Puolet keskivaikeista kohdunkaulasyövän esiasteista paranee itsestään

Muutosten hoito aktiivisella seurannalla välittömän sähkösilmukkahoidon sijaan on perusteltua etenkin, jos nainen on nuori, suunnittelee raskauksia ja pystyy sitoutumaan seurantaan.

Puolet keskivaikeista kohdunkaulasyövän esiastemuutoksista paranee kahden vuoden seurannassa ilman hoitoa. Tieto selviää BMJ:ssä julkaistusta meta-analyysista.

Systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissa käytiin läpi 36 tutkimusta, joissa oli mukana yhteensä 3 160 naista, joiden keskivaikeaa kohdunkaulasyövän esiastemuutosta seurattiin ilman hoitoa.

Alle 30-vuotiaiden naisten joukossa valtaosa (60 prosenttia) muutoksista parani itsestään kahden vuoden seurannassa.

Valtaosa syövistä todettiin yli 30-vuotiailla naisilla

Yhteensä alle viidesosa muutoksista eteni kahdessa vuodessa vaikeampiasteiseksi. Nuorilla naisilla vastaava osuus oli yksi kymmenestä. Koko tutkimusryhmässä todettiin 13 tapausta alkuvaiheen kohdunkaulasyöpää ja kaksi levinneempää syöpää. Valtaosa syövistä todettiin yli 30-vuotiailla naisilla.

– Tutkimuksen tulokset tukevat ajatusta, että valtaosa keskivaikeista kohdunkaulasyövän esiastemuutoksista, etenkin nuorilla naisilla, paranee ilman hoitoa, sanoo osastonlääkäri Karoliina Tainio HUS:n tiedotteen mukaan. Tainio on yksi meta-analyysin tehneen kansainvälisen ryhmän tutkijoista.

Tainio toteaa, että muutosten hoito aktiivisella seurannalla eli toistetuilla kohdunkaulan tähystyksillä välittömän sähkösilmukkahoidon sijaan on perusteltua etenkin, jos nainen on nuori, suunnittelee raskauksia ja pystyy sitoutumaan seurantaan. Sähkösilmukkahoidon on osoitettu lisäävän ennenaikaisen synnytyksen ja myöhäisen keskenmenon riskiä tulevissa raskauksissa. Hoidosta pidättäytyminen voisi vähentää näitä ongelmia.

Muutokset ovat oireettomia

Pitkittynyt ihmisen papilloomavirusinfektio (HPV) voi johtaa kohdunkaulasyövän esiasteiden kehittymiseen. Nämä muutokset ovat oireettomia ja todetaan tavallisimmin papa-testissä. Poikkeavan papa-testin jatkotutkimuksena tehdään tarvittaessa kolposkopia, jonka yhteydessä otetaan koepaloja ja saadaan kudosnäytteisiin perustuva diagnoosi mahdollisista esiastemuutoksista. Keskivaikeat kohdunkaulasyövän esiasteet on perinteisesti hoidettu kohdunkaulan sähkösilmukkahoidolla, lieväasteisia muutoksia seurataan toistetuilla kolposkopioilla.

Kirjoittaja:
Hertta Vierula
toimittaja

Kuva: Fotolia

Uutinen on julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.