Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa hyvä

Joidenkin rokotteiden kattavuuksissa kuitenkin pientä laskua.

Liki kaikki suomalaislapset saavat tärkeimmät rokotukset.
Adobe/AOP
Liki kaikki suomalaislapset saavat tärkeimmät rokotukset.

Vuonna 2020 syntyneistä lapsista 97 prosenttia on saanut kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaavan viitosrokotuksen.

Määrä on hieman alempi kuin vuonna 2019 ja 2020 syntyneillä.

Noin 94 prosenttia vuonna 2020 syntyneistä lapsista on saanut tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen ensimmäisen annoksen. Myös MPR-rokotuskattavuus on valtakunnallisesti ollut hitaassa laskussa viime vuosien aikana.

Rokotuskattavuus vaihtelee jonkin verran hyvinvointialueesta riippuen. Joillakin hyvinvointialueilla kattavuus on kuitenkin pysynyt hyvällä tasolla tai jopa noussut.

– Syitä rokotuskattavuuksien laskulle selvitetään yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa. On mahdollista, että lasku selittyy pelkästään tiedonsiirron puutteilla, mutta kartoitamme, onko taustalla myös muita syitä. Koronapandemian alussa pikkulasten rokotuksissa oli puutteita, mutta pääosin rokotukset on otettu myöhemmin. Vuonna 2020 neuvolakäyntien määrä väheni, mutta jo vuonna 2021 alle kolmevuotiaiden lasten neuvolakäynnit palasivat vuoden 2019 tasolle, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Anniina Virkkutiedotteessa.

Rokottamattomuus edelleen hyvin harvinaista

Lapsi katsotaan rokottamattomaksi, jos hän ei ole saanut yhtään rotavirus-, pneumokokki-, MPR- ja viitos- tai nelosrokotetta. 

Niiden lasten osuus, jotka eivät ole saaneet yhtään rokotusta kolmeen ikävuoteen mennessä, on pysynyt vakaana useita vuosia. Rokottamattomia on ollut yleensä noin yksi prosentti ikäluokasta.

Niiden lasten osuus, jotka eivät ole saaneet yhtään rokotusta kahdeksaan ikävuoteen mennessä, ei sen sijaan ole juurikaan kasvanut.

Kahdeksaan vuoteen asti ilman perusrokotuksia on vuonna 2015 syntyneistä jäänyt vain 0,8 prosenttia.  

Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.