Tuhkarokko leviää Britanniassa

Britanniassa on todettu yli 800 tuhkarokkotapausta viime marraskuun jälkeen. Sairastuneita on erityisesti Walesissa Swansean alueella.

Britanniassa on todettu yli 800 tuhkarokkotapausta viime marraskuun jälkeen. Sairastuneita on erityisesti Walesissa Swansean alueella. Sairastuneista yli 75 on joutunut sairaalahoitoon.

Suurin osa sairastuneista on 10–18-vuotiaita lapsia, joilla on puutteellinen rokotussuoja tuhkarokkoa vastaan. MPR-rokotteen rokotuskattavuus laski 2000-luvun alussa alle 80 %:iin. Lapsia jätettiin rokottamatta, sillä epäiltiin, että MPR-rokote olisi yhteydestä autismiin ja Crohnin tautiin.

Epäilyn synnytti Andrew Wakefieldin tutkimus, joka julkaistiin Lancet-lehdessä 1998. Lancet veti vuonna 2010 tutkimuksen pois julkaisuistaan sen jälkeen, kun tutkimuksen tulokset oli todettu paikkaansa pitämättömiksi.

Rokotuskattavuus on sittemmin noussut ja tällä hetkellä Britanniassa 92,8 % lapsista saa tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia vastaan suojaavan MPR-rokotteen. Rokotuskattavuus vaihtelee alueittain – Lontoossa MPR-rokotteen saa 87 % lapsista, Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa rokotuskattavuus on yli 95%, kertoo British Medical Journal.

Viime vuoden aikana Englannissa ja Walesissa tuhkarokkoon sairastui yli 2 000 ihmistä. Tuhkarokon leviämisen hillitsemiseksi Walesissa on nyt alettu rokottaa lapsia kouluissa ja varta vasten perustetuissa rokotusklinikoissa.

Suomessa Wakefieldin tutkimus ja sitä seurannut kohu näkyivät pienenä notkahduksena rokotuskattavuudessa. MPR-rokotteen kattavuus ei kuitenkaan laskenut missään vaiheessa alle 95 %:n.

WHO:n Euroopan aluejohtaja Zsuzsanna Jakab toteaa viime viikolla Lancetissa julkaistussa artikkelissa, että tuhkarokkotilanne on Euroopassa huonompi kuin monella köyhemmällä alueella maailmassa. WHO:n Euroopan alueella, johon kuuluu 53 valtiota, on todettu yli 90 000 tuhkarokkotapausta kolmen vuoden aikana.

Lähteinä käytetty BMJ:n ja Lancetin lisäksi BBC:n uutisia ja Guardiania.

Hertta Vierula
toimittaja

Kuva: CDC

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.