Tutkijat selvittivät: minne MERS-virus matkustaa

MERS-viruksen pelätään leviävän Lähi-idästä muslimien paastokuukauden ramadanin aikaisten matkojen ja lokakuussa tapahtuvan pyhiinvaelluksen hajjin myötä. Tutkijat selvittivät viruksen todennäköiset lentoreitit.

Toronton yliopistollisen sairaalan (St. Michael's Hospital) tutkijaryhmä kehottaa eri maiden terveysviranomaisia ottamaan opikseen kymmenen vuoden takaisesta SARS-epidemiasta ja sen leviämisestä. Kuten nyt leviävä MERS, myös SARS oli aiemmin tuntematon koronavirus, ja sen aiheuttamaan infektioon menehtyi maailmanlaajuisesti noin 800 ihmistä.

Lähi-idässä viime vuodesta lähtien levinnyt MERS on Yhdysvaltain tartuntatautiviraston CDC:n mukaan sairastuttanut tähän mennessä 90 ihmistä, joista 45 on kuollut. Suurin osa sairastumisista ja kuolemista on tapahtunut Saudi-Arabiassa.

Yli puolet lennoista kahdeksaan maahan

Tartuntatauteihin erikoistuneen Kamran Khanin johtama torontolaisryhmä pitää mahdollisena, että kaksi muslimien vuotuista juhlaa antavat virukselle mahdollisuuden levitä tähänastista nopeammin ja laajemmalle.

Pyhiinvaellus umra tehdään usein muslimien paastokuukauden ramadanin aikana. Ramadan on parhaillaan käynnissä ja päättyy 7. elokuuta. Viisipäiväinen hajj on edessä 13.–18. lokakuuta, ja silloin muslimien pyhille paikoille Saudi-Arabiaan odotetaan yli kolmea miljoonaa kävijää.

Khanin ryhmä arvioi matkailijoiden liikkeitä ramadanin ja hajjin aikana käyttäen apunaan muun muassa viimevuotisia lentoliikennetietoja ja hajjista vuosien varrella tehtyjä kävijätilastoja. Ryhmä käytti myös Maailmanpankin maakohtaisia talous- ja terveyskulutietoja arvioidakseen, miten yksittäiset maat pystyisivät vastaamaan MERS-viruksen mahdolliseen leviämiseen.

Tutkijaryhmän mukaan viime vuoden kesä-marraskuussa Saudi-Arabiasta, Jordaniasta, Qatarista ja Yhdistyneistä Arabiemiirikunnista lensi kaupallisilla lennoilla 16,8 miljoonaa matkustajaa.

Matkoista yli puolet (51,6 %) suuntautui kahdeksaan maahan, jotka olivat Intia (16,3 %), Egypti (10,4 %), Pakistan (7,8 %), Britannia (4,3 %), Kuwait (3,6 %), Bangladesh (3,1 %), Iran (3,1 %) ja Bahrain (2,9 %). Kahteentoista suurkaupunkiin suuntautui tuona ajanjaksona kuhunkin yli 350 000 matkaa (Kairo, Kuwait City, Lontoo, Bahrain, Beirut, Mumbai, Dhaka, Karachi, Manila, Istanbul, Jakarta ja Intian Kozhikode).

Tarkastukset tehokkaimpia lähtökentillä

Kun SARS kulkeutui aikanaan lentomatkustajien mukana enimmäkseen vauraisiin maihin, nyt lentomatkojen todennäköisinä kohteina on matalamman tulotason maita. Lähes kolmannes Saudi-Arabiasta, Jordaniasta, Qatarista ja Yhdistyneistä Arabiemiirikunnista koteihinsa lähtevistä pyhiinvaeltajista palaa Intiaan, Pakistaniin, Bangladeshiin, Afganistaniin tai Nepaliin.

– Näillä mailla on käytössään rajallinen määrä resursseja, joten niiden voi olla vaikea tunnistaa nopeasti MERS-tartunnat ja ryhtyä tehokkaisiin toimenpiteisiin tartuntojen estämiseksi, Kamran Khan sanoi St. Michael's Hospitalin julkaiseman tiedotteen mukaan.

Khanin aiempien tutkimusten mukaan lentomatkustajien tarkastukset – jos sellaisiin päädyttäisiin – kannattaisi tehdä lähtökentillä Lähi-idässä. Se olisi sekä tehokkaampaa että häiritsisi kansainvälistä lentoliikennettä vähemmän kuin tarkastukset matkustajien kotimaiden kentillä.

Khan kehottaa eri maiden viranomaisia pysymään valppaina Lähi-idästä mahdollisesti kulkeutuvien MERS-tartuntojen varalta ja valmistautumaan mahdollisiin eristystoimenpiteisiin. Khanin mukaan SARS-epidemia pääsi leviämään myös terveydenhuollon yksiköissä, koska virusta ei diagnosoitu riittävän varhaisessa vaiheessa.

Tutkimuksen tulokset on julkaistu PLOS Currents: Outbreaks -verkkolehdessä.

Sirpa Kulonen
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Lue lisää:
Saudi-Arabia varoittaa pyhiinvaeltajia koronaviruksesta
Tutkimus: MERS-virus ei vielä globaali uhka
Uusi arvio MERS-viruksen itämisajasta
MERS on uusi vakavia hengitystieinfektioita aiheuttava koronavirus