Yleislääkärin vastaanotolla Terveellistä?

En koskaan käytä vastaanotollani sanaa terveellinen. Potilaat sen sijaan käyttävät sitä tavan takaa. Esimerkiksi silloin, kun pohdimme potilaan ylävatsan jatkuvia polttoja ja turvottelua. Näiden selvittelyssä potilaan ruokavalio on aina ensisijaista. Tavallisin syy suomalaisen ylävatsavaivoihin lienee yletön kahvin juonti ja moni vatsavaiva korjaantuukin pelkästään sillä, että potilas jättää kahvin kokonaan pois, tai ainakin vähentää sen korkeintaan pariin kuppiin päivässä. Kysyn aina myös ruisleivän syönnistä. Moni vatsavaivainen kertookin syövänsä useita siivuja ruisleipää joka päivä. Moni kertoo myös huomanneensa, että ruisleipä aiheuttaa heille vatsanpolttoa ja turvotusta.

Kun kysyn heiltä, miksi ihmeessä he sitten syövät niin paljon ruisleipää, vaikka tietävät sen aiheuttavan heille vatsavaivoja? Tavallisin saamani vastaus on se, että kun ”se on niin terveellistä”. Kun sitten ihmettelen, miten joku voi olla terveellistä, jos se kerran aiheuttaa näin paljon vaivoja, potilaat vastaavat lukeneensa jonkin asiantuntijan vakuutelleen jossain terveyslehdessä ruisleivän terveysvaikutuksia, ja he ovat uskoneet lukemansa.

Tavassamme käyttää sanaa terveellinen onkin ainakin neljä ongelmaa. Yhtäältä sanaa käytetään mitä erilaisimmissa tarkoituksissa ilman, että ymmärrämme mitä sillä oikeastaan tarkoitamme. Pitääkö terveellinen taudit loitolla, parantaako se joitain tauteja, vai lisääkö se elämämme pituutta?

Toiseksi, asiantuntijoiden arviot jonkin ruoka-aineen vaikutuksista ihmisen elimistöön perustuvat tutkimuksiin. Tutkimuksissa seurataan tiettyä joukkoa ihmisiä, joista osa käyttää kyseistä ruoka-ainetta ja osa ei. Jos näiden joukkojen välille syntyy eroa, sanomme, että kyseinen ruoka-aine tai sen puute on havaitun eron syy. Tutkimuksen tulos on kuitenkin vain keskimääräinen arvio erosta ihmisryhmien välillä, ja jos jokin tapahtuu keskimäärin, se ei välttämättä tapahdu minulle, eikä siis potilaallenikaan. Väittämä jonkin terveellisyydestä on siis parhaimmillaankin keskimääräinen arvio, mitä terveellisyydellä sitten muutoin tarkoitetaankaan.

Kolmanneksi, tutkijoilla on jatkuvasti puute rahasta. Saadakseen jatkorahoitusta tutkimuksilleen, heidän täytyy saada näyttäviä tutkimustuloksia. Näyttävyyttä saadaan nopeimmin julkisuuden kautta. Vaikka jonkin tutkimustuloksen merkitys olisikin väestön terveyden kannalta vaatimaton, toimittajat pitävät huolen siitä, että ainakin otsikko on näyttävä, jotta jutulle saadaan lukijoita ja jutun viereen saadaan myytyä mainoksia.

Neljänneksi, kun joku kehuu jotakin lehdessä terveelliseksi, ensimmäinen kysymys on, kuka maksaa kehujan palkan. Monet terveyskampanjoista ovatkin mainostoimistojen rakentamia tiettyjen tuotteiden menekin edistämiseksi, ja terveellisyydellä voidaan nykyään myydä melkein mitä vain. Ruisleivänkin terveellisyyden iskostaminen suomalaisten tajuntaan on tulosta erään leipomoketjun muutama vuosi sitten huolellisesti rakentamasta markkinointikampanjasta. Nyt EU on onneksi puuttunut perusteettomiin terveysväittämiin, ja mainostajat joutuvat siistimään ilmaisujaan terveyteen vedotessaan.

Mistä sitten puhun potilaitteni kanssa, ellen terveellisyydestä? Ihmisen elimistö huolehtii itsestään aivan hyvin ilman mitään erityisiä terveystuotteita. Riittää, kun emme myrkytä itseämme viinalla ja tupakalla emmekä syö itseämme ylipainoisiksi. Jos saan jostakin vatsani kipeäksi, se ei liene minulle terveellistä, sanoivatpa asiantuntijat terveyslehdessä mitä hyvänsä.

Raimo Puustinen
Kirjoittaja on tamperelainen yleislääketieteen erikoislääkäri. Hänellä on kolmenkymmenen vuoden kokemus yleislääkärin vastaanottotyöstä.

Oletko jo lukenut nämä?