Haku

Asiasana: Locked-in-oireyhtymä

  • Mitä terveys on sinulle?

    ?Kun ei hirveesti koske mihinkään ja pystyy kävelemään ja käymään kaupalla?, perusteli saattohoidossa oleva potilas, joka arvioi itsensä aika terveeksi. Niinpä ? sairastuessa terveys saa uuden merkityksen. Sitä määritellään omasta voinnista käsin. Vain ihminen, joka ei ole sairauden tuttu, ajattelee, että täydellinen terveys on hyvän elämän edellytys.

    Lääkärin ääni 2.5.2000

  • Eutanasia ei ole puoluepolitiikkaa

    Vihreät hyväksyivät keskustelun jälkeen Lappeenrannan puoluekokouksessaan 20.5. kirjauksen, että ihmisellä on oikeus paitsi hyvään elämään, myös hyvään kuolemaan, tarvittaessa hyvän saattohoidon turvin tai halutessaan viime kädessä avustettuna.

    Lääkärin ääni 30.11.-0001

  • Kohtaamisia

    Ihminen on aina sairauden edessä kaikkea muuta kuin oma itsensä. Tieto haurastuttaa ja herkistää, kun edessä on suuri tuntematon.

    Potilaan ääni 30.11.-0001

  • Ihminen ei voi kuolla joka päivä

    Keuhkosyöpäpotilaiden ryhmätapaamisessa oivalsin, ettei ihminen voi kuolla joka päivä. He olivat täynnä paranemisen toivoa.

    Lääkärin ääni 30.11.-0001

  • Onni on ymmärtävä lähimmäinen

    Lähimmäisyys on arvo, jonka nostaminen esiin auttaisi kaikkia osapuolia. Ihmetekoja ei kukaan vaadi – lähimmäisyys on käden ojennus silloin kun jalka horjuu.

    Potilaan ääni 30.11.-0001

  • ”Minunko tästä nyt pitäisi päättää?”

    Olen kuullut useammin kuin kerran potilaan kysymyksen: minunko tästä nyt pitää päättää? Päättäminen on tuskastuttavaa, ellei ymmärrä eri vaihtoehtojen merkitystä. On luonnollista, että moni potilas odottaa asiantuntijalta suositusta.

    Lääkärin ääni 30.11.-0001

  • Sairaan 10 pitkää vuotta

    Koko pitkäaikaissairaan urani ajan on ollut sekä lohduttavaa että ahdistavaa, että on niin paljon asioita, joita lääketiedekään ei vielä ymmärrä, tiedä tai osaa.

    Potilaan ääni 30.11.-0001

  • Kivunhoito ei ole kehitysmaiden tasolla

    Kiivaana käytävä eutanasiakeskustelu ja sen yhteydessä esitetyt väitteet Suomen kivunhoidon huonosta tasosta ovat huolestuttaneet mediaa ja kansalaisia.

    Lääkärin ääni 30.11.-0001

  • Tietoturvaton potilas

    Potilaan ihmisyyden ja arvon tulee näkyä huomaavaisuutena läpi organisaation tehtävästä riippumatta ? myös tietosuojan osalta.

    Potilaan ääni 30.11.-0001

  • Väestö vanhenee ja lihoo – syöpä yleistyy kaikkialla

    Syöpäsairastavuuteen voidaan merkittävästi vaikuttaa, jos ennaltaehkäisyä toteutetaan monipuolisesti ja pitkäjänteisesti. Helppoa vaikuttaminen ei ole, sillä monet elintapoihin liittyvät vaaratekijät liittyvät perustavaa laatua oleviin tarpeisiimme.

    Lääkärin ääni 30.11.-0001