Muutaman viikon kuluttua Tarton yliopistosta lääkäriksi valmistuva Anne Hillamaa ei alkuun ajatellut lääkärin uraa itselleen mahdollisena.
”Arastelin lääkikseen hakua. En ollut varma, pärjäänkö tieteiden kanssa.
Jälkikäteen on tajunnut, että en vain jaksanut tehdä lukiossa riittävästi töitä luonnontieteissä. Pääsin kielten kanssa helpolla.
Lääkiksessä on ollut mahtavaa tajuta, että voin oppia ihan mitä vain, jos vaan viitsin. Siellä joutui varsinkin ekan vuoden alussa ja kolmantena vuonna todella koville, jaksamisen äärirajoille. Oli tosi palkitsevaa, kun siitä selvisi hyvin ja oppi tekemään töitä. ›
Opiskelin myös opiskelutekniikoita, parhaita tapoja opiskella niin, ettei tee turhaa duunia. Se helpotti urakkaa.”
Lopulta valinta oli varma
”Olen melkein valmis tradenomi. Päädyin ammattikorkeakouluun opiskelemaan johdon assistentin kansainväliselle linjalle, mutta se ei tuntunut lainkaan omalta jutulta. Oli kriisi, kun en tiennyt mitä tekisin.
Sopivalla hetkellä ystäväni perusti ravinto- ja voimaharjoitteluvalmennusta tarjoavan firman, joka tarvitsi valmentajia. Olin harrastanut paljon liikuntaa ja kuntosalia, sain koulutuksen ja menin sinne.
Aloin myös omin päin perehtyä liikunnan, fysiologian ja ravitsemuksen tutkimustietoon. Tajusin, että pärjään niiden asioiden kanssa ja pidän niiden opiskelusta.
Olin sillä polulla muutaman vuoden ja tykkäsin. Ravintojuttuja ja punttitreenin opetusta. Tuntui, että sellainen terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä työ on mielekästä ja että pystyn auttamaan ihmisiä.
Mutta kun tuli asiakkaita, joilla oli sairauksia tai jotain muuta haastavampaa ongelmaa, en pystynyt auttamaan heitä. Työkalut loppuivat kesken.
Olin alkanut ajatella lääkikseen pyrkimistä. Sitten asiakkaaksi sattui nuori nainen, joka opiskeli lääkäriksi Tartossa. Tajusin, että semmoinenkin on mahdollista. Päädyin hakemaan Tarttoon, ja pääsin sisään ensi yrittämällä. Enkä ole kertaakaan katunut, että menin sinne, vaikka välillä on ollut tosi raskasta.
Sekään ei kaduta, että en heti hakenut lääketieteelliseen. Kaikesta elämänkokemuksesta on hyötyä, ja kun vähän joutui etsimään omaa tietään, päätös hakea oli todella tietoinen. En ajautunut Tarttoon, vaan oikeasti halusin sinne. ”
Tutkimustyö opetti ja avarsi
Lääketieteellisen tutkimustyön maailma avautui Anne Hillamaalle jo opiskelujen kakkosvuoden jälkeen. Hän teki silloin kesän ajan ulosteensiirtoihin liittyvää tutkimusta.
”Gastroenterologia, suoliston toiminta ja mikrobiologia kiinnostivat silloin paljon. Aihe oli hauska ja mielenkiintoinen, ja onhan se tällä hetkellä tutkimuksessa tosi kuuma topikki.
Sain aika pitkälle suunnitella tutkimuksen, mikä oli ekaa kertaa tutkimusta tekevälle kova juttu ja vaikeaa, mutta opettavaista. Tutkimme ulosteensiirtojen pitkäaikaisturvallisuutta. Havaittiin, että ne ovat hyvin turvallisia ja että potilaat ovat tyytyväisiä tuloksiin.
Kesti pitkään saada artikkeli valmiiksi, koska kävin samaan aikaan koulua Tartossa ja olisin varmasti kaivannut enemmän ohjausta. Loppuvaiheessa tuli tuttu biologi mukaan auttamaan vaikeimmissa osissa, ja niin saatiin siitä julkaisu.
Ponnistelu oli vaivan arvoista. Tieteentekoprosessia arvostaa ja ymmärtää eri tavalla kuin ennen. Artikkeleista löydän olennaiset asiat entistä helpommin. Vaikka tutkijan ura jäisi tähän, mitä en usko, kokemus on mielestäni arvokas.
Kannatti. Voin suositella.”
Tulevaisuus on erilainen
Lääkärin työ muuttuu. Vastavalmistuvalle ajatus on hyvin konkreettinen, koska kyse on omasta tulevaisuudesta.
”Tykkään potilaista ja haluan tehdä kliinistä työtä. Olisi kuitenkin mahtavaa yhdistää siihen työhön muitakin elementtejä. Startupit kiinnostavat. Kehittyvä tekniikka luo niitä varmasti paljonkin.
Erikoisalatkin kehittyvät suuntiin, joita ei välttämättä osata edes ennustaa. Hoitoprosessit saattavat automatisoitua niin, että lääkäri on siinä valvoja tai valmentaja. Pitää olla valmis siihen muutokseen, ja siinä mielessä on kyllä hyötyä, jos on tehnyt elämässä jotain muitakin asioita kuin lääketiedettä.
Olen toiminut valmentajana, ja miksei sitä kokemusta voisi soveltaa myös tällä alalla. Jo terkkarissa huomasi, että potilaita pitää usein motivoida tekemään muutoksia, ottamaan lääkkeitä tai pudottamaan painoa. Ei riitä, että lääkärinä vaan sanoo, mitä ihmisen pitää tehdä, mutta tiedämme tällä alalla valmennuspsykologiasta aika vähän.
Valmennuskokemus on ollut lääkärin töissä arvokasta. Oppi kuuntelemaan ihmisiä ja poimimaan olennaisen heidän tarinoistaan. Ja potilaan koskettaminen oli jo lääkiksen aikana luontevaa, vaikka se voi olla joillekin tosi vaikea asia.
Erikoisalan valinta on ristiriitainen tilanne, kun monet alat kiinnostavat. Ei olisi kauhea kiire, mutta erikoistuvien valintajärjestelmä on muuttumassa. Sen suhteen on vielä paljon epäselvyyttä.”
Matkalla hyväksi kollegaksi
”Lääkäriliitto on tähän mennessä merkinnyt minulle sitä, että on heti opintojen alusta alkaen kokenut kuuluvansa johonkin. Se on ollut tosi hienoa.
Liitto on huolehtinut Lääkärilehdet Tarttoon, ja on ollut tapaamisia ulkomailla opiskeleville medisiinareille. Varsinkin alkuvaiheessa oli kivaa, kun oli sellaista vertaistukea.
Liiton juristit ovat olleet apuna esimerkiksi Valviraan liittyvissä asioissa. Viime kesänä tuli puskista sellainen ulkomailla opiskelevia koskeva sääntöjen tulkinta, jonka takia minunkin piti perua päivystysvuoroja. Siitä koitui tulonmenetyksiä, ja työnantaja joutui hädässä etsimään korvaavaa tekijää.
Kollegiaalisuuden tulevaisuuden näen valoisana siksi, että varsinkin nuoremmat lääkärit tuntuvat panostavan kollegiaalisuuteen ja haluavan pitää siitä kiinni. Näin ainakin lääkärien somekeskusteluista päätellen.
Toivon, että itsestäni tulee opettamiseen orientoitunut, auttavainen, kannustava ja lämminhenkinen kollega.” ●
99 prosenttia palaa lääkäriksi Suomeen
”Ulkomailla on yhden tiedekunnan verran suomalaisia lääketieteen opiskelijoita. Käytännössä suomalaiset tekevät harjoittelut ja työt Suomessa, ja me olemme ainakin Tartosta tulossa 99-prosenttisesti takaisin Suomeen töihin.
Vaikka me ulkomailta tulevat ollaan yleensä häntäpäässä, kun paikkoja jaetaan, olen päässyt hyvin hommiin ja saanut amanuenssin paikkoja. Olin viime kesän Haartmanissa. Suursuolla olin ensimmäisen kandikesän. Molemmat olivat mahtavia kokemuksia, mutta kyllä Hartsa on tosi kovan luokan paikka.
Tartossa on viisi vuotta lähiopetusta. Kuudes vuosi on käytännön harjoittelua eri aloilta. Siinä on sisätauteja, kirurgiaa, päivystystä ja Virossa perhelääketiede eli meidän terkkari sekä vapaavalintaista.
Oman kuudennen vuoden olen ollut Suomessa kandilääkärinä ja amanuenssina. Vuosi on ollut hieno siinä mielessä, että käytännön työt ja harjoittelut on tehnyt paljon laajemmin eri erikoisaloilta kuin jos olisi vain tullut normaalisti töihin. Silloin en olisi tehnyt vaikka fysiatrian amanuenssuuria, joka on opettanut tosi paljon. Raskasta on ollut myös, koska käytännössä parin kuukauden välein on vaihtanut työpaikkaa.
Virossa on hierarkkisempaa, ja lääketieteen opiskelija on arvoasteikossa pikkusen alempana kuin Suomessa. Sielläkin opiskelijat tekevät ikään kuin lääkäriharjoittelijan töitä, mutta esimerkiksi reseptinkirjoitusoikeutta ei ole missään vaiheessa opintoja. Kun oli ollut neljännen vuoden kesän Suomessa kandilääkärinä ja meni takaisin opiskelemaan, kontrasti oli terävä. Tuntui, että putoaa alaspäin.
Suomessa kollegiaalisuus on ollut voimakas kokemus. Kannustetaan pyytämään apua ja kysymään neuvoa. Ja että vaikka tulee ulkomailta, aina on otettu hyvin vastaan ja on oltu kiinnostuneita. Se on varmasti yksi syy siihen, että suomalaiset haluavat tulla tänne töihin.
Käytännön duunit olen oppinut Suomessa. Sanot vaan, että anteeks, en ole koskaan punkteerannut polvea, niin aina on joku tullut näyttämään.
Tartossa saa todella vahvan teoriapohjan, mutta käytännölliset valmiudet jäävät vähemmälle. Koulu on vaativa siinä mielessä, että keskieurooppalaiseen tapaan kokeita on paljon. Jos et pysy tahdissa mukana, sieltä potkitaan pois.
Suomestakin oppii yllättävän paljon, koska virolaiset vertaavat itseään terveystilastoissa, kustannuksissa ja sairauksissa aina Suomeen.
Tartossa ei ole ikinä kohdeltu jotenkin huonommin siksi, että tulee ulkomailta. Suomalaisilla on sitä paitsi hyvä maine. Virossa on yleistä, että opiskelijat lunttaavat, mutta joskus opettaja on vitsaillut, että hänpä lähtee kahville, koska on suomalaisen ryhmän tentti. Valvontaa ei tarvita.”
Kirjoittaja:
Hannu Ollikainen
toimittaja
Kuva: Nina Kaverinen
Artikkeli on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 19/2018.
