Koska meillä on joulu

Jouluun tiivistyy paljon meistä ihmisistä ja tavoistamme olla vuorovaikutuksessa keskenämme, kirjoittaa Miila Halonen.

Koska meillä on joulu Kuva 1 / 1

Jos haluat ymmärtää ihmistä, kysy häneltä joulusta. Kysy, miten hän sitä viettää ja sen jälkeen, miten hän oikeasti haluaisi joulua juhlia.

Jouluun on ladattu paljon merkityksiä ja odotuksia. Toisin kuin juhannus tai vappu, on joulu vielä perheiden, pitkien perinteiden ja tapojen juhla. Siinä ovat joulun kipu ja kauneus.

Jouluun tiivistyy paljon meistä ihmisistä ja tavoistamme olla vuorovaikutuksessa keskenämme. Miten eri tavoin yhteen liitetyt ihmiset osaavat ilmaista omia toiveitaan ja tarpeitaan? Joku vetäytyy sivuun, toinen jyrää yli muiden, kolmas uurastaa ja suorittaa, ehkä lopulta väsyy. Kenen vuoro olikaan mököttää loukkaantuneena, kun toiveet eivät toteutuneet tänä vuonna?

Miten osattaisiin kuulla kaikkia ja rakentaa konsensusjoulu? Sellainen, jossa jokaiselle olisi jotain, joka tuo sen oikean jouluntunteen.

Joulu on kuin parisuhteen tai perhe-elämän keskeiset haasteet kahteen päivään puristettuna. Siinä testataan, miten erilaisin temperamentein ja tarinoin rakennetut ihmiset löytävät yhteisen hyvän, joulurauhan. Se on jakamista, erilaisuuden sietämistä, tilan antoa, mutta ei siinä sivussa liiaksi omasta itsestä luopumista.

Hyvä joulu vaatii rakentuakseen rohkeutta ja avoimuutta, kuten ihmissuhteetkin. Uskallusta näyttää, että tänä vuonna en jaksaisikaan isoa sukujoulua, vaan haluaisin jotain pientä meidän kahden kesken vain. Yksinäinen ja kohtaamista kaipaava tarjoaa itseään toisten joulupöytään, jos sieltä löytyisi paikka ja hyväksyviä katseita.

Joulu tekee kunkin elämäntilannetta todeksi ja näkyväksi. Hiljan eronneen joulu täyttyy haikeudella. Uusperheen joulu, jossa tuodaan yhteen mon­ta tarinaa ja toivetta, on tunnespektrin kaikki värit, tummat ja ne kirkkaimmatkin. Miten näistä eväistä rakennetaan uutta ja kestävää? Ajatukset käyvät jo seuraavissa jouluissa. Voisiko ensi vuonna olla jo rauha maassa ja sydämessä?

Joulu on myös armoton osoittamaan kipukohtia. Joulu on teatteri ja kulissia, jos sitä on muukin elämä. Ei tullutkaan joulun ihmettä rakkaudettomaan suhteeseen, sen sijaan tyhjyys vain korostui.

Ihailen ihmisiä, jotka ovat rakentaneet joulusta omannäköisensä. Kuten yksikin iso kaveriporukka, joka tekee jouluaattona yhdessä sushia ja kuuntelee 80-luvun punkrockia. Joulusiivoukseksi on riittänyt kenkien järjestely eteisessä ja puolihuolimaton imurointi. Tuoko nyt on joulu, muistan miettineeni. Mutta sitähän se juuri on, viettäjiensä näköinen joulu.

Olisimmeko me muutkin valmiit luopumaan tavoista, jotka kuormittavat? Onko joulusiivousta pakko tehdä? Onko ne verhot vaihdettava? Entä jos joulupöydässä olisikin lähetin tuomaa pitsaa, eikä sitä porkkanalaatikkoa, josta kukaan ei oikeasti pidä. Traditiot ovat tärkeitä, mutta niitä ei ole tarkoitettu orjallisesti suoritettavaksi, vaan ilon aiheeksi.

Ehkä oikeanlaista joulua ei olekaan. Ehkä jouluja on monenlaisia ja vieläpä vuodesta toiseen muuttuvana. Tavat saavatkin muuttua ja joustaa. Meidän hajanaisen arjen, kiireen ja multitasking-aikakautemme ihmisen soisi löytävän ennen kaikkea levon vuoden pimeimpänä aikana, pysähtymisen ja hengittämään hiljentymisen ihmeet. Siihen joulu antaisi oivan ajan ja paikan.

Jos voisikin vain käpertyä ajatuksiinsa ja tuijottaa kynttilän lepattavaa liekkiä, sulkea mielessään kuluneen vuoden tarinaa ja luoda varovaisia ajatuksia seuraavasta. Ja sitten katsella niitä tärkeimpiä ihmisiä ympärillä ja jakaa tämä hetki heidän kanssaan. Ei siksi, koska meillä on joulu, vaan siksi, että rakastaa ja tässä on hyvä olla.

Kirjoittaja:

Miila Halonen

Kirjoittaja on kukkia ja mehiläisiä rakastava nuorisolääkäri

Julkaistu Lääkärilehdessä 49/2018.

Oletko jo lukenut nämä?