Urheilusta ja liikunnasta olisi hyvä pitää taukoa aivotärähdyksen jälkeen

Erityisesti lapsilla ja nuorilla aivovamma voi näkyä aivoissa vielä kuukausia loukkaantumisen jälkeen.

Aivotärähdyksen saaneet kannattaisi laittaa pelitauolle heti tärähdyksen jälkeen. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella tämä paitsi ehkäisee pahempia oireita, myös nopeuttaa parantumista. Aivotärähdykseen pitäisi suhtautua vakavasti, sillä kyse on aina lievästä aivovammasta.

Pediatrics-lehden julkaisemat tulokset perustuvat 69 keskimäärin 15-vuotiaan aivotärähdyksen saaneen urheilijanuoren seurantaan. Puolet nuorista oli jäänyt peli- ja urheilutauolle heti loukkaantumisen jälkeen ja puolet oli jatkanut kuten ennenkin.

Kun tutkijat vertasivat nuorten palautumisaikoja, he havaitsivat pelitauolla olleiden parantuneen oireettomiksi selvästi nopeammin. Heillä parantumiseen meni keskimäärin 22 päivää, kun urheilemista jatkaneilla kului 44 päivää.

Urheilua jatkaneilla oli lisäksi enemmän neurologisia ja muita oireita vielä kuukausi aivotärähdyksestä. Valtaosa aivotärähdyksistä paranee noin kolmessa viikossa, mutta viidennes potilaista oireilee pitempään. Nyt julkaistussa tutkimuksessa nämä pitkittyvät tapaukset tulivat hyvin esiin ryhmässä, joka piti treeni- ja pelitaukoa.

Tulokset tukevat nykysuosituksia, joiden mukaisesti urheilusta ja liikunnasta olisi hyvä pitää taukoa aivotärähdyksen jälkeen. Erityisesti lapsilla ja nuorilla aivovamma voi näkyä aivoissa vielä kuukausia loukkaantumisen jälkeen ja osa saattaa oireilla lievästi vielä vuoden kuluttua.

Aivotärähdyksen oireisiin kuuluu mm. pahoinvointi, huimaus ja päänsärky. Myös erilaiset neurokognitiiviset oireet, kuten muistin ja tajunnantason heikentyminen ovat yleisiä, mutta ohimeneviä oireita.

Lähde:
Removal From Play After Concussion and Recovery Time. Pediatrics 2016;DOI.10.1542/peds.2016-0910.

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Panthermedia