Lonkkanivelrikko on kansantaloudellisesti kallis nivelsairaus, joka vaikuttaa merkittävästi liikuntakykyyn ja itsenäiseen selviytymiseen. Sairauden taustalla voi olla yksi tai useampi systeeminen (esim. ikääntyminen, perimä, lihavuus) tai paikallinen (esim. lonkkavammat, raskas fyysinen työ ja painavien taakkojen nosteleminen, lihavuus ja lonkkanivelen epämuodostumat ja kehityshäiriöt) vaaratekijä.
Lonkkanivelrikossa on muutoksia tapahtunut niin nivelrustossa, luussa, nivelkapselissa kuin lihaksissakin. Lonkkanivelrikko yleistyy iän myötä. Erityisesti 65–74-vuotiaiden ryhmässä sen esiintyvyys kasvaa (miehillä esiintyvyys 12,2 % ja naisilla 11,5 %). Sen sijaan alle 40-vuotiailla sitä ei esiinny juuri koskaan.
Nuoremmassa ikäluokassa (40–65-vuotiaat) todetun lonkan nivelrikon ehkä tavallisin syy on lapsuudesta tai nuoruudesta peräisin oleva lonkan kehityshäiriö. Vanhemmassa ikäryhmässä (75–84-vuotiaat) 20,4 %:lla niin miehistä kuin naisista on lonkkanivelrikko. Kyseessä on siis erityisesti ikääntyneen väestön sairaus.
Nivelrikkoa ei voi parantaa, mutta sen kanssa voi oppia pärjäämään. Nivelrikon ensisijainen hoito on lääkkeetöntä, eli omatoimista liikuntaa, ammattilaisten ohjaamaa terapeuttista harjoittelua sekä painonpudotusta ja -hallintaa. Lääkehoitoa ei tule käyttää yksinään eikä edes ensisijaisena nivelrikon hoitomuotona.
Omahoidon ohjaus saattaa vähentää kipuja
Omahoidon ohjauksella tarkoitetaan potilasohjausta, jonka tarkoituksena on parantaa potilaan ymmärrystä nivelrikkosairaudesta ja lisätä hänen omahoidon keinojaan. Potilasohjauksen voi toteuttaa yksilö- tai ryhmäohjauksena terveydenhuollon ammattilainen, jolla on riittävä tietämys sairaudesta ja potilasohjauksesta.
Iäkkäiden lonkkanivelrikkopotilaiden terveysneuvonta yhdistettynä liike- ja liikuntaharjoitteluun saattaa vähentää kipua ja parantaa elämänlaatua. Vertaistuki voi myös auttaa nivelsairauden kanssa jaksamisessa ja arjessa selviytymisessä. Esimerkiksi Suomen Nivelyhdistyksen alaosastot, nivelpiirit, tarjoavat vertaistuki- ja liikuntaryhmiä useilla paikkakunnilla.
Laihdutus helpottaa ylipainoisten potilaiden oireita
Lihavuutta (painoindeksi yli 29 kg/m2) olisi vältettävä, koska se ilmeisesti lisää lonkkanivelrikon riskiä ja koska ylipainoisille tehtävän tekonivelleikkauksen todennäköisyys on noin 3–4-kertainen normaalipainoisiin verrattuna.
Laihdutushoidon tavoitteena on painon pysyvä pieneneminen vähintään 5 %:lla. Jo 5–10 kg:n painon pudotus näyttäisi kliinisen kokemuksen perusteella vähentävän potilaan oireita.
Merkittävään painonpudotukseen ei päästä vain liikuntaa lisäämällä eikä kevyt ja satunnainen liikunta vielä laihduta. Laihduttamisen perusperiaate on, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Laihdutuksessa on siis kiinnitettävä huomiota sekä ruoan määrään että energiasisältöön.
Säännöllinen liikunta avuksi
Elintapamuutoksiin ja hoitoihin yhdistettynä liikunta on olennainen osa nivelrikkopotilaan hoitoa. Yleiset kestävyysliikuntasuositukset ovat hyvä lähtökohta lonkkanivelrikkopotilaille. Suositusten mukaan kohtuukuormitteista aerobista liikuntaa tulisi harrastaa ainakin 2,5 tuntia viikossa.
Myös monilla niveliä säästävillä liikuntamuodoilla voidaan mahdollisesti vähentää lonkkaoireita. Suositeltavia liikuntamuotoja ovat sellaiset, joissa niveliin ei kohdistu voimakkaita iskuja eikä yhtäaikaisia voimakkaita kompressio- ja kiertoliikkeitä ja joissa tapaturmariski on pieni.
Sopivia liikuntamuotoja ovat kävely, sauvakävely, pyöräily sekä hiihto. Jos pyöräily ei ole ulkona mahdollista, kuntopyörä on lonkkanivelrikkoiselle hyvä liikuntaväline läpi vuoden. Vesiliikunta soveltuu erityisesti kipuvaiheessa lonkkanivelrikon hoitoon, koska veden noste avustaa ja helpottaa liikkeiden tekemistä. Oireiden salliessa lisätään vähitellen aerobisten harjoitusten päivittäistä suoritusaikaa ja intensiteettiä.
Toimintakyky ei ala parantua heti liikuntasuorituksen jälkeen tai edes ensiviikkojen kuluessakaan. Käytännössä tuloksia on odotettavissa vasta 2–3 kuukauden säännöllisen harjoittelun jälkeen.
Liian suuresta harjoittelumäärästä voi kertoa harjoittelun jälkeen yli kaksi tuntia jatkunut nivelkipu, paheneva lihasheikkous ja pienentynyt nivelliikkuvuus. Tuolloin kannattaa vähentää suorituksen tehoa tai määrää vaikka puolella ja pitää taukoa kipua aiheuttaneesta harjoituksesta. Tällä välin pitäisi kuitenkin liikkua muilla tavoin.
Artikkelin lopusta löytyy liitetiedosto johon on koottu lonkkanivelrikkopotilaalle sopiva harjoitteluohjelma ja sitä edeltävät lämmittelyharjoitukset.
Auttaako fysikaalinen- ja manuaalinen terapia?
Fysikaalisista terapioista lämpö-, sähkö- ja muiden ärsytyshoitojen (esim. akupunktio) vaikuttavuudesta lonkkanivelrikon hoidossa ei ole näyttöä.
Manuaalinen terapia ja siihen yhdistetty liikuntaneuvonta saattavat vähentää lonkkanivelrikkopotilaan kipua ja kohentaa hänen toimintakykyään. Myös yksittäisenä hoitomuotona lonkan manuaalinen terapia lieventää paremmin nivelkipua ja on kustannustehokkaampaa kuin tavanomainen hoito. Toisaalta manuaalisen terapian yhdistäminen terapeuttisen harjoitteluun ei näytä tuovan lisähyötyä.
Apuvälineet helpottavat arkea
Apuvälineet ja kodin sekä ympäristön ergonomiset muutokset helpottavat työtä, liikkumista sekä muuta päivittäistä toimintaa pienentämällä lonkkaniveleen kohdistuvia kivuliaita kuormitushuippuja. Kävelyn apuvälineet, kuten keppi, kyynärsauvat ja kävelyteline, helpottavat nivelkipua ja liikkumista.
Kävelykeppiä pidetään vastakkaisella puolella nivelrikkoiseen niveleen nähden. Keppi pienentää lonkkaniveleen kohdistuvaa voimaa noin kolmanneksella.
Kodin muutostyöt ja ympäristön muutokset (kynnysten poisto, tukikaiteet), apuvälineet (tartuntapihdit, sukanvetolaite, pitkävartinen kenkälusikka, suihkujakkara, vuoteen ja WC-istuimen korotus, yms.) ja oikea työergonomia helpottavat lonkkanivelrikkopotilaan päivittäistä elämää. Toimintaterapeutit ja fysioterapeutit osaavat ohjata apuvälineiden hankinnassa ja käytössä.
Lääkehoidon tavoitteena toimintakyvyn parantaminen
Nivelrikkoon ei ole parantavaa tai taudin etenemistä hidastavaa lääkehoitoa. Lääkehoidon tavoitteena on lievittää kipua ja parantaa toimintakykyä.
Tulehduskipulääkkeiden ja opioidien teho on hyvä lonkkanivelrikon hoidossa. Kivunhoidon ensisijainen lääke on parasetamoli huolimatta sen heikosta tehosta. Jos sen teho ei riitä, siirrytään tulehduskipulääkkeisiin.
Tulehduskipulääkkeitä käytetään nivelkipujen hoidossa pienimmällä tehokkaalla annoksella lyhyimmän mahdollisen ajan. Kaikki tulehduskipulääkkeet lievittävät keskimäärin yhtä tehokkaasti nivelkipua. Lääkkeiden vaikutusta on vaikea ennustaa niin tehon kuin haittavaikutustenkaan suhteen, sillä eri valmisteet tehoavat hieman eri tavoin eri henkilöillä.
Olennainen osa lonkkanivelrikon hoitoa ja kuntoutusta on siis ”informaatiokuntoutus”, missä kerrotaan nivelrikon ominaispiirteet ja hoidon periaatteet sekä annetaan ohjeita ja neuvontaa päivittäiseen elämään sairauden kanssa.
Potilasta kuunnellaan pyrkien lieventämään pelkoja, alakuloisuutta ja aktiviteetin välttämistä. Yleisinä menetelminä annetaan ravitsemusneuvontaa ja aktivoidaan kuntoliikuntaan. Käytännön työssä tehtyjen havaintojen perusteella näitä lääkkeettömiä hoitomuotoja tulisi lisätä lonkkanivelrikkopotilaille.
Kirjoittanut:
Riikka Juhakoski
LT, fysiatrian ylilääkäri
Mikkelin keskussairaala,
fysiatrian poliklinikka
Jari Arokoski
LT, fysiatrian dosentti
Itä-Suomen yliopisto ja KYS, fysiatrian ja kipupoliklinikka
Kuva:
Kirjoittajilta
Alkuperäinen artikkeli julkaistu Lääkärilehdessä 42/14
Alla olevasta tiedostosta löytyy lonkkanivelrikkopotilaan harjoitteluohjelma ja sitä edeltävät lämmittelyharjoitukset.
