsevalla terveysasemalla hakemassa apua vauvalle, mutta apua ei ollut annettu.

– Perheen isä kertoi, ettei heitä otettu vastaan, koska vauvalla ei ole oleskelulupaa. Oletan, että kukaan ei ollut vilkaissutkaan lasta, Tea Nieminen sanoo.

Niemisen mukaan vanhemmat vaikuttivat rauhallisilta, joten vauvan tilanne ei ollut ehkä herättänyt huolta heidät nähneissä henkilöissä. Oleskeluluvan puuttumiseen avunpyyntökäynti ei saa kuitenkaan tyssätä, Nieminen painottaa.

– Jokainen akuutisti sairastunut on oikeutettu saamaan ensiapuluontoista välitöntä hoitoa, kansallisuudesta riippumatta. Lisäksi ymmärtääkseni lapset ja raskaana olevat naiset tulee hoitaa riippumatta siitä, millä statuksella he Suomessa ovat.

Nieminen kertoo, että lääkärin näkökulmasta tällaiset tapaukset ovat sietämättömiä.

– Lääkärin etiikkani vaatii minua hoitamaan välitöntä apua tarvitsevia ihmisiä. Lasta ei missään tilanteessa jätetä hoitamatta, olkoon hänen äitinsä status mikä hyvänsä.

"Ohjeistusta syytä täsmentää"

Hallintoylilääkäri Jukka Pellinen painottaa, että kiireellinen hoito on aina annettava. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto on kesän aikana muistuttanut henkilökuntaansa ohjeistuksesta, jonka mukaan ulkomaalaisilta asiakkailta pitäisi pyytää oleskelulupaa nähtäväksi.

– Ohjeistus liittyy laskutukseen, ei hoitoon pääsyyn.

Valtio maksaa niiden potilaiden hoidon, joilla on oleskelulupa. Vailla oleskelulupaa olevien ulkomaalaisten hoito jää kunnan maksettavaksi.

– Jos lapsi jää oleskeluluvan puutteen vuoksi vaille hoitoa, kyseessä on väärinkäsitys. Kuumeiselle vauvalle pitää aina tehdä hoidon tarpeen arviointi. Mitä pienempi vauva, sen todennäköisemmin lääkärin tulee arvioida hänen terveydentilansa.

Pellinen toteaa, että ohjeistusta on syytä täsmentää, jos maksujen perimiseen liittyvä ohjeistus johtaa hoidon epäämiseen.

Eikö oleskeluluvan kysymisessä ole se riski, että paperiton potilas ei hengenvaarassakaan pyri hoitoon kiinnijäämisen pelossa?

– Ei ole lain- eikä asianmukaista, että ilmoittaisimme näistä potilaista eteenpäin.

Lastenlääkäri Tea Nieminen kertoo, että vauva pääsi Lastenklinikalle, tähystettiin heti ja oli kolme vuorokautta ylipainehoidossa.

Yksityisvastaanotolta perheelle ei laskua lähetetty.

Jaana Ahlblad
uutispäällikkö

Hertta Vierula
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.