Väestö vanhenee ja lihoo – syöpä yleistyy kaikkialla

Syöpä on yleisin kuolinsyy kehittyneissä maissa ja toiseksi yleisin kehittyvissä maissa. Luvut ovat nousussa molemmissa.

Vanheneminen on syövän suurin riskitekijä. Muut yleistymisen syyt liittyvät elintapoihin: ylipainoon, liikunnan vähäisyyteen, seksuaalikäyttäytymiseen, epäterveelliseen ruokaan, tupakointiin ja alkoholinkäyttöön. Monet näistä ovat yleisempiä rikkaissa maissa, ennen kaikkea rikkaiden maiden köyhien keskuudessa. Kehittyvissä maissa syöpäsairaudet ovat perinteisesti liittyneet infektioihin ja elin- ja työympäristöjen karsinogeeneihin. Kuva on kuitenkin muuttumassa.

Maailmanlaajuiset syöpien ilmaantuvuus- ja kuolleisuustilastot osoittavat, että vauraissa maissa rintasyöpä, keuhkosyöpä, eturauhassyöpä ja suolistosyövät ovat yleisimpiä (1). Kehittyvissä maissa maksa- ja kohdunkaulansyöpä kiilaavat kärkisijoille, vaikka niissäkin ns. elintasosyövät ovat saamassa merkittävästi jalansijaa. Tilasto osoittaa rikkaiden ja köyhien maiden välisen eriarvoisuuden: syövän esiintyvyys on rikkaissa maissa kaksinkertainen, mutta 64 % syöpäkuolemista tapahtuu kehittyvissä maissa.

Rintasyöpä on ollut erityisesti rikkaiden maiden vitsaus, mutta se on nykyisin myös kehittyvien maiden naisten yleisin syöpä ja syöpäkuolemien aiheuttaja. Kohdunkaulan syöpä on onnistuttu meillä seulomaan esiasteina, mutta kehittyvissä maissa se on naisten toiseksi yleisin syöpä. Intian köyhällä maaseutualueella sen ilmaantuvuutta ja aiheuttamia kuolemia pystyttiin vähentämään yhdellä HPV DNA -seulonnalla puoleen (3). HPV-rokotuksilta odotetaan paljon, mutta hinta vaikeuttaa niiden käyttöönottoa.

Keuhkosyöpä on kehittyvissä maissa yleisimmin todettu miesten syöpä, rikkaissa maissa eturauhassyöpä on kiilannut sen ohi. Tämä liittyy pääasiassa PSA-testauksen yleistymiseen ja tupakoinnin vähenemiseen. Globaalisti keuhkosyöpä ei ole vähenemässä. Tupakka aiheuttaa 80 % miesten ja puolet naisten keuhkosyövistä. Vauraan maailman mittavista ponnisteluista huolimatta keuhkosyöpä on edelleen huonoennusteinen ja vastaa lähes neljänneksestä miesten syöpäkuolemista. Kehitysmaissa se on yhtä tehokas naisten surmaaja kuin kohdunkaulansyöpä.

Paksunsuolensyöpä on yksi yleisimmistä syövistä kehittyneissä maissa ja yleistyy siellä, missä dieetti ”länsimaistuu” ja ylipaino lisääntyy. Yhdysvalloissa ilmaantuvuus on pienentynyt, mikä johtunee seulonnoista, joissa onnistutaan poistamaan syövän esiasteita. 55–64 ikävuoden välillä suoritettu tähystysseulonta vähentää kuolleisuutta merkittävästi (2).

Maksasyöpä on monien köyhien maiden yleinen syöpä. Siellä se johtuu usein kroonisesta maksatulehduksesta. Vauraissa maissa maksasyöpä se taas liittyy alkoholikirroosiin ja rasvamaksaan. Näiden yleistyminen lisää sitä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Syöpäsairastavuuteen voidaan merkittävästi vaikuttaa, jos ennaltaehkäisyä toteutetaan monipuolisesti ja pitkäjänteisesti – tupakoinnin väheneminen kehittyneissä maissa on tästä oiva esimerkki. Helppoa vaikuttaminen ei ole, sillä monet elintapoihin liittyvät vaaratekijät liittyvät perustavaa laatua oleviin tarpeisiimme. Meihin on sisäänrakennettu taipumus ravinnon varastoimiseen. Suuhun pantava, niin tupakka, viina kuin herkkukin, rauhoittaa hetkeksi levotonta mieltä, josta ei ole puutetta nykymaailmassa. Vähäinen vastustaja ei ole tupakka-, alkoholi- ja elintarviketeollisuuskaan. Tarvitaan julkisten ja yksityisten tahojen yhteisiä ponnistuksia.

Päivi Hietanen
Kirjoittaja on Lääkärilehden tieteellinen päätoimittaja.

Kirjallisuutta

1. Ahmedin Jemal, Freddie Bray, Melissa M. Center, Jacques Ferlay, Elizabeth Ward and David Forman. Global cancer statistics CA Cancer J Clin 2011;61;69–90; originally published online Feb 4, 2011; DOI: 10.3322/caac.20107.
2. Atkin WS, Edwards R, Kralj-Hans I, et al. Once-only flexible sigmoidoscopy screening in prevention of colorectal cancer: a multicenter randomised controlled trial. Lancet.2010;375:1624-1633.
3. Sankaranarayanan R, Nene BM, Shastri SS, et al. HPV screening for cervical cancer in rural India. N Engl J Med. 2009;360:1385–1394.

Oletko jo lukenut nämä?