Suomen 1 500 punkkilajista vain puutiainen ja taigapunkki levittävät borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta

Suomen 1 500 punkkilajista vain puutiainen ja taigapunkki levittävät borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta Kuva 1 / 1

Viime vuosien näkyvimpiä luonto- ja ympäristöaiheita mediassa ovat olleet puutiaiset ja niiden runsas esiintyminen. Julkisuus on ollut hyvin perusteltua, sillä tieteellisten tutkimusten perusteella Ixodes-suvun punkit (puutiaiset) ovat runsastuneet Euroopassa voimakkaasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Samalla on kasvanut riski sairastua niiden levittämiin tauteihin, joista yleisimpiä Suomessa ovat bakteeriperäinen borrelioosi ja virusperäinen puutiaisaivokuume (Kumlingen tauti, TBE = tick-borne encephalitis). Jälkimmäistä vastaan on olemassa rokote, jota suositellaan kaikille riskialueilla liikkuville.

Yleiskielessä sanalla punkki viitataan usein puutiaiseen. Suomesta on kuitenkin löydetty noin 1 500 punkkilajia. Niistä vain muutamat aiheuttavat terveysriskin ihmiselle.

Tuhansia punkkeja neliömetrillä

Moni luonnossa liikkuja kavahtaisi tietoa siitä, että suomalaisen metsämaan punkkitiheys on jopa satoja tuhansia yksilöitä neliömetrillä. Niistä valtaosa on ihmiselle täysin vaarattomia ja mikroskooppisen pieniä. Pienestä koostaan huolimatta punkit vaikuttavat ekosysteemien toimintaan monin tavoin, esimerkiksi hajottaen kuollutta orgaanista aineista.

Koko maapallon punkkilajimäärän on arvioitu olevan noin 55 000 lajia. Suomessa merkittävän terveysriskin aiheuttavat puutiainen (Ixodes ricinus) ja taigapunkki (I. persulcatus) muodostavat siis vain häviävän pienen osan punkkien monimuotoisuudesta.

Punkit ovat hämähäkkieläimiä, joihin luokitellaan Suomessa myös hämähäkit, lukit ja valeskorpionit. Hämähäkkieläimillä, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, on aikuisvaiheessa neljä kävelyraajaparia. Tämän tuntomerkin avulla ne on helppo erottaa esimerkiksi hyönteisistä, joilla on kaikilla kolme kävelyraajaparia. Hyviä hämähäkkieläinten tuntomerkkejä hyönteisiin verrattuna ovat myös tuntosarvien ja lenninsiipien puuttuminen. Punkit muodostavat suuren osan hämähäkkieläinten monimuotoisuudesta. Niistä suurin osa on pienikokoisia muihin hämähäkkieläimiin verrattuna. Hyvä punkkien tuntomerkki on myös kaksiosainen ruumis.

Punkit ovat monimuotoisia lähes kaikkialla. Suuri osa on erikoistunut maaelämään, mutta myös vesistöissä elää monipuolinen punkkilajisto.

Monet punkkilajit lisääntyvät partenogeneettisesti eli neitseellisesti, mutta myös suvullinen lisääntyminen on yleistä. Puutiainen ja taigapunkki lisääntyvät suvullisesti eli koiras hedelmöittää naaraan. Punkit käyvät läpi neljä kehitysastetta: muna, toukka, nymfi ja aikuinen. Toukilla on yleensä kolme paria raajoja. Nymfeillä ja aikuisilla on molemmilla neljä paria raajoja, mutta nymfien sukuelimet eivät ole vielä kehittyneet.

Suomen puutiaiset

Ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné kuvasi vuonna 1758 tieteelle uuden punkkilajin Acarus ricinus, joka myöhemmin siirrettiin sukuun Ixodes. Puutiainen (Ixodes ricinus) (kuva 1) ja meille myöhemmin idästä levittäytynyt taigapunkki (Ixodes persulcatus) (kuva 2) lukeutuvat molemmat ihmiselle Suomessa vaaraa aiheuttavien eläinlajien lyhyelle listalle.

Sekä puutiainen että taigapunkki loisivat monilla eri selkärankaisilla isäntälajeilla. Molemmat lajit levittävät Borrelia-bakteerin sekä puutiaisaivokuumetta aiheuttavan TBE-flaviviruksen eri muotoja. I. ricinus kantaa useimmiten viruksen eurooppalaista muotoa ja I. persulcatus sen siperialaista muotoa.

Eurooppalaisissa tutkimuksissa Borrelia-bakteerin prevalenssi on puutiaisissa ollut 15–22 % ja TBE-viruksen noin 1%.

Puutiainen ja taigapunkki ovat elintavoiltaan hyvin samankaltaiset. Molemmat lajit viihtyvät hyvin kosteissa elinympäristöissä. Taigapunkin on todettu selviytyvän puutiaista paremmin kylmissä ja karuissa olosuhteissa. Lajit ovat ulkonäöltäänkin hyvin samankaltaiset. Niiden väliset erot käyvät ilmi vasta mikroskoopin avulla.

Edellä mainittujen lajien lisäksi Suomesta on tähän mennessä löydetty viisi muutakin Ixodes-suvun lajia: I. lividus I.trianguliceps, I. arboricola, I. frontalis ja I.uriae loisivat kaikki linnuilla, mutta I. trianguliceps- lajia on löydetty myös pikkunisäkkäistä. Suomesta on löydetty myös muihin puutiaissukuihin kuuluvia lajeja. Niistä Hyalomma marginatum ja H. rufipes loisivat linnuilla. Lajin Rhipicephalus sanguineus (koira- tai kennelpunkki) isäntinä toimivat koirat.

Puutiaistutkimusta Turun yliopistolla

Puutiaisten elinympäristöjä kartoittavissa tutkimuksissa puutiaiskannan todettiin moninkertaistuneen Lounais-Suomessa vuosien 2000 ja 2013 välisenä aikana. Suotuisammaksi elinympäristöksi osoittautui Seilin saarella mustikkavaltainen havumetsä, josta löytyi yli puolet puutiaisten kokonaismäärästä. Muut tutkitut elinympäristöt puutiaismäärien alenevassa järjestyksessä olivat: lehtimetsä, laidunalue, lepikkö ja niitty. Kaikissa elinympäristöissä tavattiin eniten nuoruusasteita, etenkin toukkia.

Viime kesän ja syksyn aikana (2014) selvitettiin puutiaisten levinneisyyttä valtakunnallisella nettikyselyllä. Noin 4 200 havainnon perusteella puutiaiskanta todettiin vakiintuneeksi aina eteläistä Lappia myöten. Koska taigapunkin ja tavallisen puutiaisen erottaminen toisistaan on hyvin vaikeaa, havainnot sisälsivät todennäköisesti molempia lajeja.

Huhtikuussa (2015) käynnistettiin valtakunnallinen, systemaattinen taigapunkin levinneisyyttä kartoittava puutiaistutkimus, jonka aineisto pohjautuu täysin kansalaisten lähettämiin näytteisiin. Projekti sai erittäin hyvän vastaanoton keräten syyskuun loppuun mennessä 6 556 kirjettä, joista monet sisälsivät useita yksilöitä.

Yllättävän suuresta näytemäärästä johtuen vain osa puutiaisista on määritetty. Alustavien tulosten perusteella voidaan kuitenkin todeta, että taigapunkki onkin oletettua yleisempi ja elää monin paikoin rinnan yleisen puutiaisen kanssa.

Taigapunkilla näyttäisi olevan kolme pääasiallisinta esiintymisaluetta, jotka keskittyvät Pohjanlahden rannikolle, Pirkanmaalle sekä Pohjois- Karjalaan, Savoon ja Kainuuseen. Pohjanlahden rannikolla taigapunkki näyttäisi olevan tavallista puutiaista yleisempi, kun taas kahdella muulla alueella se elää rinnan yleisen puutiaisen kanssa. Perusteellisempi kuva taigapunkin elinalueista selviää vasta vuoden päästä, kun koko aineisto on käsitelty ja määritykset vahvistettu DNA-analyysein.

Kirjoittajat:
Ritva Penttinen
Ilari Sääksjärvi
Tero Klemola
Jari Hänninen
Kai Ruohomäki
Jani Sormunen
Eero Vesterinen
Ilppo Vuorinen

Kirjoittajat ovat Turun yliopiston Biologian laitoksen ja Saaristomeren Tutkimuslaitoksen tutkijoita.

Kuvat: Veikko Rinne / Turun yliopiston eläinmuseo

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

1. Heyman P ym. (2010): A clear and present danger: tick-borne diseases in Europe. Expert Review of Anti Infective Therapy 8:33–50.
2. Huhta V, Hyvönen R, Kaasalainen P, Koskenniemi A, Muona J, Mäkelä I, Sulander M & Vilkamaa P (1986): Soil fauna of Finnish coniferous forests. Ann. Zool. Fennici 23:345–360.
3. Jaenson TGT, Hjertqvist M, Bergström T, Lundkvist A (2012): Why is tick-borne encephalitis increasing? A review of the key factors causing the increasing incidence of human TBE in Sweden.- Parasites & Vectors 5.
4. Krantz, G. W., and Walter, D. E. (EDS.) (2009): A Manual of Acarology. Third Edition. Texas Tech University Press; Lubbock, Texas, 807 pp, ISBN 978-0-89672-620-8.
5. Lahdenne P, Oksi J, Pitkäranta A & Vapalahti O (2011): Kuka pelkää punkkia? Kustannus Oy Duodecim. ISBN 978-951-656-398-8.
6. Lindquist L, Vapalahti O (2008) Tick-borne encephalitis. Lancet 371:1861-1871.
7. Medlock JM ym. (2013): Driving forces for changes in geographical distribution of Ixodes ricinus ticks in Europe. Parasites & Vectors 6.
8. Mäkinen J, Vuorinen I, Oksi J, Peltomaa M, He Q, Marjamäki M, ym. Prevalence of granulocytic Ehrlichia and Borrelia burgdorferi sensu lato in Ixodes ricinus ticks collected from Southwestern Finland and from Vormsi Island in Estonia (2003): Acta Pathologica, Microbiologica et Immunologica Scandinavica; 2003. p. 355–62.
9. Sormunen J (2013): Ticks (Acari: Ixodidae) on the island of Seili in 2012. Turun yliopisto, Biologian lts. (pro gradu).
10. Sormunen J., Klemola T., Vesterinen E., Vuorinen I., Hytönen J., Hänninen J., Ruohomäki K., Sääksjärvi I. and Penttinen R. (submitted): Seasonal population dynamics and Borrelia spp. prevalence of Ixodes ricinus ticks in a Lyme borreliosis endemic area in Southwest Finland. Ticks and Tick-borne Diseases.

Lue myös nämä:
Mitä tiedetään levinneen borrelioosin hoidosta?

Nyt on pakko kysyä: Onko taigapunkki vaarallisempi kuin tavallinen puutiainen?
Onko punkki pelottava?

Kesän huolet: Borrelioosi ja puutiaisaivokuume

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi