Mistä tunnet sä lääkärin – tai potilaan?

Mistä tunnet sä lääkärin – tai potilaan? Kuva 1 / 1

Sain pitää esityksen Tampereen lääkäripäivillä. Vaikka luennoin paljon, tuntui tilaisuus erityisen tärkeältä, koska yleensä työskentelen yksin, vaihtelevissa paikoissa ja ilman kollegojen seuraa. Nyt saisin olla osa lääkäriyhteisöä!

Jo junassa olin lapsellisen innoissani. Tavanomainen Helsinki–Tampere-raideosuus tuntui pursuavan potentiaalisia kollegoja. Meikkaamaton, tilastoja vilisevää artikkelia pädiltä lukeva nainen oli ilman muuta kollega, ehkä sisuksilta, tutkimusta aloittelemassa? Tuollainen hyväkuntoinen, luotettavan näköinen läppärimies oli päivänselvä neurologi. Kalju reteähkö kahvinjuoja – ortopedi siis. Häntä vastapäätä syventyi kaunokirjallisuuteen syvään uurretussa paidassaan psykiatri, varmaan psykoterapeuttikin.

Hurmoksellinen yhteenkuuluvuuteni vain vahvistui, kun junaosastollinen ihmisiä marssi peräkanaa samaan, minulle aiemmin tuttuun hotelliin. Kollegoiden henki tuntui leijuvan kaikkialla. Lääkärithän pitävät hyvää huolta kunnostaan ja sen todella huomasi. Yleensä tyhjä hotellin kuntosali pullisteli ennen päivällisaikaa. Vedin treenini tavanomaista paremmalla fiiliksellä, kollegojen kesken kun oltiin.

Vasta ulos kirjoittautuessa tulin katsahtaneeksi infotaulua. Hotellissa kokoontuikin samaan aikaan kolme suurta seuruetta. Oli insinööripohjaista porukkaa, kaupallisen alan taitajaa ja luovempaa työtä tekevä ryhmä. Tunsin itseni hämmentyneeksi. Keiden kanssa olinkaan matkustanut junassa? Oliko viereisellä juoksumatolla hikoillutkin taidekasvattaja?

Jatkoin Tampereelta matkaa Seinäjoelle, valtakunnalliseen perheterapiakongressiin. Teemana oli tällä kertaa osallisuus, vertaisuus, kokemuksellisuus tai jotakin sen tapaista. Olin taas innoissani. Näkisin perheterapeuttikollegoja! Ehdin harmittavasti paikalle vasta iltajuhlaan, mutta omiensa joukkoon solahtaa nopsasti. Tuttu siellä, tutun näköinen täällä, mukavan näköinen tuntematon tuolla.

On mahtavaa olla omiensa parissa. Juoksumatolla tiedeartikkelia padilta lukeva kollega saa minutkin luulemaan, että olen älykäs ja maratonkunnossa, koska me lääkärit olemme sellaisia. Viisaita puhuva psykoterapeuttiseurue lainaa hehkuaan, kun vain oleskelen laumassa. Me tässä, muut toisaalla.

Seinäjokelaisen illan kuluessa minulle valkeni perheterapiakongressin teemojen olevan muutakin kuin sanahelinää. Osallisuus, kokemuksellisuus ja vertaisuus toteutettiin myös käytännössä. Kokemusasiantuntijat, joita kutsuisimme toisessa yhteydessä potilaiksi, pitivät asiantuntijoiden kanssa tasavertaisesti esityksiä. He vetivät itsenäisesti työpajoja, osallistuivat paneeleihin ja tietysti iltajuhlaan. Kun katsoin juhlayleisöä, en kyennytkään sanomaan kuka oli kukin. Lapsellinen kollegojen tunnistus, asiantuntijoiden bongaus ja vertaisten etsimiseni oli ollut turhaa. Olin ollut kaiken aikaa omieni joukossa. Ihmisten kesken.

LL Janna Rantala on lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka myös kouluttaa lastenpsykiatriaan ja vanhemmuuteen liittyvistä aiheista.

Luo myös nämä Rantalan kirjoitukset:
Lääkäri erehtyy potilaasta
Työnohjausta vai päivä köysiradalla?
Lääkäriin pää kainalossa turhia valittamaan
Pakolaisperhe vastaanotolla – huimausta, kipuja, hengenahdistusta, ihottumia...

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi