Voiko toiselle ihmiselle olla allerginen?

Nuori nainen pohtii, voiko toiselle ihmiselle olla allerginen. Katso, mitä lääkäri vastasi.

Kysy allergiasta -palstalla pohditaan, voiko toiselle ihmiselle olla allerginen.

Kysymyksen lähettänyt nuori nainen kertoo tavanneensa miehen, jonka seurassa hän on saanut kovia allergisia reaktioita.

Hän kirjoittaa:

"Tapasin erään ihmisen viime keväänä lomaillessani Aasiassa. Jossain vaiheessa oleskellessani hänen kanssaan aloin saamaan allergiaoireita, lähinnä silmiini jotka vuotivat ja kutisivat kovasti, mutta paranivat kuitenkin silmätipoilla. Tässä vaiheessa en vielä osannut yhdistää reaktiota tapaamaani henkilöön.

Tapasin hänet seuraavan kerran viime kesänä Suomessa, ja sain tähän mennessä pahimman allergisen reaktion, mitä olen ikinä saanut. Heti tavattuamme alkoi ihooni (lähinnä kasvoihin) nousta ihottumaa, joka parin päivän kuluttua oli niin hirvittävä, ettei minua enää tunnistanut samaksi ihmiseksi. Koko naamani oli todella kuiva ja turvonnut noin kaksinkertaiseksi, ihottumaa oli myös muualla kehossa ja silmät muurautuneet umpeen. Sain reaktion lopulta kuriin kortisonilla, silmätipoilla ja allergialääkkeillä."

Nainen kertoo tavanneensa miehen vielä pari kertaa. Oireet alkoivat joka kerta uudestaan.

Nainen sanoo epäilleensä kaikkea aina homeisesta talosta hajusteisiin ja stressiin. Hän kuitenkin kertoo, ettei mikään näistä voi olla syynä allergiaan. Hän tapasi miehen aina uudessa asunnossa, mies ei omista eläimiä ja miehen käyttämät hajusteetkin ovat vaihdelleet

Syy voi olla valkuaisaineissa tai hiivasienissä

Lääkärin mukaan ilmiö on hyvin harvinainen, mutta on mahdollista, että nainen on herkistynyt miehelle. Lääkäri vastaa näin:

"Sellainen on harvinaista. Allergeenina voi toimia toisen henkilön valkuaisaineet, joita on veren lisäksi myös hiessä, syljessä, siemennesteessä yms. On myös mahdollista, että allergeeni on toisen henkilön hiivasienet, erityisesti rasvahiivat. Ne eivät aiheuta tautia, mutta voivat allergisoida. Esimerkiksi Malassezia-rasvahiivoja ihmisellä on 14 eri lajia, muita hiivoja ja sieniä viitisenkymmentä.

Jos syynä on jokin niistä, on mahdotonta muuttaa ihon hiivojen ja sienten lajikokoelmaa niin paljon, että se vaikuttaisi ongelmaasi. Jos kyseessä on allergia toisen henkilön valkuaisia vastaan, teoriassa voitaisiin ajatella siedätystä, mutta käytännössä sellainen on onnistunut vain silloin, kun kyseessä on pelkästään siemennesteallergia. Ystävän vaihtaminen lienee siten paras ratkaisu, niin kamalalta kuin se kuulostaakin."

Katso koko kysymys täältä.

Onko sinulla allergiaan liittyviä kysymyksiä? Niitä voi lähettää täällä.

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Panthermedia