Haku

Asiasana: Borrelioosi

Ainakin 4 000 suomalaista saa vuosittain borrelioosin hämähäkkieläimiin kuuluvan puutiaisen puremasta. Oireita saa noin 50–80 prosenttia tartunnan saaneista.
  • Onko punkki pelottava?

    Tietoa punkin elämästä ja sen tartuttamista taudeista.

    Uutiset 12.5.2015

  • Tunnetko punkin?

    Kokeile Potilaan Lääkärilehden uutta tietovisaa.

    Uutiset 1.5.2015

  • Punkit syyniin Suomessa

    Suomalaisyliopistojen kenttäasemat ryhtyvät yhdessä selvittämään puutiaisten levinneisyyttä ja niiden kantamien taudinaiheuttajien yleisyyttä.

    Uutiset 28.4.2015

  • Ilmianna punkki

    Tähänastisen tiedon mukaan taigapunkkia on löydetty kuudelta eri paikkakunnalta.

    Uutiset 15.4.2015

  • Puutiaiskanta levittäytynyt Lapin eteläosia myöten

    Yhtenäinen havaintopisteiden ketju kulki aiemmin etelästä pitkin merenrannikkoa Kokkolan korkeudelle. Tänä päivänä se ulottuu aina Perämeren pohjukkaan asti.

    Uutiset 15.12.2014

  • Borreliapikatestiin ei voi luottaa

    Borreliapikatestien poistamiseen apteekkien hyllyiltä ei ole lakiteknistä syytä. Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Satu Kurkelan mukaan oleellista on ammattilaisten ja maallikoiden valistaminen. Testejä ei tulisi käyttää, koska näyttöä niiden luotettavuudesta ei ole.

    Uutiset 16.8.2014

  • Puutiaisia yhä pohjoisempana

    Puutiaiset ovat levittäytyneet Kemijärvi-Rovaniemi-Ylitornio -akselille saakka. Turun yliopiston koko maan kattava puutiaishavaintotutkimus paljastaa, että havainnot keskittyvät meren rannoille ja vesistöjen läheisyyteen.

    Uutiset 8.8.2014

  • Matkan yleisimmät sairaudet

    Katso, miten voit hoitaa matkan aikana vatsatautia, flunssaa tai korvatulehdusta.

    Uutiset 1.7.2014

  • Kesän huolet: Borrelioosi ja puutiaisaivokuume

    Kevät herättää punkkipelon talviunestaan. Potilaan Lääkärilehti keräsi tietopaketin punkkien eli puutiasten aiheuttamista sairauksista ja selvitti, kuinka suuresta huolesta on kyse.

    Uutiset 28.5.2014

  • Borreliatartuntojen määrä pysynyt tasaisena

    Vuonna 2012 borreliatartuntoja todettiin THL:n tartuntatautirekisterin mukaan 1 587. Tänä vuonna tähän mennessä on todettu noin 670 tartuntaa.

    Uutiset 22.8.2013