Haku

Asiasana: Aivohalvaus

Aivohalvauksessa aivokudosta tuhoutuu äkisti verenkierron häiriintymisen vuoksi. Mahdollisia syitä on kaksi: aivovaltimo tukkeutuu tai vuotaa.
  • Sairaus riisuu lääkärinkin – osa 2/4

    ?Lääkärinkoulutuksestani huolimatta en itse tiennyt elinsiirroista juuri mitään. Päätin tyytyä kirurgin selontekoihin ja seuraamaan hänen ilmeitään: mikä hänen mukaansa oli normaalia tai lähes normaalia, oli sitä myös minulle.? Neliosaisen kirjoituksen ensimmäinen osa julkaistiin eilen. Kirjoitus jatkuu lauantaina ja sunnuntaina.

    Kommentit 25.1.2013

  • Monivitamiini ei vähentänyt sydän- ja verisuonitautien riskiä

    Päivittäinen monivitamiiniannos ei välttämättä auta vähentämään sydän- ja verisuonisairauksien esiintyvyyttä.

    Uutiset 7.11.2012

  • Tomaatin sisältämä lykopeeni saattaa ehkäistä aivohalvauksia

    Paljon tomaatteja ja muita vihanneksia sekä hedelmiä syövät miehet saattavat välttyä muita todennäköisemmin aivohalvaukselta. The Neurology -lehdessä julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan muun muassa tomaatin sisältämä lykopeeni voi pienentää aivohalvausten riskiä.

    Uutiset 9.10.2012

  • Entä jos liikkuisimme enemmän?

    Amerikkalaistutkimuksessa liikkumattomuus osoittautui sairauksien riskitekijänä yhtä vahvaksi kuin tupakointi tai lihavuus. Se selittää noin 9 % kuolemista.

    Uutiset 24.9.2012