13 faktaa: Nenäverenvuoto

Potilaan Lääkärilehti keräsi tietoa siitä, miten nenäverenvuotoa hoidetaan.

1. Nenäverenvuoto on tavallinen vaiva, joka hoituu yleensä kotikonstein.

2. Vuodon voi aiheuttaa laaja-alainen verestys limakalvolla tai revennyt yksittäinen verisuoni.

3. Vuoto alkaa yleensä jostain mekaanisesta tekijästä, kuten niistämisestä, aivastuksesta, nenän kaivamisesta, saunomisesta tai nenään kohdistuneesta iskusta.

4. Yleensä verenvuoto johtuu siitä, että limakalvo on heikentynyt kuivumisen tai tulehduksen takia. Myös verenhyytymistä estävät lääkkeet, korkea ikä ja verisuonten kalkkiutuminen voivat herkistää vuodoille.

5. Yleensä vuotava alue on väliseinän etuosassa, mutta vuoto voi olla peräisin nenän muistakin osista.

6. Verenvuodon tyrehdyttäminen aloitetaan nenän niistämisellä. Sen jälkeen vuotava sierain puristetaan umpeen painamalla nenän sivua väliseinää vasten vähintään 15 minuuttia yhtämittaisesti. Tänä aikana potilas istuu etukumarassa asennossa, ettei verta valuisi nieluun.

7. Vuodon tyrehtymistä voidaan edistää asettamalla jotain kylmää niskaan tai otsalle.

8. Jos verenvuoto ei lakkaa 15 minuutin aikana, on syytä lähteä lääkäriin. Potilas kuljetetaan istuvassa asennossa.

9. Lääkärissä hoito riippuu vuotokohdasta. Aluksi nenä tyhjennetään verestä ja puudutetaan. Sen jälkeen vuoto joko tukitaan sideharsotamponilla tai hyydytetään (poltetaan) laapiksella, eli hopeanitraatilla.

10. Toistuva nenäverenvuoto vaatii jatkotutkimuksia, vaikka vuoto onnistuttaisiinkin aina tyrehdyttämään päivystyspisteessä.

11. Tamponia pidetään nenässä 1-3 vuorokautta. Tamponin voi poistaa vasta sitten, kun se on vedettävissä ulos ilman suurta vastustusta. Jos tamponi on tiukasti kiinni, kun yrität irrottaa sitä, voit katkaista osan pois ja jatkaa irrottamista seuraavana päivänä.

12. Vuotokohdan hyydyttäminen lapiksella ei vaadi jälkihoitoa, mutta potilaan on syytä varoa seuraavan 2-3 päivän ajan ponnisteluja, aivastamista ja hyvin lämpimien ruokien ja juomien nauttimista.

13. Herkästi nenäverenvuotoja saavan tulee välttää nenän kaivamista ja voimakasta niistämistä. Kuivia ja vuotoherkkiä limakalvoja voi hoitaa A-vitamiinitipoilla. Jos vuoto aiheutuu lääkeaineista, lääkärin kanssa tulee neuvotella, voidaanko niitä vähentää tai vaihtaa.

Lähde:
Lääkärilehti 24/14: Nenäverenvuoto - kättä pidempää päivystäjän avuksi
Terveyskirjasto

Tarkastanut:
Heikki Irjala
LT, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri
TYKS, korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Panthermedia

Lue lisää jutun aiheesta