Tutkimus: Yli puolet suomalaisista valmiita savukkeiden myynnin täyskieltoon

Yli 70 % alle 25-vuotiaista kieltäisi tupakan myynnin Suomessa kokonaan, kun keski-ikäisistä tupakanmyynnin kieltäisi alle puolet.

Yli puolet suomalaisista (56 %) olisi valmis kieltämään savukkeiden myynnin kokonaan. Suopeimmin kieltoon suhtautuvat nuoret. Yli 70 % alle 25-vuotiaista kieltäisi tupakan myynnin Suomessa kokonaan, kun keski-ikäisistä tupakanmyynnin kieltäisi alle puolet, osittaa Yksi elämä -hankkeen teettämä tuore tutkimus.

– Oli ilahduttavaa huomata, että nuoret olisivat valmiita tupakoinnin koviinkin rajoituksiin. Tulevaisuuden Suomelle se tarkoittaa hyvää, kommentoi Sydänliiton terveysjohtaja Marjaana Lahti-Koski.

Nuoret olivat myös valmiimpia kieltämään tupakoinnin yleisillä paikoilla. Yli kolme neljäsosaa alle 25-vuotiasta vastaajista kieltäisi tupakoinnin muun muassa kaduilla, puistoissa ja uimarannoilla. Koko väestön tasolla kaksi kolmesta vastaajasta tekisi lopun julkisesta sauhuttelusta: naisista 70 % ja miehistä 61 % vastanneista.

– Tupakkalain tavoite on savuton Suomi vuonna 2040, mutta on arvioitu, että tavoitteeseen on mahdollista päästä jo 10 vuotta aiemmin. Tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä ja entistä tehokkaampaa tukea tupakoinnin lopettamiseen, Lahti-Koski muistuttaa.

Osa tupakoitsijoistakin hyväksyy toimet tupakoinnin vähentämiseksi. Tupakoitsijoista savukkeiden myyntikieltoa kannatti 15 % ja tupakoimattomista 61 %.

Tupakoinnin aiheuttamat sairaudet ovat länsimaissa edelleen yleisimpiä kuolinsyitä. Kaikista kuolemista noin 14 % johtuu tupakasta ja tupakointi lyhentää odotettavissa olevaa elinikää 10 vuodella. Tupakointi vaikuttaa koko elimistöön ja lisää selvästi vaaraa sairastua muun muassa sydän- ja verisuonisairauksiin, keuhkoahtaumatautiin ja erilaisiin syöpiin.

Tutkimuksen toteutti TNS-Gallup tänä keväänä ja siihen vastasi 1 016 suomalaista.

Yksi elämä -hankkeen taustalta löytyvät Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto. Hankkeella pyritään edistämään valtimoterveyttä. Yksi elämä -kokonaisuus sisältää useita osahankkeita, jotka ajoittuvat vuoteen 2017 asti.

Lähde:
Yksi elämä -hanke

Kuva: Panthermedia