Viisas grillaaja välttää vahingot

Grilliherkkuja valmistettaessa on syytä kiinnittää huomiota sekä grillin että elintarvikkeiden turvallisuuteen ikävien yllätysten välttämiseksi.

Varsinkin aloittelevalle grillaajalle saattaa kesähelteessä sattua kalliiksikin koituvia kömmähdyksiä. Grillaamisen terveysriskit voi välttää hyvällä valmistautumisella ja huolellisuudella.

Grillin paikan valinta

Grilli on syytä sijoittaa palamattomalle alustalle ja suojaisaan paikkaan. Tuuli voi viedä helposti varsinkin alumiinifoliosta tehdyt kertakäyttögrillit mennessään.

Grillauspaikan yläpuolella tai ympärillä ei saa olla mitään syttyvää. Grilliä ei siis saa sijoittaa puun tai katoksen alle.

Ennen kertakäyttögrillin sytyttämistä on syytä miettiä, millä kuumaa grilliä tarvittaessa siirretään, miten se sammutetaan ja mihin se laitetaan käytön jälkeen. Kuumaa kertakäyttögrilliä ei saa laittaa roska-astiaan.

Kun grilli syttyy...

Sytytä grilli takkatikuilla tai grillisytyttimellä. Leimahdusvaaran välttämiseksi anna sytytysnesteen ensin imeytyä hiiliin ja sytytä sitten varovasti tuulen yläpuolelta. Sytytysnestettä ei tule lisätä jo sytytettyihin grillihiiliin, sillä liekki voi pulloon imeytyessään sytyttää sen.

Siirrä tulentekovälineet ja sytytysaineet pois lämmönlähteen, avotulen ja lasten lähettyviltä. Pidä lapset ja lemmikit loitolla grillistä. Katso, että sammutusvälineet ovat saatavilla grillin läheisyydessä.

Pidä grilliä koko ajan silmällä. Grillituotteista valuva rasva voi leimahtaessaan nostattaa vaarallisen korkeita liekkejä. Rasvaa ei saa sammuttaa vedellä vaan tukahduttamalla esimerkiksi sammutuspeitteellä.

Hehkuva hiillos ja puuskainen tuuli ovat vaarallinen yhdistelmä. Jos sammutettua grilliä ei voi sulkea kannella, tuhkan päälle voi kaataa ämpärillisen vettä tai lapioida tuhkan kannelliseen metalliastiaan.

Vaarattomalta näyttävän tuhkan alla hiilloksen jäähtyminen voi viedä vuorokausia. Älä siis kaada aamulla edellisillan tuhkaa luontoon tai muuhunkaan syttyvään paikkaan.

Kohtele kaasua oikein

Kaasugrillit on tarkoitettu vain ulkokäyttöön. Lue kaasugrillin ja kaasulaitteiston käyttöohjeet ennen grillaamisen aloittamista.

Grilliä käytettäessä kaasupullo pitää siirtää grillin sivulle, jotta se ei kuumenisi liikaa. Nestekaasua ei saa säilyttää kellarissa tai yhteisissä ullakkotiloissa. Koska nestekaasu on paineastiassa, sen lämpötila ei saa nousta yli 50 asteen, eli sitä ei voi säilyttää aurinkoisella parvekkeella tai seinustalla.

Vaihtaessasi kaasupulloa huolehdi, ettei sytytyslähteitä ole lähellä. Tarkista vaihdon jälkeen liitosten tiiviys ja pitävyys. Jos pullossa on painoventtiili, kokeile pullon ja paineensäätimen liitoksen pitävyyttä nostamalla pulloa liitoskohdasta.

Oikein palava kaasuliekki on sininen ja liekin keskusta sinivihreä. Jos liekki palaa kellertävänä eikä tahdo syttyä, poltin on puhdistuksen tarpeessa. Sulje grillaamisen jälkeen kaasun tulo ensin pullon säätimestä.

Varaudu vahinkoon

Kannattaa varautua itse sammuttamaan tulipalo, sillä palokunnan tulo saattaa kestää. Alkusammutuskeinot ja pelastautuminen palotilanteessa on hyvä käydä läpi koko perheen voimin. Alkusammutukseen sopivat välineet pidetään helposti saatavilla.

Jos joudut soittamaan hätänumeroon, apu tulee sitä nopeammin perille, mitä selkeämmän osoitteen pystyt antamaan. Mieti ajo-ohje etukäteen ja laita se näkyvälle paikalle. Kerro ohjeesta myös lapsille ja kesävieraille.

Puhtaus on puoli ruokaa

Olosuhteet hygienian ylläpitoon mökillä tai retkellä eivät aina välttämättä ole yhtä hyvät kuin kotona. Kädet on kuitenkin pestävä ennen grillauksen aloittamista ja raakojen elintarvikkeiden käsittelyn jälkeen. Käytä ottimia elintarvikkeiden käsittelyyn aina kun mahdollista.

Säilytä raaka liha ja lihatuotteet sekä muut helposti pilaantuvat elintarvikkeet kylmässä (+2–+6 asteessa) ennen käyttöä. Myös vakuumipakatut ja marinoidut tuotteet tulee säilyttää kylmässä. Jos käytössä ei ole jääkaappia, käytä kylmälaukkua ja -kalleja, tai osta tuotteet mahdollisimman lähellä käyttöajankohtaa.

Raa'at pihvit ja muut lihatuotteet on ennen kuumennusta säilytettävä erillään muista elintarvikkeista, mieluiten alkuperäisessä pakkauksessaan. Marinoi liha, kala ja kasvikset jääkaapissa tai muuten kylmässä. Ota elintarvikkeita esille lämpimään vasta juuri ennen käyttöä ja vain sen verran kuin kerralla tarvitaan.

Grillaa kypsäksi

Jauhetusta lihasta tai sianlihasta valmistetut grillipihvit sekä siipikarjanliha on kuumennettava täysin kypsäksi, jotta mahdolliset taudinaiheuttajat tuhoutuvat.

Älä maista raakaa jauhelihaa (esimerkiksi lihapullataikinaa). Erityisesti lapsille tarjottavan jauhelihan tulisi aina olla läpikypsää.

Älä kuitenkaan polta ruokaasi mustaksi, sillä palaneessa ruuassa on terveydelle haitallisia PAH-yhdisteitä.

Estä bakteerien leviäminen raaoista elintarvikkeista kypsiin. Raaka-aineille ja kypsille tuotteille tulisi olla omat astiat ja välineet. Älä sotke raa'an lihan marinadilla käsiäsi tai kypsiä elintarvikkeita.

Raa'an lihan, kalan tai kasvisten kanssa kosketuksissa olleet astiat ja ruokailuvälineet on aina pestävä huolellisesti ennen niiden käyttämistä kypsennetyn lihan tai muiden kypsien elintarvikkeiden käsittelyyn.

Vaihda grillipihdit puhtaisiin, kun käsittelet kypsiä tuotteita. Oikea aika vaihtaa esimerkiksi pihviä grillatessa uusiin pihteihin on silloin, kun pihvi on paistettu toiselta puolelta ja käännetty kertaalleen.

Älä säilytä tai tarjoile yli jäänyttä ruokaa uudelleen. Jo 1–2 tunnin säilytys lämpimässä kesäsäässä saa bakteerit lisääntymään ruoassa nopeasti.

Sirpa Kulonen
toimittaja

Lähteet ja lisätietoja:

TUKES, Kodin turvaopas, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Evira

Kuva: Panthermedia

Lue lisää:
Listeriabakteeri viihtyy myös jääkaapissa