Maailman muuttuvan sanotaan. Muinaisessa Mesopotamiassa lääkärinä toimiminen ei liene ollut helppoa. Jos hoidon lopputulos ei ollut toivottu, saattoi lääkäri menettää jonkin ruumiinosansa. Olikin tärkeää tietää, mitkä sairaudet olivat lääkärin hoidettavia ja milloin lääkärin ei sopinut yrittää puuttua taudista tai vammasta aiheutuneen tilan luonnolliseen kulkuun.
Nykyisin tuntuu usein siltä, että kaikki kuuluu lääkärille, etenkin terveyskeskuksessa toimivalle. Kannanottoa tarvitaan mitä moninaisimpiin asioihin. Lisäksi rajanveto sairauksien ja normaaliin elämään kuuluvien seikkojen välillä on muuttunut. Lääkäriltä saatetaan esimerkiksi pyytää lääkitystä estämään kyynelten tuloa läheisen ihmisen hautajaisissa.
Nykypäivän ihminen kaipaa tarkkaa tietoa erilaisten oireidensa syystä, vaikka tutkimusten mukaan noin kolmasosa yleislääkärin kohtaamista oireista jää kattavienkin tutkimusten jälkeen vaille lääketieteellistä selitystä. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisillä esiintyy erilaisia oireita myös ilman, että taustalla on mitään etenevää tai vakavaa sairautta. Useat oireet lievittyvät ajan kanssa, mutta erityisesti kipua aiheuttavilla oireyhtymillä on valitettavasti taipumuksena kroonistua. Väestötasolla on myös huomattu stressin lisäävän erilaisten oireiden esiintyvyyttä.
Kehittyneistä konetutkimuksista huolimatta jokaisen lääkärin käytössä olevat perustyökalut – potilaan kuunteleminen ja tutkiminen – ovat edelleen avainasemassa erilaisten oireiden selvittelyssä, muiden tutkimusten täydentäessä tätä tarpeen vaatiessa. Esimerkiksi erilaiset toiminnalliset oireyhtymät eivät näy kuvauksissa, ja useampikin potilas on kokenut lääkärin mielenkiinnon lopahtavan siinä vaiheessa kun tutkimustulokset jäävät negatiivisiksi. Oireet ovat kuitenkin todellisia riippumatta vaikkapa magneettikuvalöydöksistä.
Yleislääkärin rooli mielletään usein eräänlaiseksi läheteautomaatiksi, jolta tullaan pyytämään, lahjomaan tai joskus myös kiristämään lähete erilaisiin jatkotutkimuksiin. Yleislääkäri voisi toimia, ja jossain päin maailmaa toimiikin, enemmänkin luotettuna neuvonantajana, hoidon koordinaattorina, joka tuntee potilaan ja hänen sairaushistoriansa pidemmältä aikaväliltä ja pyrkii siltä pohjalta sovittamaan yhteen potilaansa odotukset ja toiveet sekä eri erikoisalojen spesialistien tarjoamat hoitovaihtoehdot.
Tällainen pitkäaikaisesti hoidosta vastaavan tahon käsite tuntuu maassamme osittain puuttuvan. Siihen saattaa osaltaan vaikuttaa se, että hoitosuhteiden kesto ja hoitoon pääsy ovat perusterveydenhuollossa jotain aivan muuta kuin vaikkapa muissa Pohjoismaissa. Pitkäaikaista luottamuksellista hoitosuhdetta ei voi syntyä, jos terveyskeskuksessa on joka kerta eri lääkäri vastassa. Toivottavasti hoidon jatkuvuuteen kiinnitetään jatkossa aiempaa enemmän huomiota.
Aleksi Varinen
Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri.
Lue myös:
Matkailu antaa perspektiiviä arvioida omaa terveydenhuoltoamme
Sote-huomio perusterveydenhuoltoon ja terveyskeskuksiin
Mitä pitkittynyt kipu on?
