Ruokavaliolla merkittävä vaikutus kardiometabolisista sairauksista aiheutuviin kuolemiin

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vääränlainen ruokavalio liittyi lähes puoleen kuolemantapauksista.

Ruokavaliolla on merkittävä vaikutus kardiometabolista sairauksista (sydänkohtaus, aivohalvaus ja tyypin 2 diabetes) aiheutuviin kuolemiin, selviää JAMA-lehdessä julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksesta.

Yhdysvalloissa kuoli vuonna 2012 kardiometabolisiin sairauksiin 702 308 ihmistä. Lähes puoleen eli 318 656 kuolemaan liittyi tutkimuksen mukaan jollakin tapaa ruokavalio. Kävi ilmi, että yli 66 500 kuoleman taustalla oli liiallinen suolan käyttö. Kuolemien taustalla vaikuttivat myös liian vähäinen pähkinöiden/siementen syöminen, omega-3-rasvahappojen vähäinen saanti ja liiallinen jalostetun lihan syönti.

Tutkimuksessa tutkittiin myös hedelmien, vihannesten, kokojyvätuotteiden, ei-teollisen lihan, sokeroitujen juomien ja monityydyttymättömien rasvojen vaikutusta.

Kardiometabolisiin syihin liittyvät kuolemat ovat vähentyneet kaikesta huolimatta Yhdysvalloissa vuosien 2002 ja 2012 välillä. Vuosittain kuolemat ovat vähentyneet 26,5 prosenttia, kun muun muassa sokeroitujen juomien kulutus on vähentynyt.

Kirjoittaja:
Tuomas Keränen
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Juttu julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.