Terveyden edistäjän käsikirja

Ilkka Vuoren kirja Liikuntaa lääkkeeksi on tiiliskiven kokoinen teos täynnä painavaa asiaa. Liikunta on yksinkertaisin ja halvin apu useampaan vaivaan kuin muistamme.

Elämme terveystietoisuuden kulta-aikaa, ainakin jos mediamyllytystä on uskominen. Kymmenien muotidieettien ja extreme-urheilulajien hybriksessä terveyden edistäminen tuntuu jäävän trenditietoisuuden ja oman ”hyvän fiiliksen” korostamisen jalkoihin. UKK-instituutin pitkäaikaisen johtajan, professori Ilkka Vuoren uusin kirja esittelee kiihkottomasti liikunnan tutkittuja hyötyjä ja suotuisia vaikutuksia elimistön toimintaan.

Kirjassaan Vuori käy kategorisesti läpi suomalaisten yleisimmät vaivat ja sairaudet alaselkäkivusta virtsankarkailuun ja masennuksesta metaboliseen oireyhtymään. Liikunnan edut kunkin vaivan ehkäisyssä esitellään tutkimustietoon pohjautuen ja Vuori antaa osin yleispäteviä ja osin hyvin seikkaperäisiäkin ohjeita ennaltaehkäisystä kiinnostuneelle liikkujalle.

Erityisesti prosenttiluvut ja konkreettiset esimerkit helpottavat varmasti potilaan motivointia vastaanotolla. Flunssasta toiseen talvisin kahlaavalle tieto siitä, että 2,5 tuntia viikoittaista reipasta liikuntaa vähentää selkeästi riskiä sairastaa tavallinen nuhakuume saattaa riittää motivaatioksi elämäntapojen uudelleen tarkasteluun.

Erityisesti ikääntyvää yleisöä kiinnostanee myös liikunnan vaikutus somaattisten sairauksien paranemisprosessissa sekä toimintakyvyn ja elämänlaadun säilyttämisessä. Harjoitusohjelmat esimerkiksi aivoinfarktin ja sydäninfarktin jälkeisessä kuntoutuksessa voivat antaa tukea yleislääkärin työhön sekundaaripreventiota suunniteltaessa.

Kirjan suurin kompastuskivi on sen huikea paksuus ja infografiikoiden vähäisyys. Myös selkeitä potilaille suunnattuja tietoisku-tyyppisiä ohjesivuja olisi kaivannut joko kirjan liitteeksi tai esimerkiksi kirjan omille internetsivuille tulostettavaksi. Vastaanotoilla kun usein tarvittaisiin nopeasti löytyvää ja lyhyttä kirjallista tietoa potilaalle mukaan annettavaksi.

Yhtäkaikki, professori Vuori on tehnyt merkittävän kansanterveydellisen teon kootessaan laajan liikuntalääketieteellisen osaamisensa yhteen kirjaan. Kansantajuinen kirja ei sorru spekuloimaan trendivirtauksien uusilla tuulilla vaan nojaa tukevasti perusfysiologian ja tutkimustiedon vankkaan jalustaan.

Ilkka Vuori: Liikuntaa lääkkeeksi – liikunta-ohjelmia sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon. Readme.fi 2015. Sivuja 552.

Kirjoittanut:
Petja Orre
LL, päätoimittaja
Nuori Lääkäri -lehti

Julkaistu alun perin Nuori Lääkäri -lehdessä 4/15.