Kun vauvan vatsa vaivaa

Valtaosa oireista selittyy toiminnallisilla vatsavaivoilla.

Kun vauvan vatsa vaivaa Kuva 1 / 1

Vauvoilla esiintyy paljon oireita, jotka liittyvät tai joiden arvellaan liittyvän suolistoon, kirjoittavat Laura Merras-Salmio ja Marko Kalliomäki Lääkärilehdessä nyt julkaistussa katsauksessa. Tavallisimpia ovat pulauttelu, itkuisuus, ilmavaivat sekä suolen toiminnan muutokset. Näiden vaivojen taustalla epäillään usein esimerkiksi ruoka-allergiaa tai refluksitautia.

Perusterveydenhuollon lääkärin tulee tuntea hälytysoireet ja tunnistaa ne vauvat, jotka tarvitsevat lisätutkimuksia tai hoitoa. Valtaosa oireista selittyy kuitenkin toiminnallisilla vatsavaivoilla, joita esiintyy ensimmäisen elinvuoden aikana suurimmalla osalla lapsista. Olennainen osa diagnostiikkaa on kasvukäyrien tarkastelu. Hyvinvoivaa ja hyvin kasvavaa vauvaa, jolla ei ole poikkeavia statuslöydöksiä, voidaan seurata perusterveydenhuollossa. Tällöin tärkeää on tukea vanhempien jaksamista vaikeiden vaiheiden ylitse.

Esimerkiksi pulauttelu on normaali fysiologinen ilmiö, eikä sitä tulisi medikalisoida. Refluksitautiin sen sijaan kuuluu pulauttelun ohella myös hengitystieoireita, syömis- tai nielemisvaikeuksia tai pulautteluun tai syömiseen liittyvää kipua.

Äidinmaidonkorviketta saavilla vauvoilla suolioireisiin on joskus syynä lehmänmaidon proteiini. Diagnosointi perustuu välttämis-altistuskokeeseen. Oireilevalle vauvalle aloitetaan jo perusterveydenhuollossa kokeeksi hydrolysoitu allergiakorvike. Jos oireet häviävät, lapsi lähetetään erikoissairaanhoitoon altistuskoetta varten.

Koliikkimaiseen itkuisuuteen ja ärtyisyyteen ei ole löydetty selvää syytä. Sitä ei pysty estämään, mutta se helpottaa yleensä itsestään 5 kuukauden ikään mennessä. Koliikkilapsilla on havaittu muutoksia suolistomikrobistossa, ja tietyt probiootit voivatkin auttaa itkuisuuteen. Itkuisen vauvan vanhemmille tulee tarjota mahdollisuutta matalan kynnyksen yhteydenottoon.

Lähde: Merras-Salmio L, Kalliomäki M. Kun vauvan vatsa vaivaa. Suom Lääkäril 2017;72:2885-90.

Tiina Huttu

Kuva: Fotolia

Lue juttu kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi