Translaki junnaa paikoillaan

Suomeen on usean vuoden ajan puuhattu uutta translakia.

Uudistustarpeen taustalla on erityisesti tämänhetkisen lain vaatimus, jonka mukaan sukupuoltaan korjaavilta edellytetään sterilisaatiota.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi keväällä, että lisääntymiskyvyttömyyden vaatiminen on ihmisoikeusloukkaus.

Maailman lääkäriliitto WMA totesi vuonna 2015, ettei pakkosterilointia tule edellyttää.

Uutta translainsäädäntöä suunnitellut STM:n työryhmä jätti ehdotuksensa keväällä 2015.

Suomen Lääkäriliitto antoi tuolloin translain muutosehdotukseen lausunnon. Liitto totesi, ettei lisääntymiskyvyttömyys liity transsukupuolisuuden diagnostisiin kriteereihin. Niinpä liitto ei näe esteitä vaatimuksen poistamiseen laista.

Modig teki lakialoitteen

Sen kummemmin edellinen kuin nykyinenkään hallitus eivät kuitenkaan ole antaneet eduskunnalle lakiesitystä translain uudistamisesta.

Keväällä 2016 kansanedustaja Silvia Modig (vas) teki lakialoitteen sterilisaatiovaatimuksen poistosta. Lakialoitteen on allekirjoittanut 85 kansanedustajaa.

Perhe- ja peruspalveluministeri ­Annika Saarikko (kesk) suhtautuu myönteisesti lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistoon. Hän on myös ­allekirjoittanut lakialoitteen. Hallituksen esityksen kautta translaki ei kuitenkaan vaikuta etenevän, sillä hallitus on aiheesta erimielinen.

Vastustajiin kuuluu Timo Soini (sin), joka kirjoitti 2.11. blogikirjoitukses­saan, ettei translaki tällä hallituskaudella etene.

Mitä valiokunta tekee?

Modigin lakialoite voisi kuitenkin edetä myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan kautta. Valiokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen (sd) on allekirjoittanut aloitteen. Valiokunta voi viedä lakialoitetta eteenpäin, jos yli puolet valiokunnan jäsenistä kannattaa sitä. Toistaiseksi kahdeksan valiokunnan 17 jäsenestä on allekirjoittanut aloitteen.

Valiokunnan lääkärijäsenistä vain Sari Raassina (kok) on allekirjoittanut aloitteen. Niilo Keräsen (kesk), Pekka Puskan (kesk) ja Martti Taljan (kesk) nimiä ei ­allekirjoittaneiden joukosta löydy.

Silvia Modig korostaa, että lakialoite koskee vain yhtä detaljia, lisääntymis­kyvyttömyyden vaatimuksen poista­mista. Translaissa on hänen mukaansa muitakin puutteita.

– Lain kokonaisuudistus on tästä aloitteesta riippumatta tarpeen tehdä ­pikaisesti, Modig sanoo.

Lääkäriliitto kannattaa transsukupuolisten ihmisten ihmisoikeuksien parantamista.

– Lain eteenpäin vieminen olisi askel oikeaan suuntaan, arvioi liiton terveyspolitiikan asiantuntija Mervi Kattelus. Kattelus on myös Lääkäriliiton eettisen neuvottelukunnan sihteeri.

kirjoittaja:
Hertta Vierula
toimittaja

kuva: Lehtikuva / Linda Manner