Tyytyväisyys e-reseptiin voi riippua potilastietojärjestelmästä

E-reseptiin liittyvät ongelmat eivät ole vähentyneet.

E-reseptiin liittyvät ongelmat eivät ole vähentyneet. Tällainen tuntuma on terveyskeskuslääkäri Arto Virtasella. Virtanen on myös Lääkäriliiton varapuheenjohtaja.

Lääkäriltä kuluu paljon aikaa järjestelmän epäloogisuuksien setvimiseen. Virtanen kertoo esimerkiksi, että reseptiä ei voi uusia, mikäli lääkepak­kauksen koodi muuttuu. Näissä tilanteissa on kirjoitettava kokonaan uusi resepti.

– Kestää usein hetki oivaltaa, miksi reseptin uusiminen ei onnistu. Aikaa kuluu hukkaan.

Vastaava ongelma syntyy, jos pakkauskokoa halutaan muuttaa. Työtä ­aiheuttaa myös se, että resepti on uusit­tavissa vain määräajan. Aiempi lääkitys on lopetettava ja uusi aloitettava, vaikka kysymys on samasta lääkkeestä.

– Potilas syö siis pakkauksia, Virtanen kuvaa.

Sotkuisten lääkelistojen selvittämiseen menee hyvinkin tunti työaikaa ­päivässä.

– Lääkelistojen hallinta on muutenkin hankalaa, ja niissä on virheitä.

Virtanen ihmettelee, miksei edes ­ilmei­simpiä epäloogisuuksia ole korjattu.

– Näistä on valitettu koko ajan, mutta ne eivät vaan korjaannu.

Pegasoksen käyttäjä on tyytyväisempi

Virtanen käyttää työpaikallaan Nurmijärvellä Rajamäen terveyskeskuksessa Lifecare-potilastietojärjestelmää. Hän painottaa, että lääkärin on vaikea tietää, mitkä virheet ovat e-reseptijärjestelmässä, mitkä potilastietojärjestelmässä ja mitkä ovat käyttäjän tekemiä.

Potilastietojärjestelmällä lienee osuutensa ongelmassa, sillä eri järjestelmän käyttäjän kokemukset ovat hyvin erilaiset.

Helsinkiläisen Pitäjänmäen terveysaseman apulaisylilääkäri Erno Vähärautio käyttää potilastietojärjestelmänä Pegasosta. Hänen kokemuksiensa mukaan Pegasoksen ja reseptikeskuksen rajapinta toimii hyvin.

– Joskus lääkkeiden uusimisessa on viiveitä. Kun lääkepakkauksen koodi muuttuu, on haettava uusi pakkaus. Se sujuu kuitenkin nopeasti. Enimmäkseen e-reseptin käyttö on sujuvaa.

Vähärautio toteaa nähneensä huonompiakin aikoja. Nykyään asiat sujuvat ja mahdolliset ongelmat korjataan nopeasti.

Kirjoittaja:

Hertta Vierula

Toimittaja

Kuva: Sami Perttilä

Julkaistu Lääkärilehdessä 15/2018.